Divari Kultakala

Seimu Yoshizaki: Kingyo Used Books

Divari Kultakalasta löytyy kaikki manga.

TÄMÄ manga saa mangaharrastajan kuolaamaan. Mangaa harrastamatonta se ei taatusti pysty houkuttelemaan mangan maailmaan.

Seimu Yoshizakin manga Kingyo Used Books (Kingyoya koshoten) marssittaa esiin toinen toistaan klassisempia tai nostalgisempia mangasarjoja, yhden toisensa jälkeen. Tuon tuosta lukiessani huokaisin, että ”kunpa tuonkin pääsisi lukemaan”.

Japanissa Kingyoya koshoten alkoi ilmestyä Shogakukanin Ikki-lehdessä vuonna 2004. Sarjasta on tähän mennessä koottu kymmenen pokkaria.

Englanniksi Viz Media on julkaissut Signature-sarjassaan ensimmäisen osan, ja toinen on tulossa lokakuussa.

KINGYO Used Books kertoo käytettyä mangaa myyvästä kirjakaupasta, jonka omistaa eksentrinen vanha herra Seitaro Kaburagi. Käytännössä kauppaa hoitaa hänen pätevä ja kätevä pojantyttärensä Natsuki.

Kauppa näyttää pieneltä, mutta sillä on kova maine: Kingyoyasta löytyy, halusipa asiakas minkä mangasarjan tahansa, miltä vuodelta tahansa. Lattiasta kattoon mangaa täyteen ahdetun kaupan lisäksi herra Kaburagilla on valtaisa kellarivarasto, jonka mangahyllyjen välissä mahtuu vaikka harjoittelemaan kyudoa.

Kaupassa työskentelee myös täysin mangahullu Naoaki Shiba, joka on pihkassa Natsukiin. Natsuki tosin epäilee, että kiinnostus johtuu lähinnä hänen mukanaan joskus ehkä periytyvästä mangakaupasta.

Ensimmäisessä osassa kuvioihin ilmestyy amerikansetä ja yksityisetsivä Billy, joka on ottanut koko elämäänsä mallia Mitsuhiro Kawashiman 1950-luvun mangasarjasta Billy Puck. Näyttäytyy myös Natsukin isä, joka ei voi sietää japanilaista mangaa. Sen sijaan hän on ranskassa asuessaan hurahtanut Blueberry-sarjaan (niin kuin Jiro Taniguchi tosielämässä).

Kanta-asiakkaita ovat sedorit Ayu Koshino ja Takashi Okadome. Sedori tarkoittaa ihmistä, joka tienaa mangadivareilla. Hän etsii halvoista paikoista harvinaisuuksia ja myy niitä sitten mahdollisimman kalliilla asiantunteviin kauppoihin.

KINGYO Used Books kertoo lyhyitä tarinoita kirjakaupan väen ja sen asiakkaiden elämästä; osa hilpeitä, osa haikeita. Samalla se tarjoaa tarkkaan tutkittua nippelitietoa mangasarjoista, jotka ovat tavalla tai toisella koskettaneet jotakuta. Seimu Yoshizaki on käyttänyt asiantuntijana ennen muuta mangadivaristi Hiroshi Hashimotoa.

Ensimmäinen tarina kuvaa 1970-luvulla koulunsa käyneen luokan luokkakousta. Se päättyy nostalgiseen retkeen Kingyo-kirjakauppaan. Jokaisella on mielessä joku sarja, joka oli se suuri juttu nuoruudessa.

Toinen tarina kertoo nuoresta taiteilijasta, joka on hyvin epävarma taidoistaan. Kingyoya pelastaa hänet taiteelle, kun hän tajuaa haluavansa kuulua siihen valtavaan joukkoon, joka on tuottanut kaupan uskomattoman määrän mangaa. Hän uskaltautuu viimein myös lukemaan Hinako Sugiuran mangan Sarusuberi, jonka aiheina ovat Katsushika Hokusai ja hänen tyttärensä Oei.

Ja niin edelleen.

Kingyo Used Booksissa sana manga on muuten laajassa japanilaisessa merkityksessään. Se tarkoittaa japanilaisen sarjakuvan lisäksi kaikkea muutakin sarjakuvaa. Englantilainen pilalehti Punch on mangaa. Ranskalainen lännensarja Blueberry on mangaa.

Itselleni vain pieni osa esitellyistä sarjoista on ennestään tuttuja. Vielä pienempi osa on sellaisia joita olen lukenut.

Ensimmäisen osan tarinoissa esitellyistä mangoista olen sentään lukenut Akira Toriyaman Dr. Slumpia, Takao Taguchin Tsurikichi Sanpeita (”Onkimishullu Sanpei”), Noboru Oshiron Kasei tankenia (”Tutkimusmatka Marsiin”) sekä Jean Giraudin ja Jean-Michel Charlierin Blueberry-sarjaa.

Ja sitten ne kymmenet minulle tuntemattomat sarjat. Niin, melkein jokaisen niistä haluaisin nyt lukea.

JOS EI ole innostunut mangasta ja sen historiasta, Kingyo Used Books on epäilemättä hyvin tylsä. Kun haluaa houkutella uuden ihmisen mangan pariin, hänelle kannattaa mieluummin antaa mitä tahansa muuta kuin Kingyo Used Books.

Jo pelkästään nippelitiedon määrä riittää karkottamaan monia lukijoita.

Tiesittekö esimerkiksi, että Japanissa tunnetaan kolme eri päivää ”mangan päivänä”? Yksi on 17. heinäkuuta. Sinä päivänä vuonna 1841 perustettiin pilalehti Punch. Japanin sarjakuvataiteilijoiden yhdistys viettää mangan päivää 3. marraskuuta kulttuurin päivän yhteydessä. Myös Osamu Tezukan kuolinpäivä 9. helmikuuta on julistettu mangan päiväksi.

This entry was posted in mangan tutkimus, seinen and tagged . Bookmark the permalink.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s