Kamui (Kenichi Matsuyama) tahtoo vapaaksi myös ninjaklaanista.
FYSIIKAN lait eivät koske heitä. Elokuvan ninjat voivat hypätä seisovilta jaloilta takaperin kymmenen metriä korkealle oksalle ja loikkia rotkosta kallionkielekkeelle kuin vieterijaloin varustetut vuorivuohet.
On kai lähinnä makuasia, onko Yoichi Sain ohjaama näytelmäelokuva ninja Kamuista lähempänä japanilaista chanbaraa vai kiinalaista wuxia-elokuvaa. Hurjaa ninja-akrobatiaa se joka tapauksessa tarjoaa, ja monet hyvät naurutkin. Tosin huumori lienee pääosin tahatonta…
Elokuva Kamui gaiden (”Kamuin legenda jatkuu”) perustuu Sanpei Shiraton maineikkaaseen mangasarjaan 1960-luvulta. Pääosassa yrmynä ninja Kamuina on Kenichi Matsuyama, joka on viime aikoina nähty päärooleissa myös Death Note -elokuvissa ja Detroit Metal Cityssä.
Kamui gaiden oli ensi-illassa Japanissa viime syyskuussa. Japaninkielisenä dvd:nä se ilmestyi pari viikkoa sitten, ja se on tulossa myös kansainväliseen levitykseen.
SANPEI Shiraton sarjakuva Kamui den (”Kamuin legenda”) ja sen liitännäinen Kamui gaiden (”Kamuin legenda jatkuu”) muodostavat japanilaisen ninjamangan maineikkaimman tarinan. Kamuin legendan päätarina julkaistiin Garo-lehdessä vuosina 1964-1971, ja osa siitä on käännetty myös englanniksi.
Nuori Kamui on alhaista syntyperää oleva ninjaklaanin kasvatti, joka tahtoo ennen kaikkea olla vapaa. Hän jättää klaaninsa, mutta sitä klaani ei voi hyväksyä. Klaanilla on salaisia ninjatekniikoita, joita ei saa viedä klaanin ulkopuolelle. Sellaisia kuin kasumigiri eli ”usvan leikkaaminen”, jossa ninja tehostaa hyökkäystään näyttäytymällä vastustajan silmissä kahtena ihmisenä. Tai hyökkäys, jossa vastustaja singotaan alas puusta ja upotetaan pää edellä hartioita myöten maahan.
Klaaninsa hylkääjä on nugeninja (”paennut ninja”), jota yhteisö jahtaa armotta kuolemaan asti. Pakolaisen elämä on jatkuvaa juoksemista, taistelua ja väijytysten välttelyä. Myös kaikki ihmiset hänen ympärillään tuhoutuvat yksi kerrallaan.
Shiraton manga oli 1960-luvulla esikuva nuorille japanilaisille, erityisesti opiskelijaliikkeelle, joka halusi vapautta yhteiskunnan ankarista säännöistä. Nykylukijalle mangassa on kuitenkin hienointa ninjojen sulava, fysiikan lakeja uhmaava taisteluakrobatia.
MUTTA Shiraton sujuvan tussinjäljen kääntäminen näytelmäelokuvaksi ei ole helppoa. Elokuva Kamui gaiden on toki ihan kelpo seikkailua, ja vanhan Japanin kuvaus on toteutettu tyylikkäästi. Mutta harmillisen usein katsojan kurkku kutisee enemmän naurusta kuin jännityksestä. Vaikka digitaalitekniikkaa käytetään taitavasti, katsojan on liian helppo kuvitella näyttelijöitä nykivät ja kiskovat köydet paikoilleen.
Suuria taistelukohtauksia elokuvassa on kaksi. Ensimmäinen tapahtuu elokuvan alussa metsässä, jossa Kamui yksi kerrallaan kukistaa häntä jahtaavat ninjat. Toinen on aivan lopussa, kun Kamui edes hieman tavallisen elämän syrjästä kiinni saatuaan huomaa joutuneensa ninjaklaaninsa massiiviseen väijytykseen. Niin massiiviseen, että uskottavuudesta ei voi puhua.
Paitsi ninjat, ällistyttäviä temppuja tekevät elokuvassa myös hevoset ja merenelävät. Rujointa komiikkaa nähdään kohtauksessa, jossa merirosvot silpovat syöttisian perässä ilmaan loikkivia haita. Animaatio on hienoa, mutta eläintieteelliset yksityiskohdat haiden käyttäytymisestä taitavat olla hieman poskellaan.
Elokuvan ”kakkosjuoni” kertoo hevosesta, pöyhkeälle ylimykselle kuuluvasta Ichijirosta. Kalastaja Hanbei (Kaoru Kobayashi) katkaisee hevoselta jalan; hän tekee kaviosta taianomaisia vieheitä, jotka nostavat merestä kahmalokaupalla aurinkoahvenia. Tapauksen myötä Kamui päätyy kalastajakylään, jossa näytellään myös elokuvan ohkainen rakkaustarina Kamuin ja Hanbein tyttären Sayakan (Suzuka Ohgo) välillä.
Loppupäätelmästä ei ole suureksi elämänohjeeksi: Nugeninjan pako jatkuu.
JOS hulvaton ninja-akrobatia viehättää, Kamui gaiden on ainakin neljän tähden elokuva (viidestä). Jos ei viehätä, on turha yrittää väkisin.
Futoi yatsu 