Nopeita ja rikkinäisiä kuvia

BONES, Nobumoto & Iida: Wolf's Rain

Lukemisen nopeus, erilaiset säröt ja sivukokonaisuudet ovat mangalle ominaisia. Tämä esimerkki on Punaisen jättiläisen suomeksi julkaisemasta Wolf's Rainista.

ONKO MANGALLA muuta yhteistä kuin se, että manga tulee Japanista?

Onko manga jollakin oleellisella ja yhtenäisellä tavalla erilaista kuin muun maailman sarjakuva?

Onko joitakin yhteisiä ominaisuuksia, jotka selittäisivät mangan laajaa suosiota?

Valérie Cools pohtii näitä mangan harrastajienkin silloin tällöin miettimiä kysymyksiä Image [&] Narrative -verkkojulkaisun artikkelissaan The Phenomenology of Contemporary Mainstream Manga. Kanadalaisen Concordia-yliopiston tutkijalla on todistusaineistonaan neljä suosittua ja aika erilaista sarjaa: Bleach, Fruits Basket, Kitchen Princess ja Death Note.

Artikkeli ei sisällä mitään sensaatiomaista uutta. Se on kuitenkin minusta sen verran kiintoisa kokonaisesitys, että referoin sitä tähän aika laajalti.

MANGAN määrittelemisen vaikeus tulee siitä, että mangaa on valtavan monenlaista. Monimuotoisuus ja moniaiheisuus on myös yksi tärkeimmistä syistä mangan laajaan suosioon.

On poikien ja tyttöjen mangaa. On miesten, naisten ja lasten mangaa. On opetusmangaa, urheilumangaa, romantiikkaa, science fictionia, ruokamangaa… On monentasoista ja monen tyylistä erotiikkaa niin miehille kuin naisillekin.

Tutkijalle ei kelpaa määritelmä ”manga = japanilainen sarjakuva”. Yhtenäiseksi määrittäjäksi ei kelpaa sekään, että suurin osa mangasta on mustavalkoista. Kovin pitkälle ei Coolsin mukaan päästä edes luettelemalla mangalle tyypillisiä kuvailmaisun keinoja: vauhtiviivoja, lautasen kokoisia silmiä, shoujon sädehtiviä taustoja tai tyylikkäitä ääniefektejä.

Cools ei hyväksy liioin Koichi Iwabuchin teoriaa, että suurinta osaa mangasta (ja animesta) yhdistäisi ”kulttuurinen hajuttomuus”. Iwabuchin mukaan manga on maailmalla helposti sulavaa, koska se ei juuri sisällä japanilaisia kulttuuripiirteitä. Toisaaltahan väitetään myös, että mangassa houkuttelisivat juuri sen länsimaisista poikkeavat kerrontatavat ja arvojärjestelmät.

Valérie Cools lähtee etsimään mangaa yhdistäviä tekijöitä sisällön yläpuolelta, sarjakuvakerronnan välineestä. Hän myös löytää niitä.

EHKÄ KESKEISIN lähes kaikkea valtavirran mangaa yhdistävä seikka on nopeutettu lukemisrytmi, Cools toteaa. Sen saavuttamiseksi käytetään suurta joukkoa rakenteen ja visuaalisen ilmaisun keinoja.

Mangassa on yleensä enemmän sivuja kuin tyypillisessä amerikkalaisessa tai ranskalaisessa sarjakuvassa, sarjakuvaromaaneja lukuun ottamatta. Tämä ei kuitenkaan tee mangasta hidasta luettavaa.

Lukemista nopeutetaan pitämällä ruudun sisältämä kuva- ja teksti-informaation määrä pienenä. Kuvat keskittyvät usein henkilöihin, ja tausta on yksinkertainen tai tyhjä. Tavallista on myös tapahtumapaikan näyttäminen omalla staattisella ruudullaan. Myös mustavalkoisuus on Coolsin mukaan omiaan nopeuttamaan lukemista.

Ekspressiiviset taustat ovat myös lukemista nopeuttavia; niin shoujon kukkaset kuin shounenin vauhtiviivatkin. Ne välittävät kuvan idean hyvin nopeasti ja tehokkaasti.

Ruudun tekstimäärä on yleensä pieni, mikä lyhentää ruudun prosessoimiseen tarvittavaa aikaa. Jos tekstiä tarvitaan paljon, se erotetaan usein tyhjälle tai staattiselle taustalle, erilleen kuvien tapahtumista. Tekstittömiä ruutuja on paljon; Coolsin esimerkkilaskelman mukaan Bleachissä peräti 31 prosenttia.

Mangalle tyypillisiä ovat myös jaksot, joissa usean sivun ja kymmenien ruutujen matkalla tapahtuu oikeastaan hyvin vähän. Muutaman sekunnin tapahtumaketju voi viedä monta sivua. Vaikka tämän kuvailmaisun keinon tarkoituksena voi olla hidastaa kerrontaa ja keskittää lukijan huomiota tapahtumaan, käytännössä se mahdollistaa jakson yli harppomisen sekunneissa.

Sitten pieni mutta: Kuten Cools toteaa, Death Note istuu tähän kokonaiskuvaan aika huonosti. Seuraavien kahden ominaispiirteen osalta kuitenkin myös Death Note kuuluu mangan valtavirtaan.

TYYLILLISET rikot ja kontrastit ovat toinen mangalle ominainen piirre, Cools kirjoittaa. Yleensä sarjakuva on saman teoksen sisällä tyyliltään yhtenäistä, mutta manga muodostaa tästä säännöstä poikkeuksen. Juuri sopivan kokoiset säröt ja keskeytykset ovat oleellinen osa mangan lukukokemusta.

Usein mangassa on vähintään kaksi erilaista kerronnan tasoa. Poikien mangassa se voi olla ”normaali” kuvailmaisu ja taistelutilanteen ”kiihdytetty” kuvailmaisu. Shoujossa tarina keskeytyy usein tekijöiden kommenttijaksoihin. Tavallista on myös normaalin kerrontatavan henkilöiden muuttuminen yhtäkkiä koomisiksi chibi-hahmoiksi.

Coolsin mukaan mangassa on yleistä se, että peräkkäiset ruudut näyttävät eri sisältöä. Henkilö tai asia vaihtuu, ja lukija joutuu ylittämään ”ruutujen välisen kuilun”.

Ensi lukemalla Coolsin ajatus tuntuu rikkovan yleistä käsitystä ”Tezukan jälkeisen” mangan elokuvamaisesta kerronnasta – mutta toisaalta leikkaukset kohteesta toiseen ja kuvakulmien vaihdot ovat oleellisia myös elokuvan keinovalikoimassa.

Mangassa käytetään myös paljon aivan fyysistä kuvan rikkomista: Esimerkiksi henkilöstä näytetään vain käsi tai osa kasvoista. Coolsin laskelmien mukaan tällaisia rikkoja on mangassa lähes yksi per sivu. Tämä tyylikeino on levinnyt myös länsimaiseen sarjakuvaan. Cools on laskenut joitakin esimerkkejä, joiden mukaan rikkojen määrä ranskalaisissa sarjakuvissa on kasvanut paljon 2000-luvulla.

Kaikkien rikkojen ja kontrastien keskellä lukija joutuu tavallaan kokoamaan tarinaa itse. Tarina on kokonaisuus, mutta lukija liittää sen yhteen erilaisten katkoskohtien yli.

TABULAARISUUS on kolmas mangalle ominainen ja yhteinen seikka. Cools toteaa. Sarjakuvan ruudut muodostavat kyllä lineaarisesti etenevän kerronnan, mutta sarjakuvasivu on hahmotettavissa myös tabulaarisesti, yhtenä kokonaisuutena. Koko sivulle yhtenäisen kokonaisuuden muodostava ruutujen ryhmittely on mangassa yleisempää kuin muiden maiden sarjakuvassa.

Ruudun reunattomuus eli jatkuminen sivun reunaan asti on tavallista mangassa. Samoin ovat koko sivun ”taustaruudut” ja monin tavoin epäsäännölliset ruuturakenteet. Nämä keinot vähentävät yksittäisen ruudun merkitystä. Ruuduilla on tietty lukujärjestys, mutta se ei ole kovin oleellinen seikka.

Ilmaisuvoimaa lisäävä ruuturakenne on myös yksi tekijä, joka nopeuttaa mangan lukemista, Cools toteaa. Lukijan on helppo loikkia kokonaiselta sivulta toiselle.

AINAKIN yksi valtavirran mangalle yhteinen piirre jää Coolsilla mainitsematta, nimittäin teollinen tuotantopa.

Taiteilijoiden, avustajien, editoreiden, kustannusyhtiön ja tiukan tuotantorytmin muodostama koneisto ei ehkä näy suoraan mangan sisältöä ja ulkoasua analysoitaessa. Kaupallinen koneisto lienee kuitenkin pohjimmainen syy siihen, että valtavirran mangalla on niin paljon yhteisiä ominaisuuksia.

This entry was posted in mangan tutkimus and tagged . Bookmark the permalink.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s