Tytöt tahtoo pitää hauskaa

Kakifly: K-ON!

Kakifly: K-ON!

OTETAAN väliin hieman tunnetumpi manga kuin ne joista useimmiten kirjoitan. Kakiflyn K-ON!nousi suureen kansainväliseen maineeseen söpön moen esitaistelijana, kun sen pohjalta tehty ensimmäinen televisioanimaatiosarja esitettiin keväällä 2009.

Alkuperäinen manga ilmestyi Japanissa Manga Time Kirara -lehdessä keväästä 2007 viime syksyyn asti. Pääasiassa neliruutuisina huumoristrippeinä (yonkoma) etenevästä sarjasta koottiin neljä pokkaria. Uusi mangasarja aiheesta on juuri alkamassa, ja siinä soittavat tytöt ovat siirtyneet lukiosta yliopistoon.

Mangan pohjalta on tehty kaksi kautta televisioanimaatiota, videoanimaatio ja PSP-peli. Animaatioelokuva on tulossa Japanissa tämän vuoden joulumarkkinoille.

Yen Press on julkaissut englanniksi tähän mennessä mangan kaksi ensimmäistä pokkaria. Manga on tulossa myös suomeksi Punaiselta jättiläiseltä heinäkuusta alkaen. Käännösten julkaisijoille manga on yhtäältä tunnettuutensa ansiosta varma nakki. Toisaalta se sisältää riskin, sillä se on jo vuosia levinnyt luvattomina käännöksinä.

MIELLÄN ITSE moen mangan ja animen lajityypiksi, jolla on oma tapansa herättää yleisössä tunteita. Se esittää söpöjä tyttöjä välillä vähissäkin vaatteissa, mutta tavoiteltu reaktio ei ole seksuaalinen. Pikemminkin lukija/katsoja alkaa kokea parentaalista suojelunhalua (ainakin minun iässäni) tai saa ”voi reppanaa” -elämyksiä.

Moen fanipalvelu on näin muodoin aika kilttiä. K-ON!in tapauksessa se on onneksi mangassa vielä pykälää kiltimpää kuin animaatiossa. Tytöt esiintyvät satunnaisesti uimapuvuissa ja koulupuvun hameet ovat lyhyitä, mutta ei juuri sen enempää. Ensimmäiseen pokkariin sisältyy myös maineikas Mion pyllähdyskohtaus.

Tyttöjen herttaisuutta K-ON!issa korostaa musiikkikerhon ohjaava opettaja Sawako-sensei, joka kovasti tahtoisi itsekin vielä olla koulutyttö. Pojat ja miehet loistavat poissaolollaan. Pojista ei edes puhuta. Oikeastaan ainoa mies on pokkarien välikuvissa esiintyvä koulun rehtori, joka mielellään pukeutuu meidoasuihin.

Kannattaa huomata sekin, että sarjaa julkaisseen Manga Time Kirara -lehden ensisijainen kohdeyleisö ovat aikuiset miehet. Manga huolehtii kuitenkin herttaisuudellaan siitä, että naislukijat ja nuoretkaan eivät karkotu.

K-ON! SIIS kertoo neljästä (toisessa pokkarissa viidestä) lukiolaistytöstä, jotka taitojensa ja kiinnostuksensa tasosta huolimatta muodostavat lukion kevyen musiikin kerhon. Sarjan nimi on muodostettu japanin kielen sanasta keiongaku, joka tarkoittaa kevyttä musiikkia. Merkitys on kutakuinkin sama kuin suomen kielessäkin: musiikki joka on eri asia kuin ”raskas” klassinen musiikki.

Kakiflyn taiteilijanimimerkki on muuten sekin ”englanninnettua” japania. Se tulee sanasta kakifurai eli ”friteerattu osteri”. Kakifly ei pidä ostereista, mutta hän harrastaa kitaroita.

Tyttöjoukon vetävä voima on rumpali Ritsu, joka käytännössä pakottaa muut jäsenet mukaan lakkautusuhan alaiseen musiikkikerhoon. Hänen pitkäaikainen ystävänsä ja kiusattavansa Mio on yleisesti ottaen söpö ja soittaa vasurilla bassoa. Vielä söpömpi ja sikarikas Tsumugi on koskettimissa. Aika iso osa tarinan huumorista syntyy Mion ja Ritsun kahinoinnista ja Tsumugin järjettömän vauraasta perhetaustasta.

Varsinainen päähenkilö on kuitenkin Yui, joka päätyy kitaristiksi ilman minkäänlaista aiempaa kokemusta kitaroista. Tsumugin suhteiden avulla hän saa pilkkahintaan käyttöönsä Gibson Les Paul Standardin, vaikka se ei hänen käsiinsä oikein istukaan. Yuin taustalla häärää myös tarmokas ja äidillinen pikkusisko Ui.

Harjoittelua ja soittamista enemmän kerho keskittyy juomaan teetä ja ahmimaan Tsumugin tuomia herkkuja. Yui on erityisen lahjakas vetelehtimisessä. Normaalisti hän ei tee edes yhtä asiaa kerrallaan, joten yhtä aikaa soittaminen ja laulaminen tahtoo olla hänelle ylivoimaista.

K-ON!IN JOKAINEN neliruutuinen strippi sisältää jonkinlaisen vitsin tai koukun, mutta tarina on kuitenkin täysin jatkuva. Jutut eivät ole räjähtävän hauskoja. Useimmiten huumori syntyy ”kyllä nyt nolottaa” -tyyppisesti. Koska olen ujo itsekin, tämäntyyppinen huumori uppoaa minuun helposti.

Usein vitsit perustuvat myös hyvin herkkiin kielen ja käyttäytymisen sävyihin. Sikäli olen ihan tyytyväinen että odotin englanninkielistä käännöstä. Minun heikolla japanillani suuri osa hauskuudesta olisi alkukielisessä varmasti mennyt ohi.

Tosin on joukossa aika kulmikkaitakin väläyksiä. Kuten se, kun Yui kertoo viettävänsä paljon aikaa kitaran parissa, pyyhkivänsä siitä joka päivät pölyt ja joskus unohtuvansa vain tuijottamaan sitä tuntikausiksi. Siihen Ritsu tokaisee: ”Koettaisit soittaa sitä!”

Käsikirjoitus on mainio ja tarina pursuaa soittamisen iloa. Sen sijaan visuaalisesti K-ON! ei ole kovin kummoinen. Yonkoman strippimuoto asettaa tietenkin omat rajoituksensa, ja muutamat isommat kuvat ovat lähinnä tyttöjen sööttejä poseerauksia. Kieltämättä Mio kimonossa on viehättävää katsottavaa.

Kakiflylla on muutamia hauskoja visuaalisia maneereja, kuten hänen tapansa piirtää silmälaseja ja lyömisestä seuraavia patteja. Muuten kuvakieli pysyttelee hyvin turvallisilla standardimangan urilla.

VAIKKA SE olisi vastoin alkuperäisen taiteen pyhän koskemattomuuden sääntöä, minusta tämän mangan ruutujen sijoittelua olisi pitänyt muuttaa englanninkieliseen laitokseen. Yen Pressin pokkareissa oikean lukusuunnan säilyttäminen on hankalaa.

Strippien sisällä ruudut juoksevat ylhäältä alas, ja stripit vaihtuvat oikealta vasemmalle. Japaninkielisessä sarjakuvassa tämä on niin normaalia, että vastakkaiset visuaaliset vihjeetkään eivät helposti häiritse lukemista. K-ON!issa nimittäin päällekkäisten ruutujen välit ovat huomattavasti isommat kuin vierekkäisten strippien välit.

Englanninkielistä sarjakuvaa luetaan kuitenkin normaalisti ensin vaakasuoraan. Kun ruutuvälitkin ohjaavat tähän, lukijan silmä lähtee helposti väärään suuntaan, ja tarinasta tulee puuroa.

K-ON!in englanninkielisen käännöksen on tehnyt Jack Wiedrick. Suomessa on totuttu hyvin laadukkaisiin mangakäännöksiin, mutta englanninkielisestä mangamaailmasta ei voi sanoa samaa. Wiedrickin käännöstyö on kuitenkin selvästi keskimääräistä tasokkaampaa.

Kakifly: K-ON!

Tytöillä on noloa mutta kivaa.

This entry was posted in komediamanga and tagged . Bookmark the permalink.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s