Liikkuva linna syntyi koulupojan antamasta vihjeestä.
MUUTAMAN vuoden jahkaamisen jälkeen sain viimein luettua Diana Wynne Jonesin kirjan Liikkuva linna. Sen siis, jonka pohjalta Hayao Miyazaki käsikirjoitti ja ohjasi saman nimisen animaatioelokuvansa.
Jahkaaminen on johtunut siitä, että epäilin kirjan olevan melkoinen pettymys. Vaikka Liikkuva linna (Hauru no ugoku shiro, 2004) oli yksi niistä kolmesta elokuvasta, jotka nostivat Miyazakin suureen maailmanmaineeseen, itse koin sen Miyazakin heikoimmaksi työksi. Se on aika sekava, liian sotaisa, eikä se oikein kunnolla kohdistu sen enempää lapsi- kuin aikuisyleisöönkään.
Diana Wynne Jonesin kirjan tuoma yllätys oli kuitenkin myönteinen. Kirja on selkeästi nuorten kirja. Se on tarinaltaan sisällökkäämpi, jäntevämpi ja kantavampi kuin Miyazakin elokuva.
Ymmärrän toki, että kirja ja siihen perustuva elokuva ovat kaksi kokonaan erilaista ja erillistä taideteosta. Mutta valitettavasti minusta näyttää nyt siltä, että Miyazakin elokuvan kompastuskivet ovat juuri niitä kohtia, joissa hän teki merkittäviä muutoksia Jonesin tarinaan.
YKSI näistä muutoksista on Howlin apulaisen Michaelin muuttaminen rakastuneesta nuorukaisesta pikkuaikuiseksi pikkupojaksi nimeltä Markl. Samalla katoaa Michaelin merkitys tarinan pääteemalle, rakkaudelle. Kirjan Howlkin on tässä suhteessa moniulotteisempi henkilö kuin elokuvan Howl.
Toinen suuri muutos on maailman luonteen muuttuminen. Miyazakin elokuvan Sophien maailmassa on lentokoneita, raitiovaunuja, autoja, junia ja nykyaikaisia kaupunkeja. Jonesin kirjan Sophien maailmassa Howlin liikkuva linna haisevine savupiippuineen on poikkeus. Yleisesti ottaen kirjassa kukoistaa puhtoinen maalaismaailma.
Miyazaki on jättänyt pois yhden kirjan suurista kokonaisuuksista, nimittäin Howlin maailman yhteyden meidän maailmaamme. Kirjassahan Howl ja Suliman ovat tuleet Sophien kotimaailmaan meidän nykyaikaisesta maailmastamme, Walesista. Sophiekin päätyy Howlin mukana matkustamaan tänne ja kohtaa niin järkyttäviä ihmisiä kuin järkyttäviä koneitakin. Ehkäpä tuon suuren juoniaukon tilalle Miyazaki nosti sodan.
Kirjan luettueni nimittäin ihmettelen edelleen kaikkein eniten sitä, mikä sai Miyazakin nostamaan sodan ja sotakoneet päärooliin elokuvassaan. Kirjan pääteema sentään on rakkaus. Sotaan viitataan ohi mennen pari kertaa, eikä koneista tiedetä mitään. Toki rakkaus on mukana elokuvassakin, mutta oikeastaan sota on siinä tärkeämpi.
Kirjasta kokonaan puuttuvat lentävät sotakoneet on kai pakko ymmärtää. Houkutus suunnitella jälleen uusia läntohärveleitä on kaiketi ollut Miyazakille ylittämätön.
Mutta oikeastaan Diana Wynne Jonesin Liikkuva linna olisi ansainnut Totoro-maisen käsittelyn. Siitä olisi saanut loistavan lämpimän elokuvan varhaisnuorille.
LIIKKUVAN linnan (WSOY 2005) on suomentanut Ville Viitanen. Alkuperäinen teos Howl’s Moving Castle ilmestyi 1986. Hayao Miyazakin animaatioelokuva kirjan aiheesta oli ensi-illassa vuonna 2004.
Muistutettakoon vielä, että yleisesti ottaen rakastan Hayao Miyazakin elokuvia. Henkilökohtaiset suosikkini ovat Totoro ja Porco Rosso, mutta pidän paljon myös useimmista muista.
Futoi yatsu 