Alla sateenvarjon

Studio Ghibli

SATEENVARJO, tai oikeastaan ensisijaisesti päivänvarjo, on keksitty maailmanhistoriassa ainakin neljä kertaa. Kerran se keksittiin myös Kiinassa, josta se kulkeutui Korean kautta myös Japaniin.

Michiganin yliopiston Etelä-Aasian tutkimuskeskuksen tutkija Stewart Gordon käy läpi sateenvarjon merkillistä historiaa Saudi Aramco World -lehden syyskesän numerossa. Gordon on erikoistunut tavaroiden ja ideoiden kulkeutumiseen historian kuluessa.

Gordonin mukaan sateenvarjo on hyvä esimerkki siitä, että ideat eivät aina synny kertaalleen ja lähde siististi leviämään. Sateenvarjon historia on monipolvinen, ja esine on saanut eri puolilla maailmaa hyvin erilaisia merkityksiä.

Studio Ghibli

KANKAINEN päivänvarjo keksittiin muinaisessa Egyptissä jo noin 2500 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Kuva siitä ikuistettiin esimerkiksi kuningatar Nefertitin hautakammion seinään 1300-luvulla eaa. Pystykepin ja sen päälle asetettujen ristissä olevien keppien varaan tuettu malli ei kuitenkaan levinnyt Egyptistä muuhun maailmaan. Tuohon aikaan suoja paahteelta oli kuninkaallinen etuoikeus, mutta kansa käyttää Egyptissä samaa mallia edelleen.

Toisen kerran päivänvarjo keksittiin Mesopotamiassa, yli vuosituhatta myöhemmin kuin Egyptissä. Pyöreä, piikkipäinen varjo suojasi muun muassa Assyrian kuningasta Ashurbanipalia 600-luvulla eaa. Mesopotamialainen malli levittäytyi sekä itään että länteen.

Kreikassa tämä varjomalli menetti kuninkaallisen yhteytensä, ja siitä tuli yllättäen naisten tavara. Ajanlaskumma alun aikoihin Kreikassa ja Roomassa päivänvarjo oli liian naisellinen, jotta kukaan itseään kunnioittava mies olisi kehdannut sitä käyttää. Tämä malli tunnettiin myös Euroopassa, mutta se jäi vähälle huomiolle.

Sen sijaan itään kulkeutuessaan varjo säilytti pitkään kuninkaallisuutensa. Bagdadissa kalifi jakoi oikeutta käyttää päivänvarjoa erityisenä suosionosoituksena. Persiassa vain kuninkaalla oli oikeus kulkea päivänvarjon alla.

Kolmas paikka jossa päivänvarjo keksittiin muista riippumatta oli Intia. Ensimmäiset maininnat varjosta löytyvät intialaisesta kirjallisuudesta noin vuodelta 300 eaa. Myöhemmin päivänvarjosta tuli Intiassa erityisesti mietiskelevän Buddhan symboli.

Vuosisatojen kuluessa intialainen päivänvarjo levisi kuninkaallisena koristuksena kaikkialle Kaakkois-Aasiaan. Upeasti koristeltu päivänvarjo kuuluu edelleen muun muassa rajasthanilaisten häävaunujen varustukseen.

Studio Ghibli

NELJÄNNEN kerran päivänvarjo keksittiin Kiinassa 400-luvulla eaa. Metallirunkoinen, silkkikankaisista segmenteistä koottu varjo muistutti melkoisesti nykyisiä sateen- ja päivänvarjoja. Sen tarkoituksena oli suojata kaikkein korkeimpia ylimyksiä.

Oikeus päivänvarjon suojaan oli keisarillien väen lisäksi armeijan korkeimmilla komentajilla. Komentajien päivänvarjosta on säilynyt muun muassa Marco Polon kuvaus mongolivallan ajan Kiinasta 1200-luvulta.

Kiinasta varjo levisi Koreaan ja Japaniin, ja sai kaksi hyvin erilaista kohtaloa, Stewart Gordon kertoo. Koreassa päivänvarjo pysyi keisarillisena etuoikeutena. Koska keisari oli liian arvokas kuvattavaksi taiteessa, hänen läsnäoloaan symboloi usein satuloitu mutta ratsastajaton hevonen, joka oli keisarillisen päivänvarjon suojassa.

Sen sijaan Japanissa päivän- ja sateenvarjo muuttui hyvin nopeasti tavallisen kansan kapineeksi. Paperista ja bambusta koottu perinteinen japanilainen sateenvarjo (wagasa) kesti vahattuna hyvin sadettakin. Sateenvarjojen suojissa kyhjöttävää väkeä nähtiin useinkin esimerkiksi puupainotaiteilijoiden kansankuvauksissa.

On mahdollista, että päivänvarjo keksittiin riippumattomattomasti myös Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Toisaalta saattoi olla, että mesopotamialainen malli kulkeutui sinne islamilaisten maiden kautta, Gordon arvioi.

Eurooppaan päivänvarjo tuli ilmeisesti Aasiasta 1500-luvulla espanjalaisten ja portugalilaisten kauppiaiden myötä. Sitä ennen tunnetaan vain muutamia kuvia itämaisista kuninkaallisista varjoista. Muotivillitys päivänvarjosta tuli vasta 1700-luvulla, jolloin myös kehitettiin ensimmäiset eurooppalaiset sateenkestävät sateenvarjot. Nykyinen siististi kokoontaittuva sateenvarjo kehitettiin vasta 1900-luvun alussa.

Studio Ghibli

JAPANILAISISSA animaatioissa on monia kohtauksia, joissa sateenvarjolla on tärkeä osa. Yllättäen kyseessä on useammin eurooppalaismallinen sateenvarjo kuin perinteinen japanilainen.

Kohtauksista ikimuistettavimmat ovat varmaan Hayao Miyazakin elokuvassa Naapurini Totoro (Tonari no Totoro). Siinä Satsuki saa koulumatkalla suojakseen sateenvarjon yrmyltä mutta ihastuneelta naapurin pojalta. Ja bussipysäkillä itse Totoro ällistyy tuota ihmelaitetta, jonka kireällä kangaspinnalla sadepisarat muuttuvat musiikiksi.

Japanilaisen kansanperinteen koominen sateenvarjokummitus, kasa obake, on mukana  muun muassa Shigeru Mizukin Gegege no Kitaro -tarinoissa. Kerrotaan, että sadan vuoden ikään päästessään sateenvarjo muuttuu elolliseksi. Sateenvarjokummituksella on yksi jalka, jossa on puinen geta-sandaali. Varjo-osaan on ilmestynyt yksi silmä ja roikkuva kieli.

Toistetaan tähän loppuun vielä Yosa Busonin haiku 1700-luvulta. Siinä jo elämäntyönsä tehneelle sateenvarjon resulle on löytynyt uusi tarkoitus:

Koumori no
kakure sumikeri
yaburekasa

(Lepakon koti
piilossa sateenvarjon
riekaleissa.)

 

This entry was posted in anime, Japanin historia, Japanin kulttuuri. Bookmark the permalink.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s