Peilikuvat lumimyrskyssä

Yoshihiro Tatsumi: Black Blizzard

Black Blizzard on hyvin kiintoisa kurkistus mangan aikuistumiseen.

TÄMÄN vuoden yhdestä merkittävimmistä kulttuuriteoista englanniksi käännetyn mangan alalla vastaa Drawn & Quarterly. Se julkaisi englanniksi Yoshihiro Tatsumin vankikarkuritarinan Black Blizzard (Kuroi fubuki) vuodelta 1956. Valitettavasti peilattuna.

Black Blizzard on sodan jälkeiseltä ajalta, kun Japanissa alettiin piirtää sarjakuvaa muillekin kuin lapsille. Yoshihiro Tatsumi kuului siihen joukkoon, joka loi ”dramaattiset kuvat” eli gekigan. Ne olivat sarjakuvia, jotka kertoivat kokonaisia tarinoita, joskus hyvinkin raaoista aiheista. Verikin sai roiskua.

Viime vuonna Drawn & Quarterly julkaisi Tatsumin hienon omaelämäkerrallisen mangan A Drifting Life. Muhkea teos kuvaa mangan sekä sen tekijöiden ja kustantajien kehitystä tuona aikana.

Black Blizzard on ensimmäinen englanniksi julkaistu niin sanottu Osakan punainen kirja. Punaisesta kannesta nimensä saaneita kirjoja ei myyty, vaan ne vuokrattiin. Japanissa oli tuolloin arviolta 30 000 mangavuokraamoa, samaan tapaan kuin nykyisin on vuokraamoja elokuville. Black Blizzardin julkaisi osakalainen Hinomaru bunko -yhtiö noin 5 000 kappaleen painoksena.

BLACK Blizzardia tehdessään Tatsumi oli jo aika kokenut mangataiteilija. Hänellä oli takanaan seitsemäntoista pitkää mangatarinaa ja suuri joukko lyhyitä.

Englannin kielisen pokkarin lopussa olevassa haastattelussa Tatsumi kertoo, että idea Black Blizzardin pakotarinaan lähti Alexandre Dumasin Monte Criston kreivistä. Lisää vauhtia juonelle antoi jostakin lehdestä luettu kertomus kahdesta käsiraudoilla toisiinsa kytketystä vankikarkurista.

Tatsumi oli myös elokuvan ystävä, ja se näkyy. Black Blizzardin tarina kulkee kuin amerikkalainen rikoselokuva. Kuvakerronta on hyvin elokuvamaista.

Nykykatsojan silmään kuvat ovat tosin aika huolittelemattomia. Tatsumi kertookin piirtäneensä 127-sivuisen mangan vain 20 päivässä, mikä on vielä tavallistakin mangatuotantoa nopeampaa.

Black Blizzard ei ole missään mielessä suurta sarjakuvataidetta. Se on kuitenkin hyvin mielenkiintoinen kurkistus japanilaisen sarjakuvan historiaan.

BLACK Blizzardissa poliisi kuljettaa kahta murhista epäiltyä vankia junalla jossain Japanin syrjäseudulla. Maanvyöry suistaa junan raiteilta, ja käsiraudoilla yhteen kytketyt vangit pakenevat ulvovaan lumimyrskyyn.

Vuoristossa pakoillessaan kaksi miestä tutustuvat kyräillen toisiinsa.

Susumu Yamaji on nuori pianisti, joka uskoo humalassa tappaneensa nuorta tyttöä kaltoin kohdelleen sirkuksenjohtajan. Hän haluaisi palata tuomittavaksi. Shinpei Konta on paatunut taparikollinen, joka ei missään nimessä tahdo takaisin vankilaan.

Konta on varma, että ainoa tapa selviytyi on päästä irti pianistista. Ja ainoa tapa päästä irti on katkaista jomman kumman käsi.

Tarinan jännite kasvaa tuosta ajatuksesta, jolla Konta leikittelee hetki hetkeltä vakavammin. Se on nuorelle pianistille hyytävän hirveää.

TÄMÄN mangan olisin mielelläni lukenut alkuperäisessä asussaan, ilman kääntöä peilikuvaksi. Huolellisestikin tehty peilaus jättää nimittäin sarjakuvaan arpensa.

Japanilaista sarjakuvaahan luetaan oikealta vasemmalle. Se ei koske pelkästään sivujen järjestystä, vaan myös ruutujen järjestystä sivuilla ja kuvien ja tekstien järjestystä ruutujen sisällä. Länsimaista sarjakuvaa luetaan täsmälleen päinvastaisessa järjestyksessä.

Jotta länsimaista lukijaa ei olisi hämmennetty, käännetty manga julkaistiin pitkään peilikuvana, vasemmalta oikealle luettavana. Tavasta luovuttiin suurimmaksi osaksi 2000-luvun alkupuolella, kun lukijatkin alkoivat vaatia mangan pitämistä alkuperäisessä kuosissaan.

Nykyisin peilataan lähinnä sellaista japanilaista sarjakuvaa, jota halutaan tarjota ”tavallisia” mangan lukijoita laajemmalle yleisölle – kuten esimerkiksi Balck Blizzard.

Kunnollinen peilaaminen on aika vaativa operaatio. Sivujen järjestys käännetään, ja sivut kuvataan peilikuviksi. Sitten on vielä käännettävä sivujen sisällä takaisin tai retusoitava ne ruudut, joiden sisältö menee pilalle peilaamisesta. Tällaisia ovat useimmat tekstiä sisältävät kuvat, mutta myös ruudut joissa on esimerkiksi kelloja tai tunnettuja taideteoksia.

Prosessi on altis virheille.

Black Blizzardissa kahta karkuria yhdistävät käsiraudat pomppaavat pari kertaa pianistin vasemmasta kädestä oikeaan. Nuottikirjan kannessa oleva teksti ”Music” on välillä oikein päin, välillä peilikuvana. Sirkuksenjohtajan takin selässä teksti ”Lion” on enimmäkseen oikein päin, mutta kerran peilikuvana.

Sarjakuvassa on myös aika paljon ruutuja, joiden reunat ovat sivujen sisäisten peilausten jäljiltä ikävästi eri suuntiin vinossa.

DRAWN & Quarterlyn kunniaksi on sanottava, että peilauksen lisäksi mangan muu retusointi on pidetty kohtuudessa. Ääniefekteistä suurin osa on kyllä käännetty englanniksi, mutta edes kaikkia selvästi skannauksesta tai alkuperäisen kirjan huonosta painojäljestä johtuvia läikkiä ei ole poistettu.

Black Blizzardin painopinnat on varmasti jouduttu skannaamaan vanhasta sarjakuvakirjasta. Yli viidenkymmenen vuoden ikäisen mangan sivuoriginaaleja ei taatusti ole tallessa. Tämä huomioon ottaen laatu on erittäin hyvä. Vain muutamassa kohdassa rasteri on mennyt tukkoon tai ääriviiva pehmentynyt.

En tiedä, miksi Drawn & Quarterly ei ole käyttänyt Masami Kurodan vuoden 1956 japanilaiseen julkaisuun maalaamaa kansikuvaa. Se olisi ollut huomattavasti tyylikkäämpi kuin sarjakuvan ruuduista kaapattu kansi.

This entry was posted in gekiga and tagged . Bookmark the permalink.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s