Kylpyretkiä tulevaisuuteen

Mari Yamazaki / Enterbrain

Thermae Romae

ANIMEN katsomiselle on jäänyt viime aikoina onnettoman vähän aikaa, mutta tälle tapaukselle oli pakko löytää rakonen. Mari Yamazakin upeaan mangaan perustuva Thermae Romae on tehty ”köyhän miehen” flash-animaationa, mutta se toimii yllättävän hyvin.

Mari Yamazakin piirtämän ja käsikirjoittaman Thermae Romae -mangan idea on niin pähkähullu, että sen on pakko toimia. Animaatio seuraa aika uskollisesti Yamazakin sarjakuvan tarinaa, mutta lisäilee runsaasti anakronista visuaalista huumoria jota alkuteoksessa ei ole.

Lucius Modestus on kehnonpuoleinen kylpyläarkkitehti keisari Hadrianuksen (76-138) ajan Roomassa. Hänen vanhanaikaiset ideansa eivät oikein kelpaa enää edes ystäville, ja pakollinen alanvaihto uhkaa.

Yhtäkkiä Luciuksen elämä mullistuu. Hän vajoaa kylpyläaltaan pohjaan Roomassa, ja pulpahtaa pintaan nykyajan Japanissa. Madonreikä tai mikä lienee, joka tapauksessa Lucius on löytänyt tuottoisan aukon kahden aikakauden välillä.

Monen yhtiön yhteistyönä (Gonzo, DLE, Fuji, Sony, Toho, Dentsu) tuotettu Thermae Romae alkoi japanilaisilla televisiokanavilla tammikuun puolivälissä. Tähän mennessä on koossa kolme jaksoa, joista osa sisältää kaksi tarinaa.

Sarjaa tuottaa Frogman, jota kuullaan myös Lucius Modestuksen äänenä. Ohjaaja on Azuma Tani. Animaatiosta vastaavat Toshimitsu Takechi ja Koutarou Yamawaki.

Mari Yamazaki / Enterbrain

Kylpee apinoiden kanssa.

KERRAN toisensa jälkeen Lucius Modestus luiskahtaa Rooman valtakunnan kylpylöistä 2000-luvun Japaniin. Lucius arvelee kohtaamansa kansan olevan ”lattanaamainen orjien heimo”, mutta heidän kylpylätekninen osaamisensa käy kovasti roomalaisen arkkitehdin kunnialle. Miten ”orjat” voivat tehdä sellaisia esineitä, rakennuksia ja ruokia, joihin mahtavan Rooman valtakunnan parhaat mestarit eivät kykene?

Lucius tajuaa kuitenkin pian, että ”lattanaamojen” osaamista voi käyttää hyödyksi Roomassa. Ensimmäiseltä retkeltään Lucius tuo muun muassa ajatuksen rauhoittavasta maisemakuvasta kylpylän seinällä sekä idean lehmänmaidosta ja hedelmämehusta valmistettuun raikkaaseen juomaan.

Ideoiden roomalaiset toteutukset ovat hieman heppoisia, mutta ne riittävät räjäyttämään Luciuksen maineen kylpylämaailman huipulle. Lucius pääsee pian suunnittelemaan kylpylöitä ylimyksille ja ennen pitkää itselleen keisari Hadrianukselle. Tahtoopa Hadrianus hänet jopa mukaansa rakastajaksi sotaretkille.

Toisella retkellään nyky-Japaniin Lucius päätyy yhteiseen kylpyyn japaninmakakien kanssa. Tuliaisena on paitsi idea alkoholin nauttimisesta kuumassa kylvyssä myös yksi ilmielävä apina.

Lucius ”keksii” myös tukanpesuhatun, suihkun ja kotiin sijoitettavan kylpyammeen. Keisari saa Luciukselta kylpijän mieltä ihmeesti rauhoittavan kylpylän seinään upotetun akvaarion (joka on itse asiassa väärin ymmärretty televisio) sekä takapuolen vesisuihkulla puhdistavan vessan.

Mari Yamazakin manga on itse asiassa päältä katsoen aika hillittyä komediaa, jonka päättömyys lukijan on itse löydettävä. Anime ei ole sinne päinkään. Oikeastaan hyvä näin. Anime on ikään kuin mangasta puristettu tiiviste, jonka älyttömyys toimii eri tavalla mutta aivan yhtä hyvin.

Mari Yamazaki / Enterbrain

Japanilaisten herkut (tässä ramen) räjäyttävät Lucius Modestuksen tajunnan.

KAIKKI vaikkapa Pokémonia joskus katsoneet ovat varmasti huomanneet, miten tehdään aikaa ja kustannuksia säästävää animaatiota. Paljon pysäytyskuvia, vähän liikkuvia osia, samoja kuvia kierrätetään tilanteesta toiseen. Jo Osamu Tezukan aikoinaan kehittämistä tekniikoista on tullut japanilaisen televisioanimaation tunnusmerkkejä. Näillä keinoilla pystytään pitämään kireitä tuotantoaikatauluja siedettävin kutannuksin.

Jos ”tavallinen” japanilainen animaatio on niukkaa, Flashilla tehty animaatio on vielä niukempaa. Taustat ja hahmot ovat enimmäkseen paikoillaan. Liikkuvia osia on vielä tavallistakin vähemmän. Tarinaa edistetään puheella ja musiikilla.

Yllättäen niukka animaatio kuitenkin toimii. Katsoja tottuu siihen nopeasti ja alkaa odottaa sitä osana sarjan huumoria. Käytetään jopa Flashin tylsiä perustaustoja, eikä sekään haittaa. Hulluimpia ovat lähes pysähdyksissä olevat kohtaukset, joissa Lucius hullaantuu yhä uusiin ”lattanaamojen heimon” tekemiin kylpyläkeksintöihin.

En yhtään epäile, etteikö animaatioon kömpelöyden vaikutelmasta huolimatta olisi uhrattu melkoisesti vaivaa. Siitä kertovat myös hilpeät yksityiskohdat. Sellaiset kuin modernit rakennukset Luciuksen mielessä tai Thermae Romaen mainos kylpylän seinällä.

Taustalla soiva klassinen musiikki on hyvä oivallus. Tietämykseni ei riitä paljoonkaan, mutta sentään tunnistin Pjotr Tshaikovskin Joutsenlammen (1877) ja Ludwig van Beethovenin Oodin ilolle (1824). Molemmat sopivat mainiosti nautinnolliseen kylpyläteemaan. Ne myös osaltaan vahvistavat tarinan irrallisuutta ajasta.

Kategoria(t): anime Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

3 vastausta artikkeliin: Kylpyretkiä tulevaisuuteen

  1. Tsubasa sanoo:

    Kolmea jaksoa enempää ei ole vissiin tulossakaan. Tämä ja kahdeksanjaksoinen Black Rock Shooter jakavat poikkeuksellisesti saman courin.

  2. Peruna-sama sanoo:

    juu aika hurjaa että tekivät animu jossa hahmona koulutyttö/-poika/-poikatyttö vaikka iha kohtuu suosittu mango ja jotai pysteiki voittanu. eihä se ketää kiinostaa ku ei voi fap, sen takii budjettiki oli runsaat viis ja puol jenii 😦 mut vähä valaa uskoo että ehkä ne animetyypitki tajuu hyvän päälle!! (aika heikolta kyl näyttää :(((((((((((((( )

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.