Osamu itse

Tezuka Prod

Mangataiteilija Osamu Tezuka (keskellä) matkustaa merkilliselle saarelle yhdessä sarjakuvahahmojensa kanssa.

OSAMU Tezukalla oli usein tapana pistäytyi itse pikku rooleissa omissa sarjakuvissaan. Hän piirsi itsensä samassa hahmossa kuin minkä hän loi todelliseksi taiteilijapersoonakseen: baskeripäisenä, pyöreäsilmälasisena pikku miehenä.

Tässä mangassa Tezuka kuitenkin on yhdessä pääosista. Vuoden 1951 lopulla valmistunut Kasekitou (”Kivettymäsaari”) on tarina, jossa sarjakuvataiteilija Osamu Tezuka, sanomalehtimies Rocky ja lauluntekijä Kodama Tanima tekevät laivamatkan merkilliselle saarelle. Saaren nimestä voi rivien välistä lukea sellaisiakin merkityksiä kuin ”muuttuvien kivien saari” tai ”kummituskivien saari”. Englanniksi se tunnetaan nimellä The Fossil Island.

Koko 133-sivuisen mangan läpi ulottuva rooli on Tezukalle harvinaisen näkyvä. Useimmiten hänen omat osansa olivat lyhyesti tarinaa ohjailevia tai sitten saman tapaisia kuin Alfred Hitchcockin cameot omissa elokuvissaan. Esimerkiksi Saboten-kunissa Tezuka pistäytyy luutimassa ”Loppu”-tekstin pois, kun yksi lännentarinan hahmoista yrittää lopettaa sarjakuvan liian aikaisen. Hi no torissa (Phoenix eli ”Tulilintu”) Tezuka nähdään pikaisesti roomalaisen areenan radioselostajana.

Kasekitou on episodisarjakuva, johon Tezuka on sanonut saaneensa innoitusta muun muassa Max Fleischerin Kippari Kalle -animaatiosta Popeye the Sailor Meets Sindbad the Sailor. Tezukahan oli aikansa japanilaiseksi poikkeuksellisen hyvin perillä länsimaisesta populaarikulttuurista. Tässäkin tarinassa näyttäytyvät muun muassa Arsène Lupin sekä kovasti Peter Panin näköinen Amor.

KASEKITOUN kehyskertomuksessa Tezuka kumppaneineen matkustaa Kivettymäsaarelle. Saari on saanut nimensä patsasmaisista kallionhuipuistaan, jotka pimeässä näyttävät miltei eläviltä ihmisiltä.

Kumppaneista Rock kuuluu Tezukan sarjakuvien vakionäyttelijöihin. Japaniksi kirjoitettuna hänen nimensä on Rokku Hoomu. Englanniksi se on saanut joskus muodon Rock Holmes, joskus Rock Home. Sama ”näyttelijä” esiintyy noin kuudessakymmenessä Tezukan teoksessa. Aluksi hän sai sankarirooleja, mutta myöhemmin hänen hahmonsa synkkeni. Kasekitoussa hän siis on journalisti joka haluaa kirjoittaa mystisestä saaresta.

Saarella yöpyessään Tezuka, Rock ja muusikko Kodama näkevät yhteensä viisi merkillistä ja hyvin todentuntuista unta – niin todentuntuista, että ne saattavat olla tottakin. Unia yhdistää ainoastaan se, että niiden hahmot saavat muotonsa Kivettymäsaaren kallioista; tai kalliot unista, miten vain.

Ensimmäisessä unessa Rock saa vastustajakseen ranskalaisen Maurice Leblancin luoman mestarivarkaan Arsène Lupinin ja kumppanikseen itsensä Sherlock Holmesin. Tezukan unessa taikaruoka tekee ihmiset pöhköiksi, mutta saa eläimet puhumaan ja käyttäytymään kuin ihmiset. Omassa unessaan Kodama (jonka nimi tarkoittaa ”kaiku”) joutuu tuuraamaan rakkauden nuolia ampuvaa Erosta, huonoin tuloksin. Rock uneksii vielä hurjan villin lännen seikkailun, ja viimeisessä unessa Tezuka löytää onnettoman merenneitopojan nimeltä Pipi.

Kasekitou on myös hauska sarjakuvatekninen kokeilu. Osamu Tezukalla oli pääasiassa vakaasti samankaltaisena pysyvä, itse asiassa aika vanhanaikainen perustyyli piirtää sarjakuvahahmoja. Tämä ”normaali” tyyli on myös Kasekitoun unijaksoilla. Sen sijaan kehyskertomus on piirretty hyvin realistisella tyylillä, jota Tezukan töissä näkee suhteellisen vähän.

”MANGAN jumala” Osamu Tezuka (1928-1989) aloitti valtavan sarjakuva- ja animaatiouransa 17-vuotiaana vuonna 1946. Ensimmäinen julkaistu työ oli strippisarjakuva Maa-chan no nikkichou (”Maa-chanin päiväkirja”) koululaisille suunnatussa osakalaisessa sanomalehdessä.

Hänen vaikutustaan japanilaisen sarjakuvan ja animaation kehitykseen on oikeastaan mahdotonta liioitella. Jotain kertoo jo silkka tuotannon määrä: arviolta 700 sarjakuvateosta, joissa oli yhteensä noin 150 000 sivua.

Tezukan suuri läpimurtoteos oli Shin takarajima (”Uusi aarresaari”) vuonna 1947. Seikkailukertomuksessa Tezuka versioi R.L. Stevensonin romaania. Toipa hän mukaan myös kovasti Edgar Rice Burroughsin Tarzania muistuttavan miehenkin.

Kasekitou sijoittuu 1940- ja 1950-lukujen taitteeseen, joka oli Tezukalle hedelmällistä aikaa. Silloin hän loi useita kaikkein kuuluisimpia teoksiaan: Lost World vuonna 1948, Metropolis vuonna 1949, Kurubeki sekai (”Tuleva maailma”) ja Janguru taitei (”Viidakon keisari”) vuonna 1950, Tetsuwan Atomu (Astro Boy) vuonna 1952, Ribon no kishi (Princess Knight) vuonna 1953. Hi no torin työstäminen alkoi 1954, mutta tämä Tezukan eräänlainen pääteos ei koskaan täysin valmistunut.

Tezukan myöhemmistä sarjakuvista tunnetuimpia varmaan ovat Black Jack, Buddha, Adolf, MW ja Dororo. Varsin monia Tezukan teoksia on käännetty englanniksi.

KASEKITOU on juuri ilmestynyt uusintapainoksena Kodanshan ja Tezuka Productionin lokakuussa alkaneessa sarjassa Tezuka Osamu bunko zenshuu (Tezuka Osamu The Complete Works). Kasekitou on samassa tuhdissa pokkarissa, jossa on kolme muutakin lyhyehköä mangaa: Manga daigaku (”Mangakorkeakoulu”, 1950), Chin arabian naito (”Omituiset tuhannen ja yhden yön tarinat”, 1951) ja Tsumi to batsu (”Rikos ja rangaistus”, 1953).

Manga daigaku on episodisarjakuva; kehyskertomuksen mukaan muuten erilliset tarinat sitoo yhteen se, että ne ovat osa sarjakuvan tekoa opettavan mangakorkeakoulun opetusta. Chin arabian naito on hilpeä väännös Tuhannen ja yhden yön tarinoista. Komediaa ja psykologista trilleriä sekoittava Tsumi to batsu perustuu venäläisen Fjodor Dostojevskin maineikkaaseen romaaniin Rikos ja rangaistus.

Länsimaisista vaikutteista puheen ollen, Chin arabian naitossa seikkailee kaksi Amerikasta tuttua parivaljakkoa. Tarinan kissa ja hiiri ovat kuin ilmetyt Tom ja Jerry, kissan valkoista hännänpäätä myöten. Hotellin pikkolopari puolestaan muistuttaa erehdyttävästi Bud Abbottia ja Lou Costelloa.

This entry was posted in Osamu Tezuka and tagged . Bookmark the permalink.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s