Sininen aalto

Wikimedia Commons

Hokusain Suuri aalto Kanagawan edustalla, koko preussinsinisessä loistossaan.

KATSUSHIKA Hokusain (1760-1849) tunnetuin puupainotyö Suuri aalto Kanagawan edustalla on värimaailmaltaan kaikkea muuta kuin japanilainen. Syvän sininen aalto kertoo 1830-luvun japanilaisten taiteilijoiden tuoreesta innostuksesta eurooppalaiseen preussinsiniseen. Painokuva on peräisin noin vuodelta 1830.

1800-luvun alkupuolelle asti japanilaisilla oli vaikeuksia sinisen värin kanssa. Heidän käyttämänsä siniset väriaineet olivat joko hyvin kalliita, nopeasti haalistuvia tai kumpaakin. Siksi suurimmassa osassa ennen 1830-lukua tehtyjä japanilaisia puupainotöitä sininen on kadonnut lähes jäljettömiin.

Pelastus tuli Kiinan kautta kaukaisesta Euroopasta. Runsasta vuosisataa aikaisemmin keksitty preussinsininen rantautui Japaniin. Se tarjosi halvan, valoa kestävän ja upean värisen vaihtoehdon sellaisille väreille kuin ultramariini ja indigo. Väri tunnetaan myös nimillä berliininsininen ja pariisinsininen.

Hokusain sinistä aaltoa painettiin aikoinaan arviolta viisi tuhatta kappaletta – niin paljon kuin kirsikkapuiset painolaatat kestivät. Niinpä siitä on edelleen tallella lukuisia kopioita.

Wikimedia Commons

Punaisena Fujina tunnetussa kuvassa Hokusai käytti länsimaisista taideteoksista oppimiaan pilvimuotoja.

PREUSSINSININEN on yksi ensimmäisistä synteettisistä väriaineista. Se oli myös ensimmäinen valoa hyvin kestävä sininen väri sen jälkeen kun egyptinsinisen tekemisen taito hukattiin 1600 vuotta sitten. Preussinsinisen hyviin puoliin kuului myös myrkyttömyys. Itse asiassa väriainetta on käytetty lääkkeenä thalliumin ja radioaktiivisen cesiumin aiheuttamiin myrkytyksiin.

Preussinsininen syntyi ilmeisesti vahingossa alkemisti ja värimestari Heinrich Diesbachin kokeiluissa Berliinissä noin vuonna 1706. Oikeastaan Diesbach yritti valmistaa punaista väriä, mutta hän kyllä oivalsi pian keksintönsä mahdollisuudet.

Preussinsinistä (Fe7(CN)18) valmistetaan ferrosyanideista, eikä sitä esiinny luonnossa. Sitä myytiin kaupallisesti jo ainakin vuonna 1709, jolloin ensimmäiset taidemaalarit käyttivät sitä. Väriaineen resepti onnistuttiin pitämään salassa vain vuoteen 1724 asti.

Joidenkin tarinoiden mukaan nimi ”preussinsininen” on peräisin siitä, että väriä käytettiin Preussin armeijan uniformujen värjäämiseen. Tämä lienee kuitenkin tarua. Toddennäköisesti värin nimet ovat värikauppiaiden keksimiä.

Preussinsininen on edelleen keskeinen taiteilijoiden ja tekstiiliteollisuuden käyttämä väriaine. Perinteisten sinikopioiden väriaine on preussinsinistä. Väriainetta valmistetaan tuhansia tonneja vuosittain.

Wikimedia Commons

Vincent van Goghin Isä Tanguyn muotokuva (1887-1888) näyttää avoimesti japanilaisia vaikutteita.

HOKUSAIN tunnettu kuvasarja 36 näkymää Fuji-vuorelle (1826-1833) aloitti toden teolla preussinsinisen käytön japanilaisessa ukiyo-e-taiteessa, professori Tadashi Kobayashi kirjoittaa Ateneumin taidemuseon kolmen vuoden takaisen näyttelyn tietoteoksessa Hokusai & Hiroshige. ”Edolaiset ottivat sen innolla vastaan; he olivat alusta asti pitäneet indigon sävyistä.”

Preussinsinisen suosio ei kuitenkaan ollut yksittäinen sattuma. Se oli osa kokonaista aaltoa länsimaisten tekniikoiden ja ilmaisutapojen kiihkeää leviämistä Japaniin.

Samoihin aikoihin ukiyo-e (”kelluvan maailman kuvat”) alkoi käyttää länsimaista pakopisteeseen perustuvaa perspektiiviä. Myös länsimaiset varjostustekniikat ja vaakasuora kuvamuoto tulivat muotiin maisemakuvissa. ”Näiden länsimaisten tekniikoiden korostaminen ja pieni liioittelu toi teoksiin tuoreen ja eksoottisen säväyksen.”

Ympäri käydään ja yhteen tullaan. 1850-luvulla Hokusain puupainotöitä nähtiin Euroopassa, ja se synnytti valtavan innostuksen japanilaiseen taiteeseen. Japanilaiset painokuvat vaikuttivat erityisesti 1800-luvun impressionisteihin, British Museumin koulutuspäällikkö John Reeve kirjoittaa kirjassa Floating World – Japan in the Edo Period.

Ukiyo-e hullaannutti sellaisia taiteilijoita kuin Henri de Toulouse-Lautrec, Edouard Manet ja Vincent van Gogh. Valitsipa Claude Debussykin Kanagawan suuren aallon orkesteriteoksensa La Mer nuottikirjan kanteen.

This entry was posted in Japanin taide and tagged . Bookmark the permalink.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s