Oikeasti älykkäitä

Hiroshi Yamamoto: The Stories of Ibis

Ibis on kaunis taistelurobotti, joka kerää tarinoita ja tarinankertojia.

KAUNIS Ibis kerää ja kertoo tarinoita, sekä tosia että keksittyjä. Toiselta nimeltään hän on Ai, niin kuin Artificial Intelligence.

Syntyessään Ibis oli oikeastaan tietokonepelien hahmo. Hän oli virtuaalimaailmassa huippuunsa kehitetty taistelurobotti, joka kävi raakoja virtuaalisia kaksintaisteluita toisia robotteja vastaan. Vähitellen hän kehittyi älykkääksi. Lopulta hän sai fyysisen androidimuodon ja nousi kapinaan ihmisisäntäänsä vastaan.

Eletään tulevaisuuden maailmassa, jossa ihmislaji on kutistunut hajanaisina ryhminä piileskeleviin rippeisiin. Ihmisten tarinat kertovat, että suurin osa ihmsistä menehtyi suuressa sodassa kapinoivia robotteja vastaan. Nyt maailmaa hallitsevat robotit, ja ihmiset elävät ryöstelemällä robottien junia.

Tarinat kertovat myös, että robotit jahtaavat ihmisiä. Saatuaan heitä vangeiksi robotit tekevät heillä julmia kokeita. Kukaan ei tosin tunne ketään jolle näin olisi käynyt. Kaikkien vangittujen on siis täytynyt kuolla.

Mutta miksi oikeastaan robotit kuljettavat junilla paikasta toiseen ihmisten ruokaa, jota ne eivät itse pysty käyttämään mihinkään?

HIROSHI Yamamoton The Stories of Ibis on parasta japanilaista science fictionia, mihin olen koskaan törmännyt. Vaikka se on kirjoitettu japanilaisen kevytromaanin tyyliin, se sisältää paljon huolella pohdittuja ajatuksia. Siinä kuoritaan monta kerrosta salaisuuksia tekoälyn ja ihmisten välisistä suhteista, ennen kuin koko (virtuaalinen) todellisuus avataan lukijan silmien eteen.

Seitsemästä novellista ja kehyskertomuksesta koostuva kokoelma ilmestyi keväällä englanniksi VIZ Median Haikasoru-sarjassa, kääntäjänä Takami Nieda. Japaninkielinen alkuteos Ai no monogatari valmistui 2006. Osa kokoelman kertomuksista on julkaistu japanilaisissa lehdissä vuosina 1997-2005.

Kokonaisuuden rakenne on Yamamoton kertoman mukaan peräisin Ray Bradburyn kokoelmasta Kuvitettu mies (The Illustrated Man, 1951). Kehyskertomuksessa robotti Ibis kertoo novellien tarinat ihmiselle. Yksi syy rakenteeseen oli se, että novellien kuvailemissa historioissa on keskinäisiä ristiriitoja.

Hiroshi Yamamoto (1956- ) aloitti uransa tietokonepelien suunnittelijana, ja tuo tausta näkyy vahvasti myös tässä tarinakokoelmassa. Hän on kirjoittanut science fictionia sekä nuorille että aikuisille.

Suuren yleisön tietoisuuteen hänet toi Japanissa hänen ensimmäinen aikuisyleisölle tarkoitettu romaaninsa Kami ha chinmokusezu – God Never Keeps Silence (2003). Uusin työ on tänä vuonna ilmestynyt Kyonen ha ii nen ni narudarou (”Viime vuodesta taitaa tulla hyvä vuosi”).

Yamamoton kirjaan MM9 perustuva televisiosarja MM9 – Monster Magnitude 9 alkaa Japanissa heinäkuussa. The Stories of Ibis on Yamamoton ensimmäinen englanniksi käännetty teos.

IBISIN tarinoiden kuuntelija on ihmismies, kiertelevä tarinankertoja hänkin. Ibis tulee etsimään tarinankertojaa raunioituneesta Shinjukusta. He taistelevat, Ibis voittaa, mies loukkaantuu ja jää vangiksi. Ibis vie miehen robottien sairaalaan, ja toipilasaikana hän alkaa kertoa miehelle tarinoita.

Paitsi tarinoita, Ibis kerää myös tarinankertojia. Sillä on tarkoitus, mutta tarkoituksen paljastaminen pilaisi lukunautinnon muilta.

Kaikilla Ibisin tarinoilla on muutama yhteinen piirre. Ne kertovat virtuaalimaailmoista, joissa ihmiset ja tekoälyt viettävät toisenlaista elämää kuin fyysisessä maailmassa (”tasolla 0”). Ne kaikki kertovat naisista, niin ihmisistä kuin tekoälyistäkin.

Kaikki tarinat löytävät virtuaalimaailmasta jotain hyvää. Ja vaikka ne yhtä lukuun ottamatta ovat mielikuvituksen tuotetta, ne kertovat historiasta enemmän kuin tositarinat voisivat.

RAY Bradbury tuli jo mainittua, mutta tietenkään roboteista ja tekoälystä ei voisi kirjoittaa viittaamatta Isaac Asimoviin. Kaikki varmaan muistavat Asimovin luomat robotiikan kolme pääsääntöä. Kerrataan kuitenkin varmuuden vuoksi (säännöt Wikipediasta):

1. Robotti ei saa vahingoittaa ihmistä eikä laiminlyönnin johdosta saattaa tätä vahingoittumaan.

2. Robotin on toteltava ihmisen sille antamia määräyksiä paitsi milloin ne ovat ristiriidassa ensimmäisen pääsäännön kanssa.

3. Robotin on varjeltava omaa olemassaoloaan niin kauan kuin se ei ole ristiriidassa ensimmäisen eikä toisen pääsäännön kanssa.

Säännöstössä on monia ongelmia, joista Yamamoto pohtii ennen kaikkea yhtä: Miten pitkälle tekoälyn on toteltava ensimmäistä ja toista pääsääntöä?

Robotti ei saa tappaa ihmistä, se on selvä. Mutta pitääkö robotin estää ihmistä tupakoimasta tai ajamasta autoa? Jos ensimmäistä sääntöä tulkitaan tiukasti, pitää. Entä pitääkö robotin totella, kun ihminen käskee sen painua helvettiin? Pitäisikö hoitorobotin noudattaa dementoituneen vanhuksen jokaista oikkua?

Ongelman ratkaisu on, että säännöt muuttuvat suhteellisiksi. Ollakseen oikeasti älykäs tekoälyn on osattava päättää, milloin sääntöjä noudatetaan ja milloin ei.

YKSI Yamamoton tarinoiden mielenkiintoisista päätelmistä on se, että ihmisestä ei voi koskaan tulla oikeasti älykästä, niin kuin tekoälystä voi.

Siihen on monta syytä, mutta keskeisin on tämä: Jokaista ihmistä ympäröi läpitunkematon gedoshield. Se lähes aina estää sisäänpääsyn kaikelta siltä tiedolta, joka on ihmisen ennakkoasenteiden vastaista. Oikean tiedon torjuminen puolestaan on suuri syy siihen, että ihmiset tekevät paljon virheitä ja pahaa. Se on inhimillistä, mutta ei kovin älykästä.

Käsite gedoshield on myös oiva esimerkki toisesta Yamamoton oivalluksesta. Yamamoto kertoo Ibisin suulla, kuinka tekoälyjen keskinäisissä keskusteluissaan käyttämä kieli alkaa kehittyä, kun he huomaavat ihmiskielen kovin rajallisen ilmaisukyvyn.

Tekoälyt keksivät valtavasti uusia sanoja asioille, joita ihmisten ajattelussa ei edes ole olemassa. Ne kehittävät myös kompleksilukumatematiikkaan perustuvan mallin tunteiden täsmälliseen ilmaisemiseen. Miten esimerkiksi kuvata sitä tunnetta, kun toinen kopio omasta tekoälystä sammutetaan? Miten kuvailla sitä hiuksenhienoa eroa, joka on virtuaalimaailman ja fyysisen maailman tuulten välillä?

HIROSHI Yamamoton omaa taustoitusta kirjaan The Stories of Ibis voi lukea Haikasoru-blogista.

Kokoelman avausnovelli The Universe on My Hands on julkaistu englanniksi myös Words Without Bordersin verkkosivustolla.

This entry was posted in Japanin kirjallisuus, scifi ja fantasia and tagged . Bookmark the permalink.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s