Kuun tytär joutuu palaamaan.
BAMBUNLEIKKAAJAN tarina (Taketori monogatari) on yksi keskeisistä japanilaisista kertomuksista. Japanin vanhimpana pidetty tarina on japanilaisille yhtä tärkeä kuin noin vuonna 1000 kirjoitettu Genjin tarina tai satu persikkapoika Momotarosta.
Tarinan alkuperä on hävinnyt historian hämärään. Kertomus bambunleikkaajasta ja hänen kauniista ottotyttärestään on epäilemättä pitkään kulkenut suusta suuhun. Ensimmäiset kirjalliset viittaukset tarinan henkilöihin löytyvät 700-luvulta, ja ensimmäinen kokonainen toisinto on 1100-luvulta. Nykyisissä toisinnoissa tapahtumat yleensä sijoitetaan heian-kauden (794-1185) Japaniin.
Bambunleikkaajan tarina on siis levinnyt lukuisina versioina jo yli tuhannen vuoden ajan. Mangan ja animen harrastajia kiinnostaa ainakin yksi tulossa oleva: Isao Takahata (Tulikärpästen hauta, Omohide poro poro …) on paljastanut, että hänen seuraava pitkä piirroselokuvansa perustuu Bambunleikkaajan tarinaan. Takahatan taidonnäytteen odotetaan valmistuvan ehkä ensi vuonna.
Bambunleikkaajan tarina sisältää oikeastaan kolme kertomusta. Yksi on kertomus vanhasta bambunleikkaajasta, joka löytää Kuun kaupungin kauniin tyttären bambunvarren sisältä. Toinen on tarina viidestä aika epäkelvosta kosijasta, jotka tavoittelevät tyttären kättä. Kolmas on tarina Japanin keisarin ja Kuun tyttären murheellisesta rakkaudesta.
Kertomus menee näin:
ERÄÄNÄ päivänä vanha bambunleikkaaja vaeltaa vuorille korjaamaan bambua, niin kuin joka päivä. Hän kohtaa valoa sykkivän bambunvarren, jonka sisältä paljastuu pienen pieni kaunis tyttö.
Koska bambunleikkaaja ja hänen vaimonsa ovat vielä vanhoilla päivillään lapsettomia, he ottavat tytön kasvatettavakseen. Bambunleikkaaja rikastuu, sillä siitä lähtien hänen leikkaamistaan bambunvarsista löytyy kultarahoja.
Pian tyttö on laajalti kuulu kauneudestaan. Hän saa nimekseen Take no Kaguya-hime, Bambun prinsessa Kaguya. Bambunleikkaajan talon portilla alkaa parveilla nuoria miehiä. Viisi vaurasta ylimystä havittelee Kaguyaa vaimokseen.
Kaguya on kuitenkin haluton menemään naimisiin. Hän asettaa kullekin kosijalle ehdoksi liki mahdottoman tehtävän. Kosijoiden on löydettävä Buddhan kivinen kerjuumalja, kaukaisilla vuorilla kasvava jalokivioksa, kiinalaisen tulirotan nahka, lohikäärmeen päässä viittä väriä hohtava kivi ja pääskysen simpukka-aarre.
Jokainen kosija vuorollaan osoittautuu arvottomaksi ja tulee hylätyksi. Ensimmäinen tarjoaa Kaguyalle tavallista kivimaljaa. Toinen teettää elottoman jalokivioksan. Kolmas ostaa kalliilla väärennetyn nahkan. Neljäs luopuu leikistä jouduttuaan myrskyyn. Viides iskee kätensä linnunkakkaan ja taittaa selkärankansa pudotessaan pääskysen pesältä.
Keisarikin saa kuulla Kaguyan kauneudesta, ja ujuttautuu vaivihkaa prinsessan näkösälle. Kaguya ja keisari pitävät heti toisistaan, mutta Kaguya torjuu itkien kosinnan. Hän paljastaa keisarille olevansa kotoisin toisesta maailmasta. Keisari tyytyy vastahankaisesti tilanteeseen, ja platoninen rakkaus jatkuu kirjeitse.
Sinä kesänä jona Kaguya täyttää 20 vuotta hän tulee murheelliseksi aina nähdessään Kuun. Lopulta hän paljastaa ottovanhemmilleen ja keisarille, että elokuun 25. päivänä hänet tullaan hakemaan takaisin kotiinsa, Kuun pääkaupunkiin. Keisari yrittää estää lähdön jopa sotajoukon turvin, mutta ei se mahda Kuun väen saattueelle mitään.
Jäähyväisiksi Kaguya jättää keisarille surumielisen kirjeen ja kuolemattomaksi tekevän lääkkeen. Koska keisari ei halua elää ikuisesti ilman Kaguyaa, hän poltattaa lääkkeen Fuji-vuoren huipulla lähettääkseen savuna viimeisen tervehdyksensä Kaguyalle. Sanotaan, että Fuji sai tästä nimensä (fushi = ”ei kuolemaa”).
PERIN viehättävän mangaversion Bambunleikkaajan tarinasta julkaisi vuonna 1991 kustannusyhtiö Kumon sarjassaan Kumon manga koten bungakukan (”Kumonin klassikoiden mangakirjasto”). Sarjassa on ilmestynyt monia klassisia japanilaisia teoksia mangaversioina, esimerkiksi varhainen Japanin historia Kojiki.
Mangan Bambunleikkaajan tarinasta käsikirjoitti Yoshinobu Hirata ja kuvitti Satsuki Kishina. Manga yhdistelee yllättävän tyylikkäästi japanilaisen sarjakuvan ja vanhojen maalausten ja painotöiden kuvakieliä (mukana myös kiharaisia pilviä, totta kai). Mangan nimi on tietenkin Taketori monogatari.
Mangan ilmeiseksi kohderyhmäksi aiottiin koululaiset. Paitsi runsaat sata sivua sarjakuvaa, kovakantinen kirja sisältää useita artikkeleita Bambunleikkaajan tarinasta, sen historiasta ja heian-kauden Japanista. Mukana on kartta tapahtumapaikoista ja huomautuksia vaikeista termeistä. Myös heian-kautiset kaukaisten maiden nimet on selitetty: Tenjiku = Intia, Kara = Kiina. Yleisöä muistetaan myös koomisilla sivuhahmoilla muuten aika murheellisessa tarinassa.
On varmaan siis vaikea keksiä syytä olla kelpuuttamatta tätä mangaa koulun oppimateriaaliksi siinä missä ”oikeaa” tekstiäkin. Siitä huolimatta tämä on hauska, romanttinen, surumielinen, kiehtova ja mukaansa tempaava – siis oikeasti hyvä sarjakuva.
Aika poikkeavan mangasta tekee myös väritys: Noin neljäkymmentä sivua pitkin tarinaa on täysin värillisiä. Myös se kohtaus, jossa Kaguya ensi kerran katsoo murhemielin Kuuta.
Futoi yatsu 