Aikakausien vaihteessa

Yoshiharu Tsuge

Samuraitarina päättyy kaukaisuuteen katoavalle tielle.

JATKETAAN sukelluksia japanilaisen sarjakuvan historiaan. Bakumatsu fuu-un den (”Tarina tilanteista Edo-kauden lopulta”) on Yoshiharu Tsugen varhainen työ vuodelta 1958.

Vaikka Yoshiharu Tsugen tuotanto ei ole kovin laaja, ja sekin koostuu pääasiassa manganovelleista, häntä pidetään yhtenä kaikkien aikojen merkittävimmistä mangataiteilijoista. Jos Osamu Tezuka loi suuren osan mangan kuvakieltä ja tarinankerrontaa, Tsuge teki mangasta vakavasti otettavaa taidetta.

Bakumatsu fuu-un den on episodeina etenevä tarina joukosta eri-ikäisiä ja eri puolille joutuvia samuraita. Se on myös tarina ”pitkästä talosta”, jossa erilaisia asukkaita erottaa toisistaan vain seinien aukkoja peittävä riepu. Kertomus kulkee varkauden, juopottelun, murhien ja kaksintaisteluiden kautta eräänlaiseen sovintoon.

Hokuro on parkkiintunut vanha soturi. Hayakawa on oikeamielinen mutta laiska ronin, isännätön samurai. Katsura on kiivas ja hieman tiukkapipoinen nuori samurai, vankka keisarivallan kannattaja. Ushimatsu on köyhän ja hieman rappeutuneenkin perheen poika, joka haaveilee samurain urasta. Hän päätyy shogunin shinsengumi-joukkoihin, ja palaa lopulta kotiin lyötynä jalkapuolena.

Eletään 1850- ja 1860-lukujen vaihdetta, levotonta ja sekavaa kautta, joka Japanin historiassa tunnetaan nimellä bakumatsu (1853-1867). Yhdysvallat oli pakottanut pitkään sulkeutuneena pysyneen Japanin avautumaan ulkomaailmalle. Monitahoinen valtataistelu päättyi viimein 1867 Meiji-keisarin voittoon ja viimeisen Tokugawa-suvun sotilashallitsijan antautumiseen.

Bakumatsu fuu-un den muistuttaa piirrostyyliltään kovasti Sanpei Shiraton varhaista tuotantoa. Se ei ole ihme, sillä Tsuge oli gekigan ihailija, ja Shiraton esikoisteos Kogarashi kenshi oli juuri ilmestynyt edellisenä vuonna.

Tsuge tavoittelee itsekin gekigan tyyliä, jossa sota kuvataan aidosti julmana, murhat raakoina ja kaksintaistelut rajuina. Ihmiset ovat henkilökohtaisine haluineen paljon raadollisempia kuin aikaisemmassa sarjakuvassa. Tämä ei enää ole sarjakuvaa lapsille, vaikka välillä kallistutaankin koomiseen.

YOSHIHARU Tsuge kuuluu niihin mangataiteilijoihin, joilla on ollut vaikeuksia oman elämänsä hallinnan kanssa.

Tsuge syntyi Tokiossa 1937. Isä kuoli pojan ollessa viisivuotias, ja äidin uusi mies osoittautui väkivaltaiseksi. Tsugen suuri unelma oli piirtää sarjakuvia. Hän otti mallia Osamu Tezukasta, mutta myös Sanpei Shiraton ja Yoshihiro Tatsumin kaltaisista uuden dramaattisen gekiga-mangan tekijöistä. Myöhemmin hänen töihinsä vaikutti merkittävästi myös Shigeru Mizuki.

Tsugen ensimmäinen sarjakuva oli lyhyt tarina Hannin ha dare da! (”Kuka on roisto?”) Tsukai-lehdessä 1954. Sitä seurasi Tsugen ensimmäinen tuottelias kausi, jota kesti lähes kymmenen vuotta. Tsuge piirsi lehtiin ja vuokrakirjastojen käyttöön tarinoita niin ninjoista ja samuraista kuin tieteisaiheista ja romantiikastakin. Näin hän pääsi sekä toteuttamaan haavettaan että hankkimaan niukan elannon.

Kun vuokramangan markkinat romahtivat 1960-luvun alussa, Tsuge jäi työttömäksi ja masentuneeksi. Hän lopetti piirtämisen ja yritti itsemurhaakin. Hänet miltei pakotti nousemaan tuoreen, uudenlaista mangaa julkaisevan Garo-lehden päätoimittaja Katsuichi Nagai, joka teki hänestä Shigeru Mizukin apulaisen 1965.

Tsuge alkoi jälleen piirtää myös omaa sarjakuvaa, ja hänen ensimmäisen sarjakuvanovellinsa Garo-lehden sivuilla ilmestyi elokuussa 1965.

Hänen läpimurtonsa tuli seuraavassa helmikuussa tarinalla Numa (”Suo”). Se ei ollut Tezuka-mainen ehjä tarina, vaan jotain uutta. Yleisö ei ehkä piitannut juonettomasta, omalaatuisesta ja eroottisesta tarinasta, mutta kriitikot ja sarjakuvataiteilijat olivat myytyjä.

Sitten tuli Nejishiki (”Ruuvityyli”) Garon kesäkuun 1968 numerossa; tarina pojasta joka nousee merestä meduusan haavoittamana ja oudon harharetken myötä päätyy gynekologille joka korjaa haavan ruuvilla. Sillä ei enää ole mitään tekemistä kertovan sarjakuvan kanssa. Sen jälkeen Tsuge teki muitakin unenomaisia sarjakuvia, joita edelleen pidetään taidemangan perusteoksina.

Tsuge piirsi pääasiassa Garolle vuoteen 1970 asti. Vuonna 1975 hän meni naimisiin, ja hänellä on yksi poika. Senkin jälkeen hän on etsinyt levottomasti paikkaansa, ja katkonaisen sarjakuvien teon ohella hän on yrittänyt muita ammatteja. Vuonna 1984 hän vielä palasi sarjakuva-alalle tekemällä säännöllisesti töitä uudelle Comic Baku -lehdelle.

TSUGE ei ole tuottanut uutta sarjakuvaa vuoden 1987 jälkeen. Viimeiseksi jäi kaksiosainen sarjakuvanovelli Betsuri (”Ero”), joka ilmestyi Comic Baku -lehdessä kesä- ja syyskuussa 1987.

Hänen teoksistaan otetaan säännöllisesti uusintapainoksia, ja manganovelleja julkaistaan kokoelmina. Bakumatsu fuu-un den ilmestyi näköispainoksena Shogakukanin Creative-sarjassa helmikuussa 2009.

Tsugen teoksia on käännetty länsimaisille kielille hyvin vähän. Muno no hito ilmestyi ranskaksi nimellä l’Homme Sans Talent vuonna 2004. Englanniksi on julkaistu muutamia sarjakuvanovelleja: Nejishiki (Screw-Style) The Comics Journal -lehden numerossa 250 helmikuussa 2003, Akai hana (Red Flowers) Raw-lehdessä 1985 ja Oba denki mekki kougyousho (Oba’s Electroplate Factory) samoin Raw-lehdessä vuonna 1990.

Joitakin Yoshiharu Tsugen sarjakuvia:

Hannin ha dare da! (”Kuka on roisto?”, Tsukai, lokakuu 1954)
Hakumen yasha (”Vaaleaihoinen demoni”, 1955)
Bakumatsu fuu-un den (”Tarina tilanteista Edo-kauden lopulta”, 1958)
Obake entotsu (”Kummituspiippu”, 1958)
Furuhon to shoujo (”Vanha kirja ja tyttö”, Meiro, helmikuu 1960)
Shakunetsu taiyou no shita ni (”Polttavan auringon alla”, Meiro, huhtikuu 1960)
Uwasa no bushi (”Juorusoturi”, Garo, elokuu 1965)
Numa (”Suo”, Garo, helmikuu 1966) Chiiko (Garo, maaliskuu 1966)
Ri-san ikka (”Herra Leen perhe”, Garo, kesäkuu 1967)
Akai hana (”Punaisia kukkia”, Garo, lokakuu 1967)
Honyara douno Ben-san (”Lumimajan herra Ben”, Garo, kesäkuu 1968)
Nejishiki (”Ruuvityyli”, Garo, kesäkuu 1968)
Yume no sanpo (”Unikävely”, Yakou, huhtikuu 1972)
Sanpo no hibi (”Kävelypäivät”, Comic Baku, kesäkuu 1984)
Muno no hito (”Lahjaton mies”, Comic Baku, 1985-1987)
Torishi (”Lintukauppias”, Comic Baku, joulukuu 1985)
Jouhatsu (”Kadonnut”, Comic Baku, joulukuu 1986)
Betsuri (”Ero”, Comic Baku, kesä/syyskuu 1987)

This entry was posted in gekiga, mangan historia and tagged . Bookmark the permalink.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s