Kettu rakastuu munkkiin

DC Comics

Vasemmalla P. Craig Russellin Morpheus, oikealla Yoshitaka Amanon Morpheus.

NEIL Gaimanin tarina The Dream Hunters tapahtuu myyttisessä muinaisessa Japanissa. Vaikka se ei kuulu Gaimanin alkuperäiseen Sandman-sarjakuvien kokonaisuuteen, se on osa samaa maailmaa.

The Dream Hunters on kaunis tarina kettuneidon ja buddhalaisen munkin rakkaudesta. Kateellinen velho yrittää surmata munkin saadakseen tämän onnen itselleen. Rakastunut kettu kuolee kuitenkin munkin puolesta. Munkki lähtee pitkälle matkalle unien valtiaan linnaan pyytääkseen ketun elämää takaisin.

The Dream Hunters on loistava esimerkki siitä, miten erilaisen tunnelman sama tarina saa kahden eri kuvittajan käsissä. Teoksesta on nimittäin kaksi versiota, jotka tehtiin kymmenen vuoden välein.

Ensin tarina ilmestyi vuonna 1999 suorasanaisena kertomuksena, jonka synkän ja mystisen kuvituksen teki japanilainen Yoshitaka Amano. Kymmenen vuotta myöhemmin se ilmestyi amerikkalaisen P. Craig Russelin sovittamana ja kuvittamana valoisana sarjakuvana, joka haiskahtaa hieman Disneyltä.

Sarjakuvaversio ilmestyi viime vuonna myös suomeksi Petri Silasin suomentamana ja Egmontin kustantamana, nimellä Unten metsästäjät.

Gaiman & Amano: The Dream Hunters

Yoshitaka Amanon näkemys unensyöjistä.

MUUTAMIA päähenkilöitä lukuunottamatta Unten metsästäjien hahmot ovat tuttuja Sandman-sarjakuvista. Unien valtias on sama Morpheus. Samoja ovat myös veljekset Kain ja Abel sekä kolme noitaa. Myös korppi näyttäytyy, sekä unien valtiaan linnan portinvartija.

Vuoden 1999 version jälkisanoissa Gaiman kertoi kirjan pohjautuvan useista eri lähteistä koottuun vanhaan japanilaiseen tarinaan. Sarjakuvaversion jälkisanoissa paljastuu, että myös aiemmat jälkisanat olivat osa fiktiota. Mainitut japanilaiset lähteet olivat Gaimanin keksimiä, ja ne voi ”löytää vain Lucienin kirjastosta”.

Gaiman on kuitenkin perehtynyt japanilaiseen mytologiaan. Tarinassa esiintyvät japanilaisen taruston untensyöjät, bakut. Morpheuksen linnan portinvartija on muotounut japanilaiseksi taruhirviöksi nimeltä itsumade.

Gaiman ja Yoshitaka Amano kohtasivat, kun Amano teki julisteen Sandmanin kymmenvuotisjuhliin vuonna 1999. Gaiman ihastui Amanon kuvitusjälkeen, ja halusi tehdä hänen kanssaan sarjakuvan. Amano ei kuitenkaan halunnut piirtää sarjakuvaa, mutta hän suostui kuvittajaksi.

Niinpä The Dream Huntersista ei tullut sarjakuvaa, vaan kuvitettu suorasanainen kertomus. Ja upeasti kuvitettu tulikin. Kiitetty teos muun muassa sai Bram Stoker -palkinnon vuonna 1999 ja oli ehdolla Hugo-palkinnolle 2000.

Yoshitaka Amanon tulkitsemana The Dream Hunters on synkkä ja pelottava tarina. Kauniita ovat vain lyhyet hetket nuoren munkin ja valkoisen ketun rakkautta.

Monet kuvat ovat niin pimeitä, että ne muuttuvat piilokuviksi, joissa kyyristeleviä hahmoja katsoja joutuu etsimään. Munkin vaivalloinen matka unien maailmaan tapahtuu hahmottomassa avaruudessa.

Demonit ovat raatelevia pimeyden olentoja, Kain ja Abel ovat surrealistisia narreja. Unien valtias on kauhua herättävä, kalpea ja silmätön olento. Hänen portinvartijansa on kuolaava hirviö, joka on valmis ahmaisemaan munkin kitaansa.

Gaiman & Russell: Unten metsästäjät

P. Craig Russellin näkemys unensyöjistä.

THE DREAM Hunters -sarjakuva on hyvin uskollinen Gaimanin alkuperäiselle tekstille. Suorasanaisen version tekstiä on Russellin käsikirjoituksessa oikeastaan vain jonkin verran lyhennetty.

Myös P. Craig Russell kuuli The Dream Huntersista tuoreeltaan, ja sarjakuva-albumin jälkisanoissa hän kertoo halunneensa heti muokata sen sarjakuvaksi. Haave toteutui kuitenkin vasta kymmenen vuotta myöhemmin, Sandmanin kaksikymmenvuotisjuhliin.

Kun Russellin version Unten metsästäjistä avaa, ensimmäisenä silmiin osuu punaturkkinen kettu. Se näyttää loikanneen suoraan Disneyn Topista ja Tessusta. Kettu, mäyrä ja hilpeät demonihahmot tuovat tarinaan (ehkä osittain tahatonta) komiikkaa, josta Amanon versiossa ei ole hajuakaan.

Jälkisanoissa Russell kertookin olevansa taiteilijana ihastunut kolmeen alueeseen: itämaiseen taiteeseen (etenkin japanilaisiin puupainokuviin), eurooppalaiseen jugendiin (etenkin Alfons Muchaan) ja Walt Disneyn varhaisiin töihin. Kaikki kolme ihastusta näkyvät kirkkaina Unten metsästäjien sivuilla.

Russellin sarjakuvakerronta on ruudutusta myöten valoisaa ja seesteistä. Nuori munkki on totisuudessaan ja lempeydessään hieman naivi.

Munkin matka unien maailmaan on kaunista ja yksinkertaista sanatonta sarjakuvaa. Jopa ilkeän velhon julma kohtalo katoaa lopussa iloiseen katuvilinään.

Russell on kuvittanut Neil Gaimanin tekstejä aiemminkin. Hänen käsialaansa on kaksi Sandmanin lukua, Ramadan (1992) ja Death and Venice (2003). Vuonna 2008 Russell teki sarjakuvaversion Gaimanin romaanista Coraline. Yksi Unten metsästäjien demonilauma on muuten ilmeinen toisinto Ramadanissa esiintyneestä demonikuvasta.

THE DREAM Huntersin tekemiseen on sekaantunut Yoshitaka Amanon lisäksi myös toinen japanilainen, nykyisin New Yorkissa asuva kuvittaja Yuko Shimizu. Hän teki kansikuvat neljään lehteen, joina The Dream Hunters -sarjakuva alun perin julkaistiin.

Suomalaisessa albumissa on käytetty Russellin piirtämää kansikuvaa. Onneksi Shimizun neljä hienoa kantta on liitetty albumin loppuun.

Suomalaisessa albumissa on myös valitettavasti joukko teknisiä kömpelyyksiä. Tekstirivejä puuttuu ja on kahteen kertaan.

Eikä mustan tekstin latominen lähes mustalle pohjalle ole koskaan hyvä ajatus. Vaikka sitä pidettäisiin miten taiteellisena, se on oikeasti pelkkää lukijoiden kiusaamista.

This entry was posted in eläinmanga, Japanin taide, scifi ja fantasia and tagged , , . Bookmark the permalink.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s