Ilon kaupunki

Wikimedia Commons

Kuniyoshi Utagawa: Nainen ja kasvoharja.

LÖYSINPÄ viimein niin selväjärkisen selityksen ”kelluvalle maailmalle” (ukiyo), että minäkin ymmärsin sen. Käsite on ainakin minulle tuttu ennen kaikkea Katsushika Hokusain ja muiden puupainotaiteilijoiden ”kelluvan maailman kuvista” (ukiyo-e, 浮世絵).

Pohjimmaltaan kelluva maailma on sinnikästä ja häpeilemätöntä ilonpitoa häpeilevässä, rajoittuneessa ja ankaran arjen ahdistamassa maailmassa.

Ukiyo on kaksi hieman erillistä mutta toisiinsa liittyvää asiaa. Ensinnäkin kelluva maailma oli ihan konkreettinen kaupunginosa, joka löytyi Edo-kauden (1603-1868) Japanissa ainakin Edosta (nykyinen Tokio), Kiotosta ja Osakasta. Toiseksi ukiyo on mielentila ja elämäntapa, joka sopi noihin aikansa viihdekeskuksiin.

Tuon minunkin järkeeni mahtuvan selityksen antaa John Reeve ukiyo-e-taidetta esittelevässä kirjassaan Floating World – Japan in the Edo Period (The British Museum Press, 2006).

Sanassa ukiyo-e e (絵) on ”kuva”. Yo (世) on ”maailma”. Alkuosa syntyy merkistä u[ku] (浮), jota käytetään muun muassa sanoissa ukabu (”kellua, nousta pintaan, tulla mieleen”), uku (”kellua, irtaantua”) ja ukaberu (”kellua, ilmaista, näyttää (joltakin)”).

Sanan englanninkieliseksi käännökseksi on vakiintunut ”floating world”. Suomeksi näkee ”kelluvan maailman” ohella joskus ilmaisua ”virtaava maailma”.

Wikimedia Commons

Toyokuni Utagawa: Nakazo Nakamura II ja Noshio Nakamura II näytelmässäTerakoya.

JOHN Reeve lainaa aikalaiskirjailija Asai Ryoita:

Living only for the moment, turning our full attention to the pleasures of the moon, sun, the cherry blossoms and maple leaves, singing songs, drinking wine, and diverting ourselves just in floating, floating, caring not a whit for the pauperism staring us in the face, refusing to be disheartened, like a gourd floating along with the river current: this is what we call the floating world, ’ukiyo’. (Asai Ryoi: Tales of the Floating World (noin 1661, käännös Richard Lane))

Tunnetuin ja suurin Edo-kauden kelluvista maailmoista oli Yoshiwara, Edon miesten ja varakkaimpien naisten viihdyttämiseen erikoistunut eristetty kaupunginosa varsinaisen kaupungin pohjoispuolella.

Nykyisen Tokion paikalla oli aikoinaan pieni Edon kalastajakylä. Tokugawa Ieyasu teki siitä tukikohtansa, ja noustuaan Japanin sotilashallitsijaksi eli shoguniksi vuonna 1603 hän käytännössä teki Edosta maan pääkaupungin.

Soinen pikkukylä kasvoi äkkiä, ja jo sadan vuoden kuluttua kaupungissa oli noin miljoona asukasta. Nopeasti paisunut kaupunki janosi viihdettä.

Edo-kauden Japanissa kauppiaat ja kaupunkilaiset olivat alhaista yhteiskuntaluokkaa, jonka julkinen elämä oli tiukasti säänneltyä. Yoshiwara tarjosi öisen vapauden arjesta niille, joilla siihen oli varaa. Yoshiwarassa olivat tarjolla maalliset ilot: prostituoidut, kurtisaanit, räävitön kabuki-teatteri, taiteilijat ja muusikot.

Luonnollisesti valtiovalta yritti säädellä myös kelluvan maailman elämää. Yksi tämän sääntelyn mielenkiintoisista seurauksista on se, että kabuki-teatterissa naisrooleja (onnagata) esittävät edelleen miehet. Koska teatterin ja prostituution välillä oli selvä yhteys, naisten esiintyminen kabukissa kiellettiin vuonna 1629. Hieman myöhemmin kiellettiin myös nuorten poikien esiintyminen naisten rooleissa.

Wikimedia Commons

Katsushika Hokusain mangaa.

PUUPAINOTAITEILIJOIDEN ja maalareiden kelluvan maailman kuvat kuvasivat Yoshiwaraa ja muista kelluvia maailmoja 1600-luvulta aina 1800-luvulle asti. Puupainotekniikka mahdollisti kuvien monistamisen suurina sarjoina, jolloin kuvat olivat myös suhteellisen vähävaraisten ihmisten saatavilla.

Ukiyo-en keskeisiä aiheita olivat näyttelijät ja kurtisaanit, sumopainijat ja prostituoidut. Taiteilijat näyttivät paljon myös tavallisen kansan elämää ja arkea. Toisinaan taiteilijat kuvasivat myös aikansa turistikohteita: siltoja, vesiputouksia, vuorimaisemia ja tienvarsien levähdyspaikkoja. Kuvia myytiin muutamilla lanteilla matkamuistoiksi.

Yksi tärkeä ukiyo-en laji oli myös shunga (”kevätkuvat”, 春画). Ne olivat eroottisia tai suorastaan pornografisia kuvia, joista en viitsi tähän laittaa esimerkkiä. Halukkaat voivat ehdottaa hakukoneiden kuvahaulle sanaa ”shunga” (K18).

Mangan harrastajien kannalta kiinnostavin on ehkä Katsushika Hokusain viidentoista kirjan kokoelma Hokusai manga (”Hokusain satunnaiset kuvat” tai ”Hokusain luonnokset”), joka sisältää lähes 4000 luonnosmaista kuvaa valtavasta kirjosta aiheita. Nykyisin japanilaista sarjakuvaa tarkoittavan sanan manga uskotaan olevan peräisin tämän kokoelman nimestä.

Hokusai ja hänen mangansa olivat keskeisiä länsimaisen Japani-kiinnostuksen synnyssä. Ranskalainen taiteilija Felix Bracquemond törmäsi Hokusain kuviin Pariisissa vuonna 1856. Hylättyjä vedoksia oli käytetty Japanista tuotujen astioiden ja lakkatöiden käärepaperina. Hän näytti kuvia muille taiteilijoille, ja japonismi oli syntynyt.

 

This entry was posted in Japanin historia, japanin kieli, Japanin taide. Bookmark the permalink.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s