Tähtiä katsella saa

Hoshi mamoru inu

HOSHI mamoru inu (”Tähtiä katseleva koira”) on hellyttävä tarina miehen ja koiran ystävyydestä, joka jatkuu kuolemankin yli. Elokuvaksi muokattuna manga menettää valitettavasti paljon vahvuuksiaan – ja saa tilalle heikkouksia.

Tuntematon keski-ikäinen mies ja koira löydetään kuolleina pöheiköstä Hokkaidon vuoristossa. Mies on ajanut auton syvälle kasvillisuuden sekaan ennen kuin polttoaine on loppunut. Mies on kuollut autoonsa talvella, koira puoli vuotta myöhemmin kesällä. Läpi talven ja kevään koira on vartioinut isäntänsä ruumiin äärellä.

Nuori kaupungin virkamies Kyousuke Okutsu saa tehtäväkseen selvittää miehen henkilöllisyyden. Kyousuke lähtee kuplavolkkarillaan seuraamaan auton läheltä löytyneiden kuittien osoitteita. Vähitellen keriytyy auki tarina Tokiosta lähteneestä miehestä, joka on ratkaissut elämänsä umpikujan seuraamalla Japanin rannikkoa pohjoiseen. Automatka yhdessä Happy-koiran kanssa on päättynyt kurjaan kuolemaan Hokkaidolla.

Metallimies Yoshio Maedalla oli Tokiossa ihan tavallinen onnellinen perhe: omakotitalo, vaimo, tytär ja koira. Vähitellen rakennelma kuitenkin sortui. Tyttärestä tuli raivova teini. Vaimo tahtoi eron. Eräänä päivänä tehdaskaan ei enää tarvinnut Yoshion palveluksia.

Tomoyuki Takimoton ohjaama elokuva perustuu Takashi Murakamin aivan loistavaan mangaan Hoshi mamoru inu). Manga on julkaistu myös englanniksi viime syksynä nimellä Stargazing Dog.

Elokuvan ihmispääroolissa Yoshio Maedana nähdään Toshiyuki Nishida. Kyousuke Okutsua esittää Tetsuji Tamayama ja hänen mukaansa lyöttäytyvää karkulaistyttöä Umika Kawashima.

Hiljainen Kyousuke ja ylivilkas Yuki kiertävät Japanin rannikkoa kuplavolkkarilla.

TOSHIYUKI Nishida on 1970-luvulta lähtien lukuisissa elokuvissa ja televisiosarjoissa esiintynyt näyttelijäveteraani. Hän istuu Yoshio Maedan rooliin kuin nyrkki silmään. Hän rakentaa vähin elein kuvan viimeistä irtiottoa tekevästä keski-ikäisestä miehestä, jonka elämä ja maailma ovat pahan kerran pettäneet. Koira ainoana kumppaninaan hän asettuu lopulta rauhallisesti kuolemaan.

Takashi Murakamin mangassa Yoshio Maeda ja koira ovat tarinan keskipisteessä. Elokuvassa fokus on kuitenkin siirretty pois Maedan tarinasta. Sitä enemmän kerrotaan Kyousuke Okutsun matkasta, kun hän ajaa kuplallaan pitkin Japania selvittämässä Maedan kohtaloa. Kyousuke on kuitenkin aika kuivakka hahmo, huolimatta siitä että hän suree itse nuorena menettämäänsä koiraa.

Ehkäpä elokuvan tekijätkin huomasivat Kyousuken hahmon heiveröisyyden, sillä hänen kumppanikseen on nostettu teinityttö Yuki. Kotoaan karannut ylivilkas Yuki lyöttäytyy puoliväkisin Kyousuken seuraan. Kolmantena osapuolena hän pääsee seuraamaan Kyousuken ja Yoshio Maedan kohtaloiden yhtäläisyyksiä. Yukin osalta tarina päättyy klassiseen opetukseen, jota minusta ei tässä tarinassa olisi tarvittu.

Minulle oli pienoinen pettymys se, että akita Happy ei ole elokuvassa yhtä valkoinen kuin sarjakuvassa. Mutta kaikkea ei kai voi saada. Toinen pettymys oli se, että mangan onnistuneimpiin hahmoihin lukeutuva varasteleva pikkupoika nähdään elokuvassa vain vilaukselta.

Koiratähden valinta tai kouluttaminen elokuvaan ei muutenkaan ole täysin onnistunut. Elokuvan Happy ei ole se täydellisesti isännälleen omistautunut koira, jonka Murakami loi mangaansa. Onpahan vain koira joka kulkee miehen mukana, vilkuilee muihin suuntiin ja tekee temppunsa näyttelijänä hieman vastahankaisesti. Pääasiassa Happyä esittää Chibi-niminen akita, mutta melko varmasti kuvauksissa on jouduttu käyttämään useita koiria.

Hoshi mamoru inu ei ole huono elokuva. Se on lämmin ja herttainen, ja siinä on paljon hyvää roolityötä. Sille soisi ihan mielellään myös maailmanlaajuista levitystä.

Se ei kuitenkaan ole läheskään niin hyvä kuin mitä Takashi Murakamin mangan aineksista olisi ollut mahdollista tehdä.

Tämä kohtaus ei syntynyt helpolla.

DVD-julkaisulla on mukana näin tehtiin -dokumentti, joka on minusta poikkeuksellisen raikas ja onnistunut. Dokumentti kertoo kuvausryhmän matkan, joka alkaa kesällä Hokkaidolta ja etenee tapahtumapaikoilla etelään Tokioon asti. Lopulta joulukuussa palataan Hokkaidolle viimeisiä talvikuvia varten.

Ylistävät tekijöiden haastattelut on onnistuttu pitämään kohtuudessa, ja niiden tilalla on kuvausta todellisesta elokuvanteosta. Katsojalle näytetään suoraan, miten syksyn lehdet levitetään ennen kuvauksia hokkaidolaiseen lehtimetsään, kuinka sade tehdään letkuilla ja kuinka Kyousuken automatkaa kuvataan studiossa vihreätä taustaa vasten.

Dokumentissa kerrotaan myös se minkä katsojakin aistii elokuvasta: Koiratähti ei ollut helppo yhteistyökumppani. Avustajat joutuvat tekemään jos jonkinlaisia temppuja saadakseen Chibin liikkumaan halutulla tavalla tai katsomaan oikeaan suuntaan. Elokuvan toisessa koiraroolissa, Kyousuken nuoruudessa kuolleena Kurona, käytetäänkin välillä nukkea.

Hauskin on dokumentin kuvaus siitä, kuinka elokuvan lopussa oleva lyhyt onnellinen kohtaus tehtiin. Siinä Yoshio Maeda ja Happy istuvat auton katolla keskellä auringonkukkapeltoa.

Kuvausten aikana peto oli litimärkä, ja avustajat tarpoivat siinä pitkävartisissa kumisaappaissa. Auto jouduttiin nostamaan pellon keskelle nosturilla. Koira kannettiin paikalle sylissä, jotta se näyttäisi niin puhtaalta kuin kohtauksessa piti näyttää. Ja otos otettiin yhä uudestaan ja uudestaan, kunnes miehen ja koiran ilmeet olivat oikeat.

DVD-julkaisussa on toinenkin mukava kylkiäinen. Koska dvd ilmestyi juuri joulun alla, siihen liitettiin vuoden 2012 kalenteri. Kalenteri itsessään on vaatimaton, mutta sitä koristaa viisi Takashi Murakamin hienoa alkuperäispiirrosta. Kalenteri on englanninkielinen, mutta ikävä kyllä elokuva on vain japaniksi.