Ei ymmärrä japanilainenkaan

Hebizou & Umino

Japania ulkomaalaisille opettava löytää uusia puolia äidinkielestään.

TÄSSÄ on hilpeän angstinen ja vähän opettavainenkin koulukomedia. Toisin kuin koulukomediat yleensä, se ei tapahdu yläasteella tai lukiossa, eikä se keskity pikkutuhmaan fanipalveluun.

Nagiko Uminon käsikirjoittama ja Hebizoun kuvittama Nihonjin no shiranai nihongo (”Japanilaisille tuntematonta japania”) kertoo lyhyitä tarinoita koulusta, jossa Umino opettaa japanin kieltä ulkomaalaisille.

Vastamäkeen ja hammasta purren Umino (joka siis todellisuudessakin on japanin opettaja) yrittää selvittää monista maista tuleville oppilailleen, miten japania puhutaan oikein. Oman kiusansa aiheuttavat japanilaiset elokuvat ja sarjakuvat, joista monet oppilaat ovat imeneet jotain aivan muuta kuin nykyjapanilaista puhekieltä. Opettajan työtä ei yhtään helpota sekään, että japanilaiset itse puhuvat kieltään vähän miten sattuu.

Koulussa kielestä tulee vastaan myös asioita, joihin tavallinen japanilainen ei koskaan törmää. Siinä sivussa opitaan ihan oikeasti japania. Myös muutamat kielen kummallisuuksista saavat selityksiä. Esitellään esimerkiksi japanin kahden samanlaisen o-äänteen (o ja wo) historia, ja opitaan joukko arkikäytöstä poistuneita hiraganamerkkejä, joihin saattaa törmätä vanhoissa teksteissä.

OPITTAVINA on ihan perusasioitakin, kuten vaikkapa japanille ominainen tapa käyttää esineiden laskemiseen erityisiä laskusanoja. Japaniksi ”yksi” on ippon kun puhutaan pitkulaisista esineistä, ichinin  tai hitori kun puhutaan ihmisistä, ippiki kun puhutaan pienistä eläimistä, ittou kun puhutaan isoista eläimistä, ichiwa kun puhutaan linnuista, icchou kun puhutaan pyssyistä …

Mutta tässäkin on mutkia. Kiinalaisen oppilaan on kovin vaikea käsittää, miksi joesta tai purjosta puhuttaessa ”yksi” on ippon mutta käärmeestä puhuttaessa ippiki. Ovathan kaikki kapeita ja pitkiä – ja Kiinassa kaikista käytetään samaa laskusanaa.

Entä mitä laskusanaa pitäisi käyttää Gozilla-elokuvien King Gidora -hirviöstä, jolla on yksi ruumis mutta kolme päätä?

Harjoitellaan myös japanilaista tapakulttuuria. Pienikin ero voi olla hankala: Amerikkalainen oppilas pillastuu saadessaan koepaperiinsa pelkkiä nollia. Japanilaisen opettajan mielestä ympyrät ovat oikeinmerkkejä.

Opettajan telottua jalkansa opitaan sekin, että sairaalassa makaavalle toipilaalle ei ole sopivaa viedä hautajaiskukkia.

Toisinaan oppilaiden kysymykset tuovat opettajalle harmaita hiuksia ja suuria määriä sanakirjojen selaamista: Miten sanotaan ”kastikekulho” tai ”jääpalapihdit” japaniksi? Onko lusikalle japanilaisempaa sanaa kuin englannista lainattu supuun? Miksi naistenvessassa on pisoaari?

OTETAAN lopuksi opettajan kooste oppilaiden huomioita siitä, miksi Japani on hyvä maa elää:

– Koska Japanissa taloihin ei ole ammuttu reikiä (Oppilas Lähi-idästä).

– Koska Japanissa autoilijat uskaltavat pysähtyä risteyksissä ja liikennevaloissa (Oppilas latinalaisesta Amerikasta).

– Koska Japanissa kaikki pitävät lupauksensa – jopa junien aikataulut (Oppilas Britanniasta).

– Koska Japanissa myyntiautomaatteja ei ryöstetä, vaikka ne olisivat syrjäisillä paikoilla (Oppilas Italiasta).

– Koska japanilaiset saavat joka päivä syödä sellaisia herkkuja kuin Matsusakan härkää (Oppilas Kiinasta). – Johon japanilainen opettaja hieman katkerasti tuumaa, ettei ole vielä koskaan saanut maistaa.

This entry was posted in japanin kieli, komediamanga and tagged , . Bookmark the permalink.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s