Susumu Katsumata: Red Snow
SUSUMU Katsumata ei kuulu kaikkein tunnetuimpiin mangataiteilijoihin. Hän ei käsittääkseni ole Japanissakaan koskaan ollut suuren yleisön suosikki. Ainakin kokoelman Red Snow (Akai yuki) perusteella Katsumata on saanut mainetta huomattavasti vähemmän kuin ansaitsisi.
Katsumata (1943-2007) oli gekigan ”toista sukupolvea”, joka aloitti uransa vuokrattavien ”punaisten kirjojen” aikakauden väistyessä. Hänen ensimmäinen neliruutuinen (yonkoma) sarjakuvansa ilmestyi Garo-lehdessä kesäkuussa 1966. Esikuvinaan hänellä oli sellaisia taiteilijoita kuin Yoshiharu Tsuge, Yoshihiro Tatsumi ja Sanpei Shirato.
Katsumatan lapsuus oli karu ja työntäyteinen. Hän ei koskaan nähnyt isäänsä, ja äiti kuoli pojan ollessa kuusivuotias. Taitava piirtäjä kasvoi isosiskonsa perheessä, ja joutui hankkimaan työllä osansa elannosta.
Monien mangataiteilijoiden tavoin Katsumata aloitti mangan piirtämisen jo kouluiässä. Hän opiskeli kyllä Tokion yliopistossa peräti ydinfysiikkaa, mutta sarjakuva vei miehen.
Vuonna 1966 hän vei Garoon tarjolle kahdenlaista mangaa: pitkää ninjatarinaa ja neliruutuisia strippejä. Shigeru Mizuki ja Katsuichi Nagai tarkastelivat nuoren miehen töitä, ja Nagai piti enemmän neliruutuisista. Katsumatan yonkomaa ilmestyikin Garossa kymmenisen vuotta otsikolla ”Susumu Katsumatan kirjoituksia”.
Lokakuussa 1969 Garo julkaisi kokonaisen Katsumatan töille omistetun teemanumeron. Katsumata tunnetaan yonkoman uudistajana. Hän toi lajiin perinteisesti rytmitettyjen kohtausten rinnalle haikumaisia, viipyileviä taideteoksia.
Suosionsa huipulla Katsumata oli 1970-luvulla, jolloin hän julkaisi Garon säännöllisen yonkoman lisäksi manganovelleja useissa lehdissä. 1980-luvulla Katsumata lopetti gekigan piirtämisen, mutta jatkoi edelleen yonkoman parissa. Sen lisäksi hän kuvitti lukuisia kirjoja.
Kansanlauluja suureen ääneen hoilaava paimenpoika on ilmeisesti ainakin jossain määrin taiteilijan omakuva.
VUONNA 2005 japanilainen Seirinkogeisha kokosi kymmenen Katsumatan keskeistä manganovellia kirjaksi nimeltä Akai yuki (”Punainen lumi”). Kokoelma voitti seuraavana vuonna Japanin sarjakuvataiteilijoiden liiton palkinnon vuoden parhaana sarjakuvateoksena.
Tosin Katsumata on sanonut haastattelussa, että paljon enemmän kuin mitkään palkinnot, hänelle merkitsi se että Yoshiharu Tsuge on sanonut pitävänsä hänen töistään.
Akai yuki on käännetty ainakin koreaksi, ranskaksi ja englanniksi. Drawn & Quarterlyn julkaiseman englannin kielisen laitoksen suosio yllätti ilmeisesti kustantajankin. Viime syksynä ilmestynyt ensimmäinen painos loppui nopeasti. Minäkin sain sarjakuvan käsiini vasta äskettäin.
Kanadalaisyhtiö Drawn & Quarterly on kunnostautunut muutenkin tuomalla gekigaa länsimaisten lukijoiden ulottuville. Englanniksi on saatu useita Yoshihiro Tatsumin töitä: The Push Man and Other Stories (2005), Abandon the Old in Tokyo (2006), Good Bye (2008), A Drifting Life (2009) ja Black Blizzard (2010).
Tatsumin teosten tavoin Red Snow on tähdätty vannoutuneita mangan lukijoita laajemmalle yleisölle. Drawn & Quarterly julkaisi sen kovakantisena, peilattuna ja Katsumatan esittelyllä ja haastattelulla varustettuna.
Länsimainen lukusuunta epäilemättä muuttaa alkuperäistä taideteosta ja ärsyttää osaa mangan ystävistä, mutta toisaalta japanilainen lukusuunta olisi joltinenkin kynnys mangaan tottumattomille. Red Snown peilaus on sentään tehty huolellisesti ja tarvittaessa ruutuja siirrellen. Kaikki japaniksi kirjoitetut tekstit ovat oikein päin, ja vain joku satunnainen saken kaataminen väärällä kädellä ja vasenkätinen kirjoittaja osui silmään.
Kokoelman nimitarinan pääroolissa on sake.
RED Snow -kokoelman kymmenen tarinaa kertovat arkisesta elämästä syrjäisissä vuoristokylissä. Aika on tarkemmin määrittelemätöntä menneisyyttä, luultavasti 1800-lukua. Kylien yhteydet ulkomaailmaan rajoittuvat vieraileviin pappeihin, kiertäviin soittoniekkoihin ja kulkukauppiaisiin. Tosin yhden kylän kaikki miehet ovat kaikonneet työhön pohjoiselle merelle.
Arkeen kuuluvat niin kova työ kuin ajoittain karkeakin ilonpito, niin ujo rakkaus kuin kursailematon seksikin. Työtä kuvataan selvästi taiteilijan oman kokemuksen pohjalta; kokoelman tarinoissa hiilenpolttajat rakentavat miilua, paimenet kuljettavat karjaa ja saken valmistusta esitellään lähes oppikirjamaisella tarkkuudella. Kirjan lopussa olevassa haastattelussa Katsumata kertookin olleensa mukana miilunpoltossa ja paimentaneensa lehmiä.
Myös luonto on jatkuvasti läsnä. Lapset pyydystävät tulikärpäsiä, aikuiset rakastelevat kukkaniityllä, nuori neito rakastuu kastanjapuun henkeen ja kapat potkivat kiviä lammen pohjalla.
Kylien miehet ovat oikeastaan hyvin tuttuja suomalaiselle. Selvin päin he ovat ujoja ja juroja työn puurtajia. Mutta jo pieni määrä viinaa tekee heistä sadisteja, kähmijöitä tai ruikuttajia. Mutta eivät Katsumatan naisetkaan mitään seinäkukkasia ole: miehettömässä kylässä naiset vangitsevat kiertelevän papin säkkiin yhteiseksi seksilelukseen.
Arjen kaikesta karuudesta huolimatta Susumu Katsuman ote tarinoidensa henkilöihin on hyvin lempeä, suorastaan henkilökohtainen. Henkilöt ovat kokonaisia hyvine ja huonoine puolineen. Kaikilla on oma historiansa. Kaikki ovat loppujen lopuksi inhimillisiä olentoja, jotka saattaisivat ansaita jotain edes hiukan parempaa.
Muutamat seksikuvaukset ovat nykyajasta katsoen kliseisiä: lumimyrskyssä lentävät kukkaset, poksahtava sakevierrepullo. Neljäkymmentä vuotta sitten ne eivät kuitenkaan liene olleet yhtä itsestään selviä.
(Kuvitusta lisätty 1.8.2012)
Futoi yatsu 