Kurosawa-sensei huutaa nenä valkoisena

Kurosawa / Toho

Akira Kurosawa noin viisivuotiaana.

KERROTAAN, että kun Akira Kurosawa suuttui, hänen naamansa muuttui punaiseksi ja nenänpäänsä valkoiseksi. Kurosawa itse ei asiaa päässyt tarkistamaan. Hän uskoi kuitenkin tarinan olleen tosi, koskapa hänen kiukkuisuutensa merkkien havaitseminen oli elintärkeää hänen kanssaan työskennelleille ihmisille.

Sain joululahjaksi erinomaisen kiehtovan Akira Kurosawan omaelämäkerran Something Like an Autobiography (Vintage Books, 1983). Se havainnoi tarkasti ja aika armottomasti paitsi japanilaista ohjaajamestaria itseään, myös Japanin kehitystä 1910-luvulta 1950-luvulle.

Kurosawa (1910-1998) kirjoitti omaelämäkertansa 1980-luvun alussa. Japanilaiselta nimeltään kirja on Gama no abura (”Konnan rasva”). Nimi tulee 1900-luvun alun japanilaisten käärmeöljykauppiaiden tarinasta, jonka mukaan kaikkeen tepsivä ihmerohto keitettiin harvinaisen rupikonnan öjyisestä hiestä. Kymmenjalkainen konna alkoi pukata hikeä, kun se suljettiin laatikkoon jonka sisäseinät olivat peilejä.

Oman elämän tarkastelu elämäkertaa varten tuntui samankaltaiselta kuin tuosta konnasta oli täytynyt tuntua. ”Täytyy tarkastella itseäni monista näkökulmista, monien vuosien aikana, pidinpä näkemästäni tai en. En ole kymmenjalkainen rupikonna, mutta se mitä mitä näen peilistä nostaa pintaan jotain rupikonnan öljyisen hien tapaista.”

Häveliäisyyssyistä Kurosawa kertoi tarinansa vain Rashomoniin ja vuoteen 1950 asti. Siitä alkoi Kurosawan kiihkeä luomisen ja kansainvälisen kuuluisuuden kausi. Viidessätoista vuodessa syntyi tusina mestarillista elokuvaa, sellaisia kuin Seitsemän samuraita, Seittien linna, Yojimbo ja Punaparta. Vuoden 1965 jälkeen Kurosawan hankkeet epäonnistuivat, paljolti hänen oman jääräpäisyytensä takia, kunnes hän palasi maailmankartalle Dersu Uzalan myötä 1975.

Elämäkerrassaan Kurosawa oli armollinen lähipiirilleen. Hän suomi ankarasti itseään ja ylisti arvostamiaan läheisiä. Ihmisistä joita hän vihasi tai inhosi hän jätti kertomatta nimet. Tosin nuo ihmiset varmasti kyllä tunnistivat itsensä…

JOS AKIRA Kurosawan omiin sanoihin on luottaminen, hän oli paitsi hyvin luova myös aika hankala ihminen. Ja miksei olisi. ”Olen lyhytpinnainen ja jääräpäinen. Nuo viat ovat edelleen silmäänpistäviä, mutta apulaisohjaajana ollessani ne aiheuttivat myös joitakin hyvin vakavia ongelmia.”

Varhaisesta lapsuudestaan Kurosawa muisti muutamia ”epätarkkoja filminpätkiä”. Vuoden vanhana hän kaatui kylpypaljun kanssa. Hieman vanhempana hän muisti seuranneensa baseballia verkkoaidan takaa. Lapsenhoitajan reppuselästä on jäänyt hajanaisia muistikuvia vessan seinistä ja tulipalon katselusta.

Kouluun mennessään Kurosawa oli heikko ja kiusattu itkupilli. Nykytermein sanottaisiin kai, että hän ei ollut koulukypsä. Isoveli sekä rääkkäsi että suojeli häntä. ”Mitä tulee älyn lahjoihin, minun ja veljeni ikäero oli kymmenen vuotta, vaikka todellinen ikäeromme oli vain neljä vuotta.”

Keskikoulussa kainous vaihtui kauhukakaruudeksi. ”Olin paljon etevämpi pahanteossa kuin opinnoissa.” Hän muun muassa vei luokkaan itse tehdyllä dynamiitilla täytetyn pullon (jonka kauhistunut opettaja upotti läheiseen lampeen) ja teki äänekkäitä kokeiluja koulun sotilaskasvatustunneilta varastetulla ruudilla.

Ensimmäiset elokuvat Kurosawa muisti nähneensä neli- tai viisivuotiaana. Kurosawan samuraitaustainen isä oli ankara, suorastaan tyranni, mutta myös rakastava. Lapsuuden aikana isä vei usein lapsiaan kuuntelemaan tarinankertojia ja katsomaan elokuvia. Myöhemmin elokuvan pariin houkutteli isoveli.

Tätä perua on Kurosawan ohjaustöissä näkyvä länsimaisen elokuvan tuntemus. Kurosawa on koonnut listan kahdeksantoista ensimmäisen ikävuotensa aikana itseensä vaikuttaneista elokuvista, ja sillä listalla on yli sata nimeä.

KUROSAWAN vahva ala lapsuudessa oli piirtäminen. Hän haaveili pitkään taidemaalarin urasta. Nuoruutensa taiteilijajärjestön kautta hän pääsi mukaan myös vasemmiston kiellettyyn toimintaan ja proletaarisen lehden avustajakuntaan, joutuipa välillä pidätetyksikin.

Sairaus ja nälkä ajoivat ”vapaata taiteilijaelämää” eläneen nuorukaisen hakemaan turvaa ensin ääninäyttelijänä työskennelleen veljen luota, ja lopulta taas vanhempien kodista. Katkeran lopun tutustumiselle teatterin maailmaan toi veljen itsemurha.

Akira Kurosawa koki siis nuoruudessaan paljon sellaista mikä valmisti häntä elokuvauralle: hän katsoi elokuvia, maalasi, kirjoitti, luki paljon, perehtyi teatteriin, opiskeli kendoa ja kalligrafiaa…

Nimenomaan elokuvan pariin hän kuitenkin päätyi lähes sattumalta: Uusi elokuvayhtiö PCL (myöhemmin Toho) haki lehti-ilmoituksella apulaisohjaajia. Työtön mies tarvitsi töitä, vastasi ilmoitukseen ja ankarien karsintakokeiden päätteeksi tuli valituksi.

Ura alkoi ehkä sattumalta, mutta mestariohjaaja syntyi määrätietoisen koulutuksen tuloksena. Tuo kouluttaja oli Kurosawan suuresti ihailema PCL:n ohjaaja Kajiro Yamamoto, ”Yama-san”. Yama-san pakotti nuoren apulaisohjaajan oppimaan kaiken elokuvan tekemisestä: lavasteiden naulaamisesta jälkiäänitykseen, keinolumen kylvämisestä tuulen odotteluun ja käsikirjoittamisesta ihmisjoukkojen ohjaamiseen.

Ura oli vähällä katketa toisen maailmansodan aikaan. Kurosawan yritykset päästä tekemään ensimmäistä omaa ohjausta kariutuivat yksi toisensa jälkeen. Mies ratkesi ryyppäämään ja elätti itsensä tehtailemalla nopeasti kokoon kyhättyjä käsikirjoituksia. Itse asiassa Kurosawa oli erittäin taitava käsikirjoittaja.

Onnistuminen tuli viime tipassa. Kurosawa innostui palavasti Tsuneo Tomitan judoaiheisesta romaanista Sugata Sanshiro. Hän laati pikaisesti käsikirjoituksen ja sai kuin saikin taivutettua Tohon tuottamaan elokuvan.

”Olin 32-vuotias. Lopultakin olin päässyt huippuni juurelle, ja tuijotin vuorta joka minun oli kiivettävä.”

AKIRA Kurosawan käsitys nuoruusaikansa Japanista ja japanilaisista ei ollut kaikin osin mairitteleva. Tämä koski myös Kurosawaa itseään.

Kurosawan kouluaikaan Japanissa vallitsi kaksi koulukulttuuria: Yksi oli Edo-kaudelta periytynyt ankaran hierarkinen, jopa sadistinen kasvatus. Toinen oli vapaamielinen, lapsia kannustava ja rohkaiseva. Kurosawa piti paljon enemmän jälkimmäisestä ja kiitteli vapaamielisimpiä opettajiaan, mutta sitten:

”En millään tavoin vastustanut Japanin militarisoitumista. Häpeän tätä, mutta minun on oltava rehellinen. Sodan aikana olimme kaikki kuin kuuromykkiä. Emme voineet sanoa mitään, ja jos sanoimme, saatoimme vain toistella papukaijan tavoin militaristisen hallituksen iskulauseita.”

Japanilaisten oli keksittävä tapoja ilmaista itseään ”koskettamatta yhteiskunnan ongelmia”. Näin syntyi sodanaikainen uusi innostus haikurunouteen, jota Kurosawakin tuolloin kirjoitti – ”yksikään niistä ei ole tässä julkaisemisen arvoinen”.

Kurosawakin sai tuta sotasensuurin mielettömyyttä elokuvahankkeissa, joissa hän oli mukana. Rakkaus oli ”brittiläis-amerikkalaista heikkoutta”, jopa niin pitkälle että elokuvassa ei saanut olla kohtausta jossa kaksi japanilaista nuorta tapaavat ensi kerran. Sodan jälkeen elokuvien sensuuri vaihtui studioiden ja ammattiliittojen sotaan elokuvien sisällöstä, ohjaajan pään yli.

Kurosawan omaelämäkerta päättyy Rashomoniin, joka toi Kurosawan mieleen vielä yhden japanilaisten ikävän piirteen. Kun Rashomon voitti parhaan ulkomaisen elokuvan Oscarin, monet japanilaiset sanoivat, että palkitseminen johtui vain länsimaalaisten viehtymyksestä idän eksotiikkaan.

”Miksi japanilaisilla ei ole luottamusta Japanin arvoon? Miksi he ylistävät kaikkea ulkomaista ja väheksyvät kaikkea japanilaista? … Oman kansani luonne saa minut epätoivon valtaan.”

”Minusta japanilaiset voivat koska tahansa olla ylpeitä hyvin erityisestä omasta esteettisestä maailmastaan. Tämä oivallus auttoi minua parempaan itseymmärrykseen ja itseluottamukseen.”

This entry was posted in Japanin historia, Japanin taide and tagged . Bookmark the permalink.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s