Toiset lähtee Kuuhun ja toiset Intiaan

Mika Kawamura: Daa! Daa! Daa!

Mika Kawamura: Daa! Daa! Daa!

EN OLLUT varsinaisesti aikonut lukea Mika Kawamuran mangaa Daa! Daa! Daa! Mutta kun ykkösosa käteen osui, se osoittautui yllättävän hauskaksi. Sarja on varsinaisesti tarkoitettu mangaa kuluttavan yleisön nuorimmalle osalle, mutta kyllä sitä äijäkin ilokseen lukee.

Sangatsu Manga alkoi syyskuussa julkaista suomeksi Mika Kawamuran (1973- ) sarjaa, joka Japanissa syntyi jo vuonna 1997. Ykkösosa on kaupoissa, ja kakkosen on määrä ilmestyä näinä päivinä.

Daa! Daa! Daa! alkoi ilmestyä Kodanshan tytöille suunnatussa Nakayoshi-lehdessä joulukuussa 1997. Sarja päättyi vuonna 2002, ja siitä koottiin kaikkiaan yhdeksän pokkaria. Kawamura teki mangaan myös kaksiosaisen jatkon, jolla oli ylen yllättävä nimi Shin Daa! Daa! Daa! (”Uusi Daa! Daa! Daa!”).

Mangan pohjalta tehtiin aika pitkä anime mangan ollessa vielä kesken vuosina 2000-2002. Englanniksi manga ja anime tunnetaan nimellä UFO Baby.

KAHDEKSASLUOKKALAISEN Miyu Koozukin vanhemmat ilmoittavat yhtäkkiä lähtevänsä Amerikkaan. Äiti on valittu astronautiksi, ja isä tekee muuten vain tutkimusta Nasalle. Tytär nakataan muitta mutkitta tutun munkin huolehdittavaksi.

Munkki osoittautuu yhtä hyväksi huoltajaksi kuin Miyun vanhemmat. Munkki on Miyun ikäisen pojan Kanata Saionjin yksinhuoltaja. Kun avautuu tilaisuus lähteä opintomatkalle Intiaan, munkki tarttuu siihen saman tien. Nuoret jäävät kahdestaan asumaan tyhjään temppeliin.

Kun temppeliin laskeutuvat ufolastenvaunuillaan avaruusvauva Ruu ja hänen lapsenvahti-lemmmikkinsä Miuhau, komedian ainekset ovat mukavasti kasassa. Ufon rikkouduttua Ruu ja Miuhau joutuvat jäämään temppeliin vuodeksi, ja Ruu saman tien adoptoi Miyun ja Kanatan vanhemmikseen.

Ruu on harhautunut aika-avaruuden vääristymän kautta maapallolle 12 miljardin valovuoden päässä olevalta Otto-planeetalta. Ykköspokkariin liitetty lyhyt bonustarina tapahtuu Ruun kotiplaneetalla. Tarinassa vihjataan, että Ruun vanhemmat ovat aivan yhtä holtittomia kuin Miyun ja Kanatankin.

Hauskuus on väistämätöntä, kun nolot Miyu ja Kanata yrittävät pitää salassa kaksi asiaa: sen että he asuvat kahden kesken temppelissä kuin aviopari konsanaan, ja sen että heillä on huollettavanaan avaruusvauva.

PUNASTUTTAVAT kömmähdykset kuuluvat tietenkin asiaan, kun Miyu ja Kanata törmäilevät toisiinsa kylpy- ja makuuhuoneessa. Fanipalvelu on kuitenkin erittäin siveää. Esimerkkinä olkoon kohtaus jossa Miyu valittaa pikkuhousujensa näkyvän – mutta sitä ei näytetä kuvassa!

Tarina etenee aika poukkoillen ja epäloogisesti, mutta ei kai kukaan shoujo-komedialta logiikkaa odotakaan.

Mika Kawamuran kuvitusjälki on shoujoa puhtaimmillaan: koko sivun kokoisia sommitelmia, kimallusta ja pitsikukkia, jättiläismäisiä silmiä ja tekijän välihuomautuksia. Mangaa vaivaa/elävöittää kuvien luonnosmaisuus. Siitä on hieman vaikea päätellä, onko se tehokeino, Kawamuran tyyli vai kiireen tuomaa pakkoa.

Muutamat avaruusvauvan vimpaimet tuovat oitis mieleen Doraemonin. Doraemonin kaltaista jämeryyttä ei tässä tarinassa kukaan kuitenkaan osoita. Jopa lapsenvahti Miuhau tonttuilee korkeanpaikankammonsa ja soppakauhansa kanssa.

Antti Kokkosen suomennos on jälleen laadukasta jälkeä. Erityisesti ilahduttavat muutamat äänitehosteet, kuten alastomuutta ilmaiseva ”naku naku”, tuijotusta ilmaiseva ”tuiiij” ja hölmistymisestä kertova ”hölm hölm”.

Daa! Daa! Daa! on mangaa, jonka uskaltaa huoletta antaa kenen tahansa lukutaitoisen käsiin. Ja kuten sanottu, aikuinenkin voi sille hihittää.

This entry was posted in komediamanga, shoujo and tagged . Bookmark the permalink.

2 vastausta artikkeliin: Toiset lähtee Kuuhun ja toiset Intiaan

  1. Nuo ääniefektit ovat kyllä ilahduttaneet sitten Dragon Ballin. (En tosin tiedä, oliko suomentaja sama, mutta itseäni ainakin edelleen jaksaa huvittaa se ”virn”.)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s