Mao zhuxi wansui!

Ôtié & Li: Minun Kiinani 1

P. Ôtié & Li Kunwu: Minun Kiinani 1 - Isän aika

TÄLLÄ maalauksellisella teoksella ei ole mitään tekemistä mangan kanssa. On kyseenalaista, onko se edes manhuaa, kiinalaista sarjakuvaa. Toivottavasti sallitte poikkeaman blogin aiheesta, sillä tässä on tarjolla hyvin kiehtova viipale Kiinan historiaa.

Kyseessä on ranskalais-kiinalaisena yhteistyönä syntynyt sarjakuvaromaani Minun Kiinani (Une vie chinoise), jonka ensimmäisen osan Isän aika WSOY julkaisi suomeksi kevättalvella. Sarjakuvan on käsikirjoittanut ranskalainen Philippe Ôtié ja kuvittanut kiinalainen Li Kunwu. Sen on suomentanut Saara Pääkkönen.

Vaikka käsikirjoittajaksi on löytynyt pitkään Kaukoidässä asunut ranskalainen, Minun Kiinani on Li Kunwun omaelämäkerta. Samalla se on kommunistisen Kiinan historia vuodesta 1950 alkaen. Ensimmäinen osa päättyy suuren ruorimiehen Mao Zedongin kuolemaan vuonna 1976.

Minun Kiinani jatkuu osilla Le temps du Parti (”Puolueen aika”) ja Le temps de l’Argent (”Rahan aika”). Toivottavasti nekin saadaan pian suomeksi.

LI KUNWUN isä oli kommunistisen puolueen virkailija, joka puhematkalla syrjäisessä Yunnanin kylässä ihastui 17-vuotiaaseen maalaistyttöön nimeltä Xiao Tao. Elettiin syksyä 1950, pian Mao Zedongin valtaannousun jälkeen.

Vaikka tytön äiti piti seitsemän vuoden ikäeroa liian suurena, naimakaupat sovittiin tytön isän kanssa. Viisi vuotta myöhemmin pariskunnalle syntyi poika Li Kunwu.

Isä oli alati uskollinen puolueelle, vaikka pienen pieni epäilys joskus kuulsi läpi hänen puheistaan. Hän kovisteli ankarasti alle vuoden vanhaa poikaa, kun poika ei osannut lausua Mao zhuxi wansui! (”Eläköön puhemies Mao kymmenentuhatta vuotta!”)

Puolueen lehdessä sentään kerrottiin, että lausumaan oli pystynyt puolivuotias tyttökin, ja Li Kunwun ikäiset pojat osasivat laulaa Itä on punainen.

Ôtié & Li: Minun Kiinani 1

Opettajat joutuvat nöyrtymään lasten edessä.

SITTEN alkoi suuri harppaus, jonka oli määrä nostaa Kiina terästuotannon kärkeen. Koko maa muuttui suureksi terästehtaaksi. Maaseudun vanhat talousrakenteet hajotettiin, ja kaikki velvoitettiin yhteiseen työhön.

Suurella innolla mutta heikolla ymmärryksellä johdetun työn tuloksena olivat hedelmättömäksi kaluttu maa ja puuttomiksi parturoidut kukkulat. Mitä iloa on uutisissa kerskuttavista ennätyssadoista, kun kansa nääntyy nälkään?

”On vaikea ymmärtää, miten tähän oli tultu. Mistä ihmeen tuulesta tämä utopistinen maailmamme oli tempaistu?”

Ja ikään kuin se ei olisi riittänyt, seurasi kulttuurivallankumous. Raskas vastuu ahdisti Lin isää, sillä puoluevirkailijan roolissaan hän sai kokea sekä puoluejohdon irrationaaliset vaatimukset että kansan ahdingon. Ja kaiken aikaa oli kiivaasti uskottava aatteen oikeutukseen.

Isäkin joutui maksamaan uskollisuudestaan puolueella. Kuten niin moni muu, myös hänet häpäistiin. Vuosikausien vankeuden ja ”uudelleenkoulutuksen” tuloksena oli murrettu mies. Syyksi kelpasi tällä kertaa se, että yksi isän esi-isistä oli ollut tilanomistaja.

Kaaoksen keskellä Li Kunwu kasvoi kuin huomaamatta. Taiteellisesti lahjakas lapsi värväytyi puoliväkisin armeijaan. Aikuisesta elämästään hän vietti kolme vuosikymmentä piirtämällä propagandaa Kiinan kommunistiselle puolueelle.

Ôtié & Li: Minun Kiinani 1

Kulttuurivallankumous marssitti "petturit" aasinhattu päässään läpi kansanjoukkojen.

MINUN Kiinani on sarjakuvaromaani, mutta se on myös vakavasti otettava ja tarkkaavaista lukemista vaativa kertomus Kiinan lähihistoriasta.

Se näyttää, miten monet historian kummalliset käänteet osuivat tavallisiin kansalaisiin. Se kertoo, mitä pienet ihmiset tekivät, kun koko miljardipäinen kansakunta mobilisoitiin sulattamaan terästä, tappamaan kärpäsiä tai tuhoamaan ”taantumuksellista” kansakunnan historiaa.

Käsikirjoitus ei osoittele eikä saarnaa, eikä varsinkaan karkaa tarinansa ulkopuolelle. Historiaa kerrotaan koko ajan pienen pojan näkökulmasta, pienen pojan näkeminä asioina, pienen pojan ymmärryksellä.

Puhemies Maon ylistys nälänhädän keskelläkin on aitoa. Lapsijoukon innokas työ kulttuurivallankumouksen hyväksi on kaikessa karmeudessaankin hellyttävää.

VAIKKA tarina on paikoitellen hirvittävä, Li Kunwu ei piirrä veristä kauhutarinaa. Hän maalaa kauhistuttavia asioita lempeällä otteella.

Hän poimii tyyliinsä aineksia niin perinteisestä kiinalaisesta tussimaalauksesta kuin kommunistisen puolueen propagandastakin. Ensin mainittu tyylilaji viehättää minun silmääni, jälkimmäisen nielemisessä minulla on vaikeuksia.

Monet kuvat ovat sisällöstään huolimatta koomisia, juuri sellaisia kuin itse tapahtumat ovat varmaan pikkupojan silmin olleet.

Lapset kilpailevat puolueuskollisuudesta, kunnes rohkein kiinnittää puhemies Maon kuvan hakaneulalla suoraan ihoonsa. Opettajat nöyryytetään suhtautumaan kunnioittavasti lapsiin. ”Taantumuksellisen” vaatekauppiaan housut revitään riekaleiksi. Nälkäinen mummo syö hyvällä halulla taskun pohjalla sammakoiden seassa mahineen lihanokareen.

MINUN Kiinani julkaiseminen on mainio avaus Kiinan suuntaan. Lukijoilleen se tuo aivan uudenlaisen näkökulman Kiinaan – sellaisen jota historiankirjoista, sanomalehdistä tai kiinalaisista seikkailuelokuvista ei löydy. Sarjakuvan ymmärtämisen tueksi kannattaa ensin lukea Pierre Haskin esipuhe Kiinan historiasta.

Uskaltaisikohan toivoa, että kiinalaisten tekemää – ja jopa Kiinassa tehtyä – sarjakuvaa saataisiin enemmänkin Suomen markkinoille?

This entry was posted in manhua - kiinalainen sarjakuva, off topic and tagged , . Bookmark the permalink.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s