Mitä kauneuden tuhlausta!

Makoto Shinkai / CMMMY

Makoto Shinkai: Hoshi wo ou kodomo

MAKOTO Shinkain uusin elokuva Hoshi wo ou kodomo (”Tähteä tavoittelevat lapset”) on hämmentävä kokonaisuus. Elokuva on käsittämättömän kaunis. Mutta sekalaisista aineksista koottu ja onnettoman ohut tarina heittää kaiken tuon kauneuden hukkaan.

Asuna on ehkä kahdentoista vanha japanilaistyttö, jonka isä on kuollut. Äiti tekee pitkiä työvuoroja sairaalassa, joten Asuna huolehtii pääasiassa itse itsestään ja talosta.

Tyttö on rakentanut oman salapaikkansa vuorenrinteelle. Siellä hän viettää paljon aikaa kuunnellen isältä jäänyttä kideradiota. Eräänä päivänä Asuna kuulee radiosta musiikkia, joka on kuin syvältä maasta tulevia sydänääniä.

Kun outo hirviö käy Asunan kimppuun koulumatkalla, hänet pelastaa Shun-nuorukainen, joka kertoo olevansa kotoisin Aghartasta. Outo musiikki oli hänen jäähyväislaulunsa Aghartalle. Nuoret ehtivät juuri tutustua, kun Shun löydetään kuolleena. Seuraavana päivänä Asunan salapaikkaan saapuu Shunin pikkuveli Shin, joka on tullut noutamaan takaisin Shunilta jäänyttä maagista kristallia.

Kristallia tavoittelee myös Asunan opettaja Morisaki, jolla on pakkomielle palauttaa kymmenen vuotta sitten kuollut vaimonsa henkiin. Näin alkaa Asunan, Morisakin ja Shinin matka maanalaiseen Aghartaan, jossa hurjimmatkin toiveet pitäisi olla mahdollista toteuttaa.

Hoshi wo ou kodomo tuli Japanissa ensi-iltaan toukokuussa 2011. Nyt se on saanut japanilaisen dvd-julkaisun, jossa on myös englanninkielinen tekstitys. Elokuvan englanninkielinen nimi on kömpelö muttta tarinaa kohtalaisen hyvin kuvaava Children who Chase Lost Voices from Deep Below.

Makoto Shinkai / CMMMY

Hoshi wo ou kodomo on visuaalisesti hyvin kaunis.

NUORI tähtiohjaaja Makoto Shinkai (1973- ) nousi suureen maineeseen kymmenen vuotta sitten vajaan puolen tunnin mittaisella animaatiollaan Hoshi no koe (Voices of a Distant Star). Shinkain lähes yksin tekemä elokuva kuvaa hyvin kauniisti rakastavaisten välistä suhdetta, kun avaruusmatkan etäisyys kasvaa heidän välillään.

Sen jälkeen Shinkai on tehnyt elokuvia muutaman vuoden välein. Vuonna 2004 valmistui pitkä elokuva Kumo no mukou yakusoku no bashou (The Place Promised in Our Early Days). Kolme vuotta myöhemmin Shinkai palasi etäisyysteemaan kolmesta episodista koostuvalla elokuvalla Byousoku 5 senchimeetoru (5 Centimeters Per Second).

Shinkain tavaramerkki on koko ajan ollut kuvien valtava kauneus. Hänen vahvin lajinsa on valon ja varjon käsittely. Hänen kuvansa muistuttavat hieman impressionistista maalausta. Vaikka ne ovat realistisia, ne eivät näytä valokuvasta kopioiduilta. Niiden ensisijainen tarkoitus on välittää elämyksiä, mielikuvia ja mielialoja.

Juonten ja tarinoiden kanssa Shinkai onkin sitten huomattavan heikolla pohjalla. Etenkin Kumo no mukoun juoni oli ohut ja henkilöt latteita. Byousoku 5 senchimeetoru oli harkitun pienimuotoinen tarina, joten se onnistui edeltäjäänsä paremmin.

Pitkähkön tauon jälkeen Hoshi wo ou kodomossa Shinkai on valitettavasti palannut yrittämään suurta legendaa, joka on täynnä aineksia ja merkityksiä. Lopputulos on onneton.

Makoto Shinkai / CMMMY

Elokuva sisältää liikaa muistumia Hayao Miyazakin teoksista.

HOSHI wo ou kodomossa on periaatteessa suuren tarinan ainekset. Sen päähenkilöt haluavat palauttaa läheisiään kuolleista. Siinä matkataan salaperäiseen maahan, jossa tuon toiveen ehkä voisi toteuttaa. Siihen on koottu palasia niin japanilaisista, eteläamerikkalaisista kuin intialaisistakin eepoksista.

Mutta juuri tuo palasten haaliminen on koitunut tarinan kohtaloksi. Hoshi wo ou kodomo tuntuu siltä, kuin joukko kansantarinoita ja kaikki Hayao Miyazakin elokuvat olisi pantu samaan pussiin ja ravistettu.

Maanalaista muinaisten jumalten valtakuntaa Aghartaa (eli Hadesta eli Manalaa eli Shambalaa) vartioivat Quetzal coatlit. Pari Quetzal coatl -hahmoa näyttää aika tavalla siepatuilta Miyazakin elokuvasta Prinsessa Mononoke. Osa taas on saanut piirteitä Laputan roboteista ja Tuulen laakson Naushikan jättiläissotureista. Aghartan taivaalla leijailee jumalten möhkälemäinen laiva, jollaisia on nähty muun muassa Naushikassa.

Tarinassa laskeudutaan hirviöiden luurankojen täyttämien luolien ja valtavan rotkonseinämän kautta syvälle jumalten asuinsijoille. Hyvin samankaltainen matka tehtiin Miyazakin sarjakuvassa Shuna no tabi (”Shunan matka”). Päälle päätteeksi Shinkain tarinan Shin on tukan leikattuaan kuin ilmetty Miyazakin prinssi Shuna.

Asunan kumppanina kulkeva pikkuotus Mimi on hyvin samanlainen kuin Naushikaan kumppani Teto. Maagisella kristallilla tehdään samoja temppuja kuin Laputassa. Toiseen maailmaan päästään tunnelin kautta niitylle, joka on monelle tuttu Henkien kätkemästä. Möhkälemäisiä pahiksia nousee maasta kuin Liikkuvassa linnassa. Ja niin edespäin.

Kyllähän me kaikki tiedämme, että Makoto Shinkai pitää Hayao Miyazakia suurena esikuvanaan. Mutta silti, liika on liikaa. Sillisalaatista puuttuu idea.

Makoto Shinkai / CMMMY

Muistinko jo mainita, että elokuva on hyvin kaunis?

HENKILÖIDEN kehitys jää elokuvassa vähäiseksi. Shin on tyypillisistä tyypillisin nuori shounen-sankari. Hän ratsastaa tekemään velvollisuutensa ja on aina valmis pelastamaan tytön. Asunan motiivi ylipäätään koko matkalle lähtöön jää hämäräksi. Henkilönä hän on tomera mutta perin mielenkiinnoton.

Ainoa edes hieman särmikäs henkilö on Morisaki, joka on risteytys herttaista opettajaa ja raivohullua pakkomielteensä toteuttajaa. Mutta kerrotun perusteella hänen rakkautensa Lisaan ei ole mitenkään erityisen valtavaa, eikä se minusta riitä motiiviksi ihmisten jahtaamiseen helikopterein ja automaattiasein.

Hoshi wo ou kodomo on hyvin paljolti nimenomaan Makoto Shinkain elokuva. Ohjauksen ja käsikirjoituksen lisäksi hänet mainitaan lopputeksteissä puolessakymmenessä muussa tehtävässä. Hahmosuunnittelijaksi on nimetty Takayo Nishimura ja taustataiteen ohjaajaksi Takumi Tanji, mutta Shinkain panos näissäkin on ilmeinen. Aika mitäänsanomattoman musiikin on tehnyt Tenmon.

Hoshi wo ou kodomo saa siis minulta viisi tähteä visuaalisesta kauneudestaan. Muilta osin elokuva ansaitsee enintään kaksi.

Makoto Shinkain visiot ovat niin henkeäsalpaavia, että kyllä niille parituntinen kannattaa uhrata. Kauneutta ei sentään maailmassa ole koskaan liikaa.

This entry was posted in anime and tagged . Bookmark the permalink.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s