Professori, kuolema ja paholainen

Tezuka Prod.

Osamu Tezuka: Neo-Faust

NEO-FAUST on yksi Osamu Tezukan viimeisistä töistä. Sarjakuva katkerasta vanhasta professorista ja naispaholaisesta jäi kesken 60-vuotiaan Tezukan sairastuessa vatsasyöpään ja kuollessa 9. helmikuuta 1989.

Eletään helmikuuta vuonna 1970. Opiskelijat mellakoivat Tokion lähellä sijaitsevassa NG:n yliopistossa. Poliisit tukahduttavat mielenosoituksia kovin ottein.

Vanha professori Ichinoseki toikkaroi puoliksi tiedottomana mellakoinnin ja raunioiden keskellä. Ichinoseki kokee elämänsä valuneen hukkaan ja harkitsee itsemurhaa. Toisaalta hän haluaisi yrittää vielä uudelleen. Yllättäen hän saa siihen tilaisuuden.

Neo-Faust (Neo-Fausuto) ilmestyi japanilaisessa Asahi Journal -lehdessä tammikuusta joulukuuhun 1988. Tezuka sai valmiiksi ensimmäisen osan, jossa on noin 380 sivua. Toisesta osasta ehti valmistua vain ensimmäinen luku ja kuvakäsikirjoitus toiseen lukuun.

Nyt manga on julkaistu uudelleen japaniksi Tezuka Productionin ja Kodanshan sarjassa Tezuka Osamu – The Complete works (Tezuka Osamu bunko zenshuu).

Tezuka Prod.

Mefisto puuttuu hanakasti uhrinsa elämään.

ICHINOSEKI kohtaa ensin avuliaan nuoren miehen, Daiichin, joka osoittautuu professorin kauniin ja nuoren oppilaan Marikon rakastajaksi. Marikon veli on puolestaan poliisitarkastaja Takada, joka tutkii yliopistolla ja lähistöllä tapahtuneita hyvin omituisia murhia.

Daiichi tarjoutuu professorin avuksi manaukseen, ja niin professorin luokse ilmestyy kaunis punatukkainen (hänen täytyy olla punatukkainen, vaikka se ei mustavalkoisessa kuvassa näykään) naispaholainen.

Paholainen on Mefisto, jolla on professorille tarjous josta on vaikea kieltäytyä: Professori saa palata takaisin nuoruuteen ja elää toisen, entistä tyydyttävämmän elämän. Vaihtoehtona on kuolema viiden minuutin kuluttua. Sopimuksen hintana on lupaus, että professori luovuttaa sielunsa paholaiselle sillä hetkellä kun hän on kaikkeen täysin tyytyväinen.

Hujauksessa Mefisto siirtää professorin vuoteen showa 33 eli 1958. Raihnaisen vanhuksen muuttaminen nuoreksi mieheksi ei ole yhtä helppoa, mutta tuskallisen muutosprosessin jälkeen professorista on sukeutunut parikymppinen nuorukainen – joka ei muista mitään tulevan ajan menneisyydestään professorina.

Muistamattomana nuorukaisena professori aloittaa elämänsä varastotöissä ja saa nimekseen Daiichi. Hän nousee kuitenkin nopeasti, sillä hänellä on tallella professorin tieteellinen tietämys. Daiichi hankkiutuu suuren yhtiön johtajan suosioon, ja tämän kuollessa (vatsasyöpään!) hän perii valtavan omaisuuden.

Tezuka Prod.

Koiran hahmossaankin Tezukan Mefisto on vahvasti nainen.

NEO-FAUSTIN Mefisto on naispaholainen, mutta mangaan liittyvässä tausta-artikkelissaan Osamu Tezuka vakuuttaa, että hän ei yleisesti ottaen pidä naisia paholaisina. Neo-Faust on komedia hyvin synkistä aineksista, ja se epäilemättä heijastaa myös Tezukan tietoisuutta omasta kuolevaisuudestaan.

Itse asiassa Mefisto voisi olla yhtä hyvin mies tai nainen, nais-Mefisto paljastaa mangassa. Nimi vain kirjoitettaisiin japaniksi eri tavalla.  Naispuolinen Mefisto on 牝フィスト (”nais-fisto”). Miespuolinen Mefisto olisi 牡フィスト (”mies-fisto”).

Neo-Faust oli kolmas kerta, kun Tezuka tarttui saksalaiseen tarinaan sielunsa paholaiselle myyvästä Faustista. Tarinaa on tehnyt tunnetuksi muun muassa tutkija ja kirjailija Johann Wolfgang von Goethe (1749-1832).

Tezukan ensimmäinen Faust oli Goethen näytelmään perustuva manga vuonna 1950. Toinen versio oli japanilaistyylinen Hyaku monogatari (”Sata kertomusta”) sarjassa Raion bukkusu (Lion Books) vuonna 1971.

Kolmannessa Faustissaan lääkärin koulutuksen aikanaan saanut Tezuka osoitti myös pysyneensä aikansa biologisen tutkimuksen tasalla. Daiichi haluaa käyttää kokoamaansa valtaa ja omaisuutta kloonauksen ja mikrolisäyksen kehittämiseen – elämän synnyttämiseen koeputkessa.

Tezuka Prod.

Paholainen on kristillinen hahmo, joten hänestä kysytään neuvoa papilta.

TEZUKA palaa Neo-Faustissa teemoihin, joita hän on käsitellyt useissa 1970- ja 1980-lukujen töissään: ihmisen häikäilemättömyyteen, hyvän sortumiseen pahan edessä ja japanilaisen yritysmaailman kovuuteen.

Punapää-Mefistolla on paljon yhteistä eroottisen trillerin Ningen konchuuki (The Book of Human Insects, 1970) päähenkilön Kageri Usuban kanssa. Kuten Usuba, Mefisto muuntautuu hahmosta toiseen ja on täysin häikäilemätön ajaessaan omia tavoitteitaan.

Mefisto on välillä punatukkainen nainen, välillä hehkuvasilmäinen musta koira. Mefisto on päättänyt ajaa nuorennetun professorin menestykseen, ja koiran hahmossa hän raa’asti murhaa jokaisen joka uhkaa asettua Daiichin menestyksen tielle.

Ehkä pahimmin Mefiston käsittelystä saa kärsiä Mariko. Mefisto viettelee Marikon poikaystävän, tekee murhia Marikoksi naamioituneena ja ajaa Marikon Daiichin syliin. Lopulta Mariko ajautuu kuviteltua lasta hyssytteleväksi naisraunioksi mielisairaalaan.

Mangan ensimmäinen osa päättyy ympyrän loppuun, kun Daiichi on edennyt vuoteen 1970 ja vanhan professorin viimeisiin hetkiin. Tezuka korostaa kehää visuaalisesti käyttämällä useita mangan alkupään ruutuja uudelleen, lukijankin ollessa nyt alkua viisaampi niiden merkityksistä.

NEO-FAUST on komedia Ichinosekin nöyryytyksestä, Daiichin tiedon- ja vallanhimosta ja julmasta mutta kuitenkin jollain inhimillisellä tavalla kömpelöstä Mefistosta.

Mutta tarinan kaikkialla läsnä oleva voima on kuolema. Daiichin tielle joutuneiden ihmisten kuolema. Professori Ichinosekin kuolema. Tezukan omakin kuolema.

PS. Laitan artikkeliin muutaman kuvan, kunhan olen seuraavan kerran skannerin ulottuvilla.

PPS. Kuvat lisätty 13.11.2011

This entry was posted in eläinmanga, Osamu Tezuka, seinen and tagged . Bookmark the permalink.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s