
Kaoru Mori: A Bride's Story
MITÄ mangaan tulee, Kaoru Morin A Bride’s Story (Otoyome gatari) yltää hyvin lähelle täydellisyyttä. Kuten myös tarinan päähenkilö Amir Halgal.
Mori on tuttu suomalaisillekin mangan lukijoille Emma-sarjasta. Uusi morsiamen tarina alkoi Japanissa vuonna 2008. Sen ensimmäinen kirja ilmestyi juuri englanniksi Yen Pressin julkaisemana.
A Bride’s Story olisi hieno kirja, vaikka sisältö olisi millaista soopaa. Se on kovakantinen, hyvin sidottu ja jämerä; ilo katsella ja mukava pidellä. Kansipaperi on kaunis kuin persialaisessa runokirjassa, ja työn jälki kaikin puolin huippuluokkaa.
Eikä se sisältökään ole soopaa. Päinvastoin, se on upeaa – kuten sanottu, lähes täydellistä.
TAPAHTUU muinaisen Silkkitien varrella, pikkukaupungissa lähellä Kaspianmerta, joskus 1800-luvulla. Kaksikymmenvuotias Amir on lähetetty kaukaisesta kylästä morsiameksi vain 12-vuotiaalle Karluk Eihonille.
Amirin suku on puoliksi paimentolaisia, Karlukin suku on siirtynyt paimentolaiselämästä kaupunkiin muutama sukupolvi sitten. Karluk on talonsa perillinen.
Ripauksen nykyaikaa tarinaan tuo Eihonin perhettä terkkaileva antropologi Smith.
Vaikka Amir on epävarma uuden kaupunkilaiselämän edessä, hän osoittautuu pian kaupungin tyttöjä monitaitoisemmaksi.
Amir on kuvankaunis, taitava ompelija ja loistava kokki, totta kai. Hän on myös perinteinen täydellinen vaimo; nöyrä, ahkera, sävyisä ja huolehtivainen. Kaikessa hän ajattelee aviomiehensä ja tämän suvun etua.
Sen lisäksi hän on tarkka ampuja, hyvä jäljittäjä ja etevä ratsastaja. Hän ei kavahda jäniksen nylkemistä eikä lauman paimentamista. Kun hän palaa ratsastusretkeltä, hänellä on täysi kuorma ruokaa ja turkiksia.
On ymmärrettävää, että Amirin ja Karlukin suhde on aluksi lähempänä äitiä ja poikaa kuin vaimoa ja miestä, mutta Amir kehittää sitä lempeästi kohti aviosuhdetta.
Koko suku rakastaa Amiria. Koflikti on kuitenkin luvassa, sillä vuoristokylän miehet tulevat katumapäälle ja alkavat vaatia morsiantaan takaisin.
KAORU Mori kertoo mangan esittelysarjakuvassa, että Amirin hahmoa suunnitellessaan hän pyrki niin hyvään, ettei sitä tarvitsisi katua vaikka kuolisi huomispäivänä. Minusta Mori on onnistunut tavoitteessaan.
Toki asiassa on auttanut sekin, että Mori on historiafriikki, joka on perehtynyt Silkkitien ja Kaukasuksen historiaan jo kouluajoista asti. Historialliset ja kansatieteelliset yksityiskohdat ovat tarkkoja. Kaikki maisemat, puvut, jurtat ja hevoset ovat täydellisen aidon näköisiä.
Mori on hyvä ihmissuhteiden kuvaaja, mutta morsiamen tarinan parasta antia ovat silti sen kuvat.
Morin piirrokset ovat kauttaaltaan tarkkoja, autenttisen oloisia ja hyvin kauniita. Parhaita ovat vauhdikkaat, elokuvamaiset kuvasarjat ratsastuksesta ja jänisjahdista sekä yksityiskohtaiset kuvaukset vanhan puuseppämestarin työn etenemisestä.
Niissä ei juuri ole tekstiä, eikä sitä niihin kaivata. Vaikka A Bride’s Story on ehkä luokiteltava aikuisten naisten sarjakuvaksi (josei) tai arkielämän kuvaukseksi (slice-of-life), Mori käyttää vauhtikohtauksissa tehokkaasti poikien shounenin ilmaisukeinoja – kuten vauhtiviivoja ja monimuotoisia ruutuja.
MORSIAMEN tarinassa on yksi ainoa vika. Äänitehosteet ovat kolmeen kertaan: katakanalla, romajilla ja englanniksi käännettyinä.
Ja minä kun niin inhoan kolmikielisiä kavion kopinoita ja tuulen suhinoita. Tällä kertaa vika kuitenkin riittää korkeintaan alentamaan kymppi plussan täydeksi kympiksi.
Kaoru Moria on saatu suomeksi ennenkin, ja nyt olisi taas aika. Pahoin pelkään kuitenkin, että kenenkään suomalaisen kustantajan rahkeet eivät riitä yhtä komeaan (ja kalliiseen) jälkeen kuin Yen Pressin.
(Tämä manga jos mikä olisi ansainnut kuvia. En kuitenkaan pysty niitä tarjoamaan, sillä kirjoitan tätä kännykällä. Lisään kuvia ehkä joskus myöhemmin.)
(Kuvat lisätty 11.6.2011)
Pitääpä mennä katsastamaan jos tuon jo löytäisi. Emmassa tykkäsin en niinkään juonesta, joka muistutti perus-romanssikirjaa, vaan siitä, miten hienosti ja antaumuksella 1800-lukua oli kuvattu. Morin innostus näkyy laadussa. Ja se piirrosjälki… *__* Sääli niitä, jotka jättivät Emman siksi koska ”sen ensimmäisen osan jälki oli huonoa”.
Ja noista äänitehosteista… Tuplaäänitehosteet ovat jo tarpeeksi rasittavia, mutta triplat?? Moni on tainnut unohtaa, mitä sarjakuvan kääntäminen tarkoittaa… Äänitehosteet eivät ole vain visuaalinen juttu, vaan sarjakuvan ääniraita. Pahimmillaan liika selittely ja tekstipaljous tappaa vitsit ja tekee sarjasta liian raskaan. (Samaa pätee vitseihin, joiden selittäminen ei ole hauskaa.) Liekö syynä sitten lukijoiden vaatimukset ”autenttisuudesta” vai osuuko syytös kustantajien laiskuudesta enemmän oikeaan…
Triplaäänitehosteet ovat Yen Pressin nykylinja. Samanlaiset löytyvät myös Highschool of the Deadistä ja Not Love But Delicious Foodsistakin.
Laiskuudesta tuskin voi olla kyse, koska romajithan teettävät vain ylimääräistä työtä latojalle.
Mulla on vielä parempi idea… Tulevissa julkaisuissa voisi myös puhekupliin jättää esteettisemmät alkuperäiset tekstit, jokaisen puhekuplan ohella voisi sitten lukea sama romajiksi ja siinä vieressä sama teksti vielä käännettynä. Vitsejä tai sanontoja ei tietenkään pidä kääntää, vaan kaikki pitää kääntää sanasta sanaan, oli siinä sitten englanniksi järkeä tai ei. Kirjan lopussa on sitten erillinen osio, jossa selitetään kaikki sanonnat ja vitsit jotta lauseet voi ymmärtää niin kuin ne oli tarkoitettu ymmärrettäväksi.
Jes, loistotuuma! 😉