Kawase Hasui: Lumisade Nikkon pyhällä sillalla (1930).
VUODENVAIHTEEN lähestyessä kirjahyllyn nurkasta osui käteen kymmenen vuoden takainen seinäkalenteri. En yleensä säästä vanhoja kalentereita, mutta tämä on poikkeuksellisen kaunis yksilö.
Vuoden 2000 kalenteri esittelee kaksitoista upeaa japanilaista puupainomaisemaa 1900-luvulta. Mukana on neljä taiteilijaa: Kawase Hasui (1883-1957), Shinsui Ito (1898-1972), Hiroshi Yoshida (1876-1950) ja Shiro Kasamatsu (1898-1991).
Kyllä, 1900-luvulta. Vaikka puupainon jalo taito hiipui 1800-luvun jälkipuoliskolla, se ei koskaan kokonaan kuollut.
Puupainotaide ei ole sittemmin noussut uuteen kukoistukseen, mutta se on kokenut kuitenkin useita pienimuotoisia renessansseja. Yksi niistä oli shin hanga -liike (”uusi painokuva”) 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla.
Itse asiassa myös 1800-luvun mestareiden töiden säilymisestä kiitos kuuluu suurelta osin 1900-lukulaisille. Hokusain (1760-1849) ja Hiroshigen (1797-1858) tärkeät teossarjat ovat säilyneet ehjinä teollisuusjohtaja Yasusaburo Haran (1884-1982) kokoelmassa. Haran vuodesta 1935 lähtien keräämän kokoelman helmiä oli vastikään esillä myös Ateneumissa Helsingissä.
Perinne jatkuu edelleen. Mangan harrastajille tutuin nykyisistä jatkajista on epäilemättä iäkäs youkai-mangan mestari Shigeru Mizuki.
ONNEKSI japanilaisen taiteen tuntija Edward F. Strange oli väärässä. Vuonna 1914 hän varoitti japanilaisia taiteilijoita sekoittamasta läntistä ja itäistä kuvailmaisua.
”Toiset ovat yrittäneet sekoittaa itäistä ja läntistä taidetta, jotka ovat niin jyrkästi ja järkähtämättömästi vastakkaisia. Aina tuloksena on epäonnistuminen. Toisin ei voisi olla.” Näin Strange kirjoitti kirjassaan Colour Prints of Japan.
”Japanilaisten maalareiden menetelmät ja tekniikat ovat kehittyneet kansallisen ominaislaadun ytimestä. Heidän taiteellaan on jalo historia ja keskeinen paikka heidän maansa rakkaudessa ja kirjallisuudessa. Kaiken kauniin nimessä, pysyköön se siellä, älköönkä sitä tahrattako vierailla tilkkeillä ja raapaleilla.”
1800-luvun japanilaiset taiteilijat ottivat vaikutteita lännestä – sellaisia kuten perspektiivi ja preussinsininen – ja käyttivät niitä omiin tarkoituksiinsa. Eurooppalaiset ja amerikkalaiset taiteilijat ottivat vaikutteita japanilaisen puupiirroksen mestareilta. Yhtä auliisti 1900-luvun japanilaiset ottivat jälleen vaikutteita lännestä, joskus erittäin hyvin tuloksin.
SHIN hangan liikkelle paneva voima oli kustantaja Watanabe Shosaburo, joka 1900-luvun alussa tahtoi elvyttää puupainotaiteen. Hän kokosi ”talliinsa” taiteilijoita, joiden taidot tyydyttivät häntä.
Tavoitteena oli palauttaa kukoistukseen koko perinteinen omien alojensa mestareiden tuotantoketju: julkaisija tilaa taiteilijalta kuvan, taiteilija maalaa sen, kaivertaja tekee jokaiselle värille painopinnat kirsikkapuupölkystä (jopa parikymmentä pölkkyä!), painaja painaa lopullisen teoksen. Tyypillisesti painotöitä on tehty muutaman sadan sarjoina, mutta kova kirsikkapuu kestää jopa pari tuhatta vedosta.
Shin hangan teiteilijat poimivat vaikutteita muun muassa impressionismin tunnelmista ja valon käytöstä. Kawase Hasui sovelsi niitä perijapanilaisiin maisemiin, Shinsui Ito kauniiden naisten muotokuviin. Hiroshi Yoshida hallitsi amerikkalaisen vesivärimaalauksen ja toi siitä hienoja sävyjä puupainokuviinsa – kuvitelkaa puupainotyönä tehty kukkiva kirsikkapuu, joka melkein näyttää vesivärein maalatulta.
Kawase Hasuille ominaisia olivat unenomaiset maisemat. Parhaimmissa niistä sataa lunta. Ajatelkaapa millainen haaste se on kaivertajalle ja painajalle. Kuvassa on tuhansia valkoisia lumihiutaleita. Jokaisen kohdalla on jokaisen värin painopölkyssä täsmälleen saman muotoinen aukko. Jokaisen värin on osuttava painettaessa täsmälleen samalle kohdalle – muuten ihanasta lumisateesta on jäljellä vain suttua.
VANHA kalenterini ei itse asiassa ole japanilaista työtä. Olen ostanut sen aikanaan Amsterdamista Vincent van Gogh -museon myymälästä. Museo on muuten ehdottomasti käymisen arvoinen paikka, jos on Amsterdamissa.
Kalenterin on koonnut Leidenissä toimiva Hotei Publishing. Painokuvat ovat kansitekstin mukaan peräisin hollantilaisesta yksityiskokoelmasta. Valitettavasti ei kerrota tarkemmin, mikä kokoelma on kyseessä. Varmaa on kuitenkin, että kokoelman kerääjällä on erittäin hyvä maku.
Futoi yatsu 