Pörssikeinottelijan alamäki

Heikki Ahtiala

Ilmiantaja ilmestyi Sapo-sarjassa vuonna 1974.

JAPANILAISIA dekkareita on tietääkseni julkaistu suomeksi kaksi, molemmat WSOY:n pitkäikäisessä Sapo-sarjassa. Niistä Akimitsu Takagin Ilmiantaja (Mikkokusha, 1965) tarttui viikonloppuna mukaan Oulun kirjamessuilta.

Vuodesta 1953 alkaen jo neljä ja puoli sataa monentyyppistä dekkaria suomalaisille tarjonneen Sapo-sarjan ensimmäinen japanilainen teos oli Seicho Matsumoton Junaongelma (Ten to sen, 1957). Se ilmestyi vuonna 1973 sarjan numerolla 159.

Japanissa suuren suosion saanut Takagin Ilmiantaja tuli seuraavana vuonna Sapo-sarjan numerolla 170. Ilmeisesti japanilaiset dekkarit eivät kuitenkaan olleet Suomessa myyntihittejä, koska jatkoa ei koskaan seurannut.

Itse en muista tuolloin kiinnittäneeni japanilaisiin teoksiin mitään huomiota, vaikka olin nuoruudessani innokas Sapo-sarjan lukija. Mieleen ovat jääneet etenkin sellaiset nimet kuin Agatha Christie, Edgar Allan Poe, Raymond Chandler, Rex Stout, Robert van Gulik, Dashiell Hammett, Donald E. Westlake ja Ellery Queen.

ILMIANTAJA on hyvin perinteinen dekkari, jossa älykäs yleinen syyttäjä Saburo Kirishima purkaa miljoonaperintöä havittelevien rikollisten punomaa monimutkaista juonta. Itse asiassa juoni on sen verran monimutkainen, että se ei selitettynäkään aukea ensimmäisellä lukemisella.

Tarinaa kerrotaan aluksi murhista epäillyksi joutuvan Shigeo Segawan näkökulmasta. Segawa on entinen pörssikauppias, joka joutui eroamaan jäätyään kiinni luvattomista kaupoista. Hän yrittää tienata leipäänsä miten kuten, kun hän saa houkuttelevan tarjouksen.

Segawalle luvataan ruhtinaallinen 50 000 jenin kuukausipalkka toivottomaksi osoittautuvasta hieromalaitteiden myynnistä. Vähitellen hänet johdatetaan suostumaan mukaan teollisuusvakoiluun. Kun moraali oli löyhä jo pörssiaikojen perua, suostuminen on aika helppoa. Segawa joutuu pettämään monta vanhaa ystävää ja huomaa pian olevansa pääepäilty kahdessa murhassa.

Paitsi dekkarina, Ilmiantajaa voi lukea 1960-luvun japanilaisen elämänmuodon ja yritysmaailman oivaltavana kuvauksena. Kirjan väitetäänkin perustuvan osittain tositapahtumiin.

Ilmiantaja pyörii Oginon suvun johtaman kemian ja farmaseutiikan alan yrityksen ympärillä. Mukana on omaisuudesta kilpailevia sukulaisia, kieroja ja rehellisiä lakimiehiä ja useita pääjohtajan seuraajaehdokkaita.

Se on maailma, jossa nainen voi edetä korkeintaan johtajan sihteeriksi. Siinä maailmassa merkitsevät paljon kunnioitussuhteet, hyvä veli -verkostot ja kasvojen säilyttäminen. Mutta Japani on juuri muuttumassa: Sodan jälkeinen sukupolvi on tulossa aikuiseksi, ja sen arvot ovat erilaisia kuin sodan kokeneen polven.

AKIMITSU Takagi (1920-1995) oli koulutukseltaan metallurgian alan insinööri, mutta hän joutui työttömäksi kun Japanin sotateollisuus ajettiin alas toisen maailmansodan jälkeen, Wikipedia kertoo. Hänen oikea nimensä oli Seiichi Takagi.

Kirjallisen debyyttinsä hän teki vuonna 1948 teoksella Irezumi satsujin jiken (”Tatuointimurhan tapaus”). Rohkea nuorukainen lähetti käsikirjoituksensa luettavaksi itselleen Rampo Edogawalle, joka suositteli teosta kustantajalle.

Vuonna 1950 hän voitti Japanin dekkarikirjailijoiden klubin palkinnon toisella kirjallaan Noumen satsujin jiken (”No-naamion murhatapaus”). Kaikkiaan hän kirjoitti yli 30 rikosromaania, joista osa kallistui myös science fictionin puolelle.

Joitakin Takagin kirjoja on julkaistu englanniksi, ainakin nämä: The Tattoo Murder Case, The Informer, No Patent on Murder ja Honeymoon to Nowhere.

KUTEN useimmat suomeksi julkaistu japanilaiset kirjat, myös Ilmiantaja on käännetty englannin kautta. Käännöksen The Informerista on tehnyt Kouvolan kieli-instituutin opiskelijaryhmä Aulis Rantasen johtamana.

Vaikka ryhmäkäännöksiin usein tulee komiteatuntua, tällä kertaa on onnistuttu hyvin. Vain muutamassa kohdassa kieli on hieman jäykkää. Sekin voi johtua Takagin aika muodollisesta kirjoitustyylistä. Lisäksi japani on vallankin virallisissa yhteyksissä (kuten tässä poliisiasioissa) hyvin muodollinen kieli. Sen saaminen sujuvaksi suomeksi on vaikeaa.

Erityiskiitoksen Ilmiantajan kääntäjät ansaitsevat huolellisesta oikoluvusta. Huomasin kirjaa lukiessani vain yhden ainoan kirjoitusvirheen. Niin puhtaaseen tekstiin en ole törmännyt ainakaan vuosikymmeneen.

This entry was posted in Japanin kirjallisuus and tagged . Bookmark the permalink.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s