Kaikkien hirviöiden isä

August Ragone: Eiji Tsuburaya: Master of Monsters

August Ragone: Eiji Tsuburaya: Master of Monsters

EIJI Tsuburaya tuhosi Pearl Harborin ja useimmat maailman suurkaupungeista. Hän rakensi kaupunkeja parafiinilastuista ja vohveleista ja haudutti näyttelijöitä satakiloisessa kumipuvussa. Hän kävi avaruussotia ja lennätti sputnikeja samana vuonna kuin Neuvostoliittokin.

Eiji Tsuburaya (1901-1970) loi jättiläishirviöitä, tuhotulvia, merisotia, ilmataisteluita, tulivuorten purkauksia ja valtavia räjähdyksiä kauan ennen kuin erikoistehosteiden tekemisestä tietokoneella oli alettu edes haaveilla. Hän oli tokusatsu no kamisama eli japanilaisen elokuvan erikoistehosteiden jumala, eikä niin sanottaessa paljoakaan liioitella.

Hän oli mukana tekemässä yli sataaviittäkymmentä elokuvaa, joista varhaisimmat eivät valitettavasti ole säilyneet. Vajaa puolet hänen töistään oli sotaelokuvia, runsas puolet hirviöitä, fantasiaa ja science fictionia. Tsuburayan ja hänen työtovereidensa tunnetuimmat luomukset ovat Godzilla ja Ultraman.

Yhdysvaltalainen japanilaisen elokuvan tuntija August Ragone on koonnut perusteellisen ja upeasti kuvitetun Tsuburayan elämäkerran nimellä Eiji Tsuburaya: Master of Monsters (Chronicle Books, 2007, 208 sivua). Alaotsikkona on vielä Defending the Earth with Ultraman, Godzilla, and Friends in the Golden Age of Japanese Science Fiction Film.

OIKEASTAAN nuoren Eiji Tsuburayan (syntymänimeltään Eiichi Tsuburaya) olisi pitänyt jäädä jatkamaan sukuyritystä, joka välitti muun muassa sakea, soijakastiketta ja misoa. Poikaa veti kuitenkin kaksi mahdollista uraa: lentäminen tai elokuva. Elokuva vei lopulta voiton, mutta Eiji Tsuburaya pääsi pitkälle myös taitolentäjänä tehdessään lentokoulutusfilmejä keisarilliselle armeijalle 1930-luvulla.

Tsuburayan elokuvaura urkeni vuonna 1919, kun ohjaaja Yoshiro Edamasa palkkasi hänet kameramiehen apulaiseksi. Tsuburaya kehitteli kameramiehen taitoja ja tekniikkaa lähes kaksi vuosikymmentä ennen kuin siirtyi erikoistehosteisiin. Hän edisti muun muassa liikkuvan kamerakurjen tekniikkaa, kaksoisvalotusta ja hidastetun ja nopeutetun kuvauksen menetelmiä.

Kameramiestaustasta oli paljon hyötyä erikoistehosteiden maailmassa. Tsuburaya esimerkiksi tiesi hyvin, mitä on tehtävissä pienoismallin vaikutelman hävittämiseksi, tai miten luodaan illuusio suuresta massasta vaikka kuvattavat kohteet ovat kepoisia.

Kiinnostus erikoistehosteisiin leimahti 1933, kun Tsuburaya näki amerikkalaisten Merian C. Cooperin ja Ernest B. Schoedsackin elokuvan King Kong. Hän onnistui hankkimaan elokuvasta filmikopion, ja tutki sen ruutu ruudulta. Näin hän selvitti itselleen, miten jättiläisapinan seikkailut oli toteutettu.

Ensimmäiset huomattavat Tsuburayan ja kumppaneiden tehosteet nähtiin japanilaiseen kansantarinaan perustuvassa elokuvassa Kaguya hime (”Prinsessa Kaguya”) vuonna 1935. Elokuvassa käytettiin Kyoton pienoismallia, animoituja härkävankkureita ja kuvien yhdistämistä kaksoisvalotuksella.

Merkittävimmän uransa Tsuburaya teki erikoistehosteiden ohjaajana Toho-studiolla ja omassa yhtiössään Tsuburaya Productions. Eiji Tsuburayan kuoltua hänen kolme poikaansa Hajime, Noboru ja Akira jatkoivat yhtiössä.

MAAILMANMAINEESEEN Eiji Tsuburayan nosti Godzilla (japaniksi Gojira). Vuonna 1954 valmistunut dokumenttimainen elokuva on epäilemättä edelleen kaijuu eigan eli japanilaisen hirviöelokuvan tunnetuin nimi. Elokuvan ohjasi Ishiro Honda.

Tohon suunnitellessa Godzillaa laskettiin, että elokuvan hirviökohtausten tekeminen animoimalla olisi vienyt seitsemän vuotta. Koska elokuva piti olla valmiina vielä samana vuonna, päädyttiin pienoismalleihin ja hirviöpukuun pukeutuneeseen ihmiseen.

Kuuman ja raskaan Godzilla-puvun sisällä työskentelivät vuorotellen stuntmanit Haruo Nakajima ja Katsumi Tezuka. Nakajima laihtui kuvausten aikana lähes kymmenen kiloa. Joka kohtauksen jälkeen sata kiloa painavan puvun sisältä sai kaataa runsaan kupillisen hikeä.

Tyrannosaurusta muistuttavan hirviön nimen kerrotaan syntyneen yhdistymänä japanin sanoista gorira (”gorilla”) ja kujira (”valas”). Sen sijaan ei ole saatu vahvistusta tarinalle, jonka mukaan studion palkkalistoilla olisi ollut mies jonka olemusta nämä molemmat sanat kuvasivat.

Godzillan kuvakäsikirjoituksen parissa hääräsi myös pari mangataiteilijoina paremmin tunnettua herraa: Wasuke Abe (joka kuvitti veljensä, nimimerkki Shoji Yamagawan käsikirjoittamaa sarjaa Shounen Keniya) ja Sanpei Shirato (jonka tunnetuimmat teokset ovat Kamui den ja sen jatkot). Mangataiteilijoita on myöhemminkin osallistunut monien hirviöelokuvien työstämiseen.

Gozillan jyrisevä ääni tehtiin siten, että säveltäjä Akira Ifukube pani oppilaansa jyystämään Tokion konservatoriosta lainattua kontrabassoa karkealla nahkakäsineellä.

TSUBURAYAN mielestä hirviöelokuvat olivat viihdettä, ja myös niiden tekemisen piti olla hauskaa. Hän haki tehosteideoita niin pyykinpesukoneen vaahtokiehkuroista kuin misokeiton sekoittumisestakin. Hän teki esimerkiksi tulivuoria sijoittamalla pienoismallin ylösalaisin vesialtaaseen. Sitten vuorenhuipusta valutettiin väriainetta veteen. Oikein päin käännettynä kuva näytti hämmästyttävästi savuavalta tulivuorelta.

Hän etsi oikeanlaista illuusiota myös työskentelemällä monissa mittakaavoissa. Pienimmillään kuvauskohteet saattoivat olla käsinukkeja, suurimmillaan King Kongin käpälä oli täydessä koossa. Esimerkiksi elokuvassa Mosura (”Mothra”) vuonna 1961 ryömi kaksitoista metriä pitkä jättiläistoukan pienoismalli, jonka ohjaamiseen tarvittiin seitsemän ihmistä. Myös monien sotaelokuvien laivojen ja sukellusveneiden pienoismallit olivat kymmenien metrien mittaisia.

Tsuburaya oli tarkka yksityiskohdista. Hänen tiiminsä pienoismallit olivat niin näköisiä, että hän jopa sai toisen maailmansodan jälkeen potkut Toholta, tosin vain vähäksi aikaa. Taustalla uskotaan olleen sen, että amerikkalaiset valvontaviranomaiset ajattelivat Tsuburayan kuuluneen vakoiluorganisaatioon — miten muuten hän olisi voinut tehdä pienoismalleillaan niin aidon näköisiä kuvia Pearl Harborista elokuvaan Hawai Mare okikaisen (”Merisotaa Havaijilta Malaijaan”)? Samat kuvat ovat joskus päätyneet amerikkalaisten käyttöön oikeina dokumentteina Japanin hyökkäyksestä Pearl Harboriin.

Vaikka tarkkuus vaati toista, Tsuburaya joutui usein oikomaan kulmia. Budjetit olivat tiukkoja, ja kuvausaikataulut epäinhimillisiä. Materiaaliakin käytettiin säästeliäästi: jo kuvattuja hirviöpukuja modifioitiin usein seuraavia elokuvia varten.

Tsuburaya ei tietenkään tehnyt yhtään elokuvaa yksin. Hänen ympärillään oli suuri joukko lahjakkaita ihmisiä. Etummaisina heistä esitellään August Ragonen kirjassa Ishiro Honda, Teruyoshi Nakano, Jun Fukuda, Tomoyuki Tanaka ja Akira Ifukube.

Honda ja Fukuda ohjasivat monia elokuvia, joihin Tsuburaya hoiti tehosteet. Nakano oli Tsuburayan avustaja, joka jatkoi tehosteohjaajana oppi-isänsä kuoltua. Ifukube puolestaan sävelsi musiikkia ja teki äänitehosteita lukuisiin hirviöelokuviin. Tanaka tuotti useimmat Tsuburayan hirviöelokuvat.

JOSKUS huonokin tuuri voi tuottaa hyviä lopputuloksia. Elokuvan Sora no daikaijuu Radon (”Taivaan jättiläishirviö Radon”) kuvauksissa yksi lentoliskohirviön pienoismalleja kannattaneista vaijereista katkesi. Filmille tallentui vakuuttavan epätoivoinen kuolemansyöksy. Amerikkalaisessa levityksessä hirviön nimi käännettiin Rodaniksi, jolloin elokuvasta tuli Rodan! The Flying Monster.

Kuvitteellista uutta maailmansotaa kuvaavassa elokuvassa Sekai daisensou (”Suuri maailmansota”) kaupunkien pienoismalleja rakennettiin vohvelista, jotta niiden räjähdykset näyttäisivät vakuuttavilta. Vohvelit kelpasivat myös hiirille, joten pienoismalleja suojeltiin ripustamalla niitä ylösalaisin kattoon. Kun vohvelikaupungin räjäytys kuvattiin tässä asennossa, oikein päin käännetyssä kuvassa tuho oli mahtava.

Ylösalaisin kuvaaminen kuului Tsuburayan vakiokikkoihin. Sotaelokuvissa sitä käytettiin pienoismalleja kannattelevien lankojen piilottamiseen. Kun kohtaus kuvattiin ylösalaisin ja kuva sitten käännettiin oikein päin, katsojan silmä ei enää osannut yhdistää alapuolella ehkä häämöttäviä lankoja pienoismallien kannattimiksi.

Vain yksi näyttelijä on syöty. Se oli muuan tavallinen mustekala, joka esitti jättiläismustekalaa elokuvassa Kingu Kongu tai Gojira (”King Kong vastaan Godzilla”) vuonna 1962. Kuvausten jälkeen kolme neljästä esiintyneestä mustekalasta vapautettiin, mutta yksi onneton keitettiin.

Kingu Kongu tai Gojira oli yksi niistä monista japanilaisista fantasiaelokuvista, jotka silvottiin pahoin amerikkalaiseen levitykseen. Elokuvasta poistettiin paljon kohtauksia ja lisättiin uusia. Musiikkikin vaihdettiin lähes kokonaan. New York Timesin arvostelija kuvasi lopputulosta ”naurettavaksi melodraamaksi”.

August Ragonen mukaan tämä on tyyppiesimerkki pahoinpidellyistä elokuvista, joiden takia japanilaisia fantasiaelokuvia on ymmärretty huonosti lännessä. Kaikesta tästä huolimatta King Kong vs. Godzilla oli Yhdysvalloissa yksi vuoden hittileffoista.

MONILLE japanilaisille ehkä Godzillaakin tutumpi Tsuburayan tehostevelhojen tuote on Ultraman (japanilaisittain Urutoraman). Hän on avaruudesta Maahan tullut muukalainen, hopeainen ja punainen supersankari, joka ihmisruumiiseen asettuneena suojelee meitä milloin minkinlaisilta hirviöiltä. Valtavan yleisönsuosion saavuttanutta televisiosarjaa tehtiin ensimmäisellä kerralla kolme tuotantokautta.

Ultraman syntyi japanilaisten hirviömanian huipulla vuonna 1966. Hirviömanian synnyttämisessä oli suuri merkitys hieman aikaisemmalla televisiosarjalla Ultra Q, jossa siinäkin Eiji Tsuburayalla oli sormensa pelissä. Tuolloin syntyi myös ajatus hirviöitä esittävien muovilelujen markkinoimisesta Japanin lapsille. Samaan aikaan elettiin kummitusbuumia, jossa yksi keskeisistä nimistä oli mangataiteilija Shigeru Mizuki.

Ultramanin seikkailut jatkuvat edelleen. Viimeksi vuosina 2005-2006 Japanissa esitettiin televisiosarja Ultraman Max. Tokiossa on kokonainen Ultraman-tuotteisiin keskittynyt kauppakeskus. Japanin eteläisimmällä isolla saarella Kyushulla on Ultramanland, Ultraman-teemainen huvipuisto.

Tsuburaya Productionsin pakissa on myös lempeä lastenhirviö Kaijuu Buusuka (”Hirviö Booska”). Televisiosarjassa vuosina 1966-1967 Booska söi valtavia määriä nuudeleita ja päihitti hölmöjä ilkimyshirviöitä. Booska syntyi, kun kymmenvuotias tumpelo keksijäpoika Daisuke Tonda yritti luoda oman Godzillan syöttämällä rohtojaan iguaanille.

Eiji Tsuburayan viimeinen iso tehostetyö oli Nipponkai daikaisen (”Japaninmeren suuri taistelu”), joka valmistui elokuussa 1969. Seiji Maruyaman ohjaama elokuva kuvaa näyttävästi Japanin historian suurinta sotilaallista voittoa Venäjän laivastosta Tsushiman salmessa 1900-luvun alussa.

Vielä Nipponkai daikaisenin jälkeenkin Tsuburaya jatkoi työtä useissa tehosteprojekteissa. Hän kuoli sydänkohtaukseen nukkuessaan 25. tammikuuta 1970.

This entry was posted in live action, scifi ja fantasia, Uncategorized and tagged . Bookmark the permalink.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s