Ääniä yössä

  
Oji Suzuki: A Single Match

Yö, tähtitavas ja tie ovat oleellisia Oji Suzukin myyttisissä tarinoissa.

KANSIKUVAN takia olin vähällä jättää lukematta Oji Suzukin manganovellien kokoelman A Single Match. Drawn & Quarterly  julkaisi tuon upean yhdentoista lyhyen sarjakuvan valikoiman englanniksi viime syksynä.

Lukematta jättäminen olisi ollut suuri virhe. Vaikka kannessa on näyttävästi lentokone, tarinat eivät kerro sodasta eivätkä lentämisestä. Kokoelman englanninkielinen nimikään ei tarkoita ”Kaksinkamppailu” vaan ”Yksi ainoa tulitikku”.

Ei sillä etteikö sotasarjakuvakin voisi olla periaatteessa kiinnostavaa – se vain ei yleensä kiinnosta minua. (On joitakin loistavia poikkeuksia – esimerkiksi muutamat Shigeru Mizukin teokset.)

Oji Suzuki syntyi Nagoyassa vuonna 1949. Hänen runollisia ja kokeellisia mangatarinoitaan julkaistiin maineikkaassa Garo-lehdessä 1970- ja 1980-luvuilla. Japanissa niistä on koottu lukuisia kokoomajulkaisuja. Suzuki on myös tuottanut lyhytelokuvia ja kirjoittanut ja kuvittanut lastenkirjoja.

Englanniksi A Single Match on toistaiseksi ainoa Oji Suzukin teos. Ranskaksi häneltä on käännetty kokoelmat Vaste le ciel (Editions Philippe Picquier, 2006), Bleu transparent (Seuil, 2006) ja Le kimono rouge (Seuil, 2007)

TÄHTITAIVAS, tie ja yö ovat Oji Suzukin sarjakuvien keskeisiä elementtejä. Tarinat ovat gekigaa puhtaimmillaan: dramaattisia, todentuntuisia, surrealistisia, kokeellisia, kerronnan kaavoja rikkovia. Niissä ei päästetä lukijaa helpolla. Lukija pakotetaan lukemaan niukan tekstin ohella kuvista ja kuvien välistäkin.

Kulkukauppias kohtaa öisellä tiellä makaavan pikkupojan. Poika pyytää tulta sätkäänsä ja tunnustautuu huligaaniksi. Kerrotaan pitkä ja monipolvinen tarina huuliharppua kerran soittaneesta pojasta, joka päättää lähteä pois kotikylästä. Poika kohtaa matkallaan monenlaisia ihmisiä ja rakastuu pitkäsormiseen tyttöön. Eletään vuosia luonnonvoimien armoilla, mutta lopulta matka kiertyy takaisin samalle tielle. Eikä oikeastaan ole mitään väliä sillä, kumman tarinaa kerrotaan.

Nainen taluttaa polkupyörää jokivartta pitkin. Hän noutaa mukaansa miehen, joka on pelkkä pää. Yhdessä he vaeltavat kukkaniittyjen poikki.

Poika lennättää pelokasta tyttöä halki yötaivaan kuin lepakko. Mielipuoli nainen sytyttelee katulamppuja kunnes nukahtaa viimeisen kerran. Juopon yksinhuoltajaäidin tytär katoaa televisioon, mutta sitä ennen hän antaa pikkuveljelleen ohjeet, miten elämää pitää jatkaa.

Tällaisia ovat Oji Suzukin tarinat. Suzuki jättää tahallaan paljon asioita katuojiin, varjoihin ja ruutujen pimeisiin nurkkiin. Tarinoita ei kerrota niin kuin tarinoita kerrotaan, vaan sirpaleina, mielikuvina ja häilähtelevinä hahmoina.

OJI SUZUKIN lyhyiden sarjakuvien ihmishahmot ovat rumia ja rujoja, mutta luonto on pelottavan kaunis. Ihmisten pienten murheiden taustalla luonnon voimat pauhaavat ja myyttiset olennot kipuavat taivaalle. Muutamassa tarinassa lapsen mielikuvitus nousee aikuisten järjettömyyttä mahtavammaksi voimaksi.

Sarjakuvien äänimaailma on kiehtovin mihin olen koskaan mangassa törmännyt. Tarinoissa kuunnellaan hyvin tarkkaavaisesti luonnon ja ihmisten maailman ääniä.

Sade suhisee ja tuuli huokailee. Sammakot kurnuttavat, pikkulinnut visertävät, kaskaat sirittävät ja kärpäset surraavat. Junat kolkattavat, marmorikuulat kalahtelevat ja veneet tuksuttavat. Nuudeleita ryystetään äänekkäästi ja pullo aukeaa kuuluvasti poksahtaen.

Ei siis pam, pum ja poks, vaan ihan oikeita ääniä oikeasta maailmasta. Jos ihminen malttaa kuunnella hiljaa.

Oji Suzuki: A Single Match

Oji Suzuki: A Single Match

This entry was posted in gekiga and tagged . Bookmark the permalink.

2 vastausta artikkeliin: Ääniä yössä

  1. arua sanoo:

    Tuosta mallisivusta tulee mieleen Yoshihiro Tatsumi. Onko tuossa jotain samaa? Tunnen gekigaa aika huonosti, joten en tiedä kuinka yhtenäistä eri sarjojen tyyli on noin yleisesti ottaen?

  2. Futoi yatsu sanoo:

    Tietääkseni Suzuki ja Tatsumi tuntevat hyvin toisensa. Heidän tyylinsä ovat tosiaankin huomattavan samankaltaisia. Gekigassa yleisesti ottaen tyylierot taiteilijoiden välillä ovat kai suurempia kuin esimerkiksi shoujossa tai shounenissa, mutta pienempiä kuin underground-sarjakuvassa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s