Tezuka Osamu no Buddha - Akai sabaku yo! Utsukushiku -
IHMINEN syntyy tuskallisesti. Ihminen kuolee tuskallisesti. Siinä välissä on tuskallinen elämä. Tästä oivalluksesta alkaa nuoren prinssi Siddharthan taivallus kohti valaistumista. Lopulta hänestä tulee Buddha, ja hänen seuraajansa muodostavat yhden maailman suurimmista uskonnoista.
Nyt minun on pakko tunnustaa jättiläismäinen aukko mangayleissivistyksessäni: En ole lukenut Osamu Tezukan Buddhaa. Olen siis tavallaan aika huonosti pätevä arvioimaan Kozo Morishitan ohjaamaa animaatioelokuvaa samasta aiheesta.
Toisaalta puute tietenkin vapauttaa minut katsomaan elokuvaa itsenäisenä teoksena. Valitettavasti näkemäni ei ole mitään kovin korkeatasoista, ei elokuvana, ei tarinana eikä edes animaationa.
Viime vuonna valmistunut elokuva Tezuka Osamu no Buddha – Akai sabaku yo! Utsukushiku – (手塚治虫のブッダ－赤い砂漠よ！美しく－, ”Osamu Tezukan Buddha – punainen autiomaa, miten kaunis!”) on ensimmäinen osa kolmiosaisesta elokuvien sarjasta, joka perustuu Tezukan mangasarjaan vuosilta 1972-1983.
Elokuva julkaistiin japanilaisena dvd:nä joulun alla. Lännessä se on tähän mennessä nähty muutamilla elokuvafestivaaleilla. Elokuvasta käytetään englanniksi nimeä Buddha: The Great Departure.
Tezukan nimekkäimpiin teoksiin kuuluva mangasarja Buddha on käännetty ainakin englanniksi, ranskaksi, hollanniksi ja portugaliksi. Lupaan ja vannon, että se on niiden mangojen listalla, jotka aion lukea. Jostain syystä vain otollista aikaa ei ole vielä osunut kohdalle.
Nuori prinssi Siddhartha kasvaa palatsin suojissa.
KAKSI ja puoli tuhatta vuotta sitten prinssi Siddharthan isä hallitsi Intiassa pientä Shakyan kuningaskuntaa. Shakya on jatkuvassa sodassa naapurinsa, mahtavan Kosalan kanssa.
Tezuka Osamu no Buddha -elokuvan ensimmäinen osa (tiettävästi samoin kuin Tezukan mangan pari ensimmäistä osaa) seuraa kahden nuoren miehen kasvua Shakyassa ja Kosalassa.
Siddhartha on Shakyan prinssi, josta isä haluaa kasvattaa ylhäisen kuninkaan ja vahvan soturin. Chapra on köyhä orjan poika, joka pelastaa kosalalaisen sotapäällikön hengen. Sotapäällikkö adoptoi Chapran omaksi pojakseen. Chaprasta kasvaa Kosalassa mahtava ja innokas taistelija.
Siddharthan nousu kuninkaaksi katkeaa, kun hän kohtaa nuoren Migaila-neidon. Siddhartha rakastuu, ja Migaila näyttää hänelle millainen on köyhän kansan todellinen elämä jyrkän eriarvoisuuden ja kastijaon piinaamassa Intiassa.
Ylhäinen isä yllättää nuoret. Hän vangituttaa Migailan ja määrää hänet tapettavaksi. Siddharthan pyynnöt taivuttavat isän päästämään Migailan, mutta tyttö kuitenkin sokaistaan. Tytön vapauden ehtona on, että Siddhartha suostuu pakkoavioliittoon isän valitseman prinsessan kanssa.
Ensimmäinen elokuva päättyy siihen, kun Siddharta pakenee isänsä palatsista. Maailman kärsimyksen nähtyään hän hylkää kaiken ja lähtee etsimään valaistusta.
Yksi elokuvan lukuisista taisteluista on versio Daavidin ja Goljatin kohtaamisesta.
ELOKUVA on täynnä räminää ja räiskettä. Se keskittyy näyttämään kahden valtakunnan välistä sotaa ja sotilaiden julmuutta siviilejä kohtaan. Keskeisessä osassa ovat myös Siddharthan ja Chapran kasvatukseen kuuluvat taistelut.
Jotenkin Buddhasta kertovalta elokuvalta olisi odottanut hieman enemmän seesteisyyttä. Siitäkin huolimatta, että ensimmäisen osan tarkoituksena on näyttää maailman ja sen kärsimyksen turhuus.
Elokuvan pehmeämmästä puolesta vastaa lähinnä nuori poika Tatta, jolla on ihmeellinen kyky. Tatta kykenee siirtämään mielensä eläimiin ja liikkumaan maailmalla eläimen hahmossa. Niinpä elokuvassa on muutamia varsin onnistuneita eläinkohtauksia.
Elokuvan hyviin puoliin lukeutuvat myös taitavat taustamaalaukset, erityisesti kuvat viidakoista ja Himalajan vuoristosta. Animaatio puolestaan on tökkivää ja kankeaa; sellaista jota voi odottaa halvalta televisiosarjalta, mutta ei täysimittaiselta elokuvalta. Ääninäyttely on ajoittain suorastaan luokatonta.
Juonta vaivaa jonkinlainen kahden maailman väliin jääminen. Ehkäpä harras buddhalainen voisi katsoa elokuvaa eeppisenä uskonnollisena kertomuksena, joka toistelee itsestäänselvyyksiä animaation keinoin. Toisaalta tarinassa runnotaan katsojan silmiin sotaa, köyhyyttä ja kärsimystä tavalla, joka ehkä on katsottu tarpeelliseksi aihetta tuntemattoman länsimaisen yleisön varalta.
Esitellyn henkilökaartin ja heidän erillisten tarinoidensa merkitys kokonaisuudelle jää pääosin hämäräksi. Ja Tezukan sarjakuville ominaista henkeä tämä kummallisesti modernisoitu elokuva ei ole haistanutkaan.
Kylliksi kärsimystä nähtyään Siddhartha hylkää kaiken ja lähtee etsimään valaistusta.
JÄLKIPOLVET ovat silloin tällöin yrittäneet tehdä animesarjoja ja elokuvia Osamu Tezukan massiivisesta mangatuotannosta. ”Mangan jumala” oli japanilaisen animaation keskeisiä kehittäjiä itsekin. Hän teki sekä monia itsenäisiä animaatioita että sovitti monia omia mangojaan animaatioksi.
Kun ottaa huomioon Tezukan tuotannon valtavan määrän, on oikeastaan hämmästyttävää, että onnistuneita lämmityksiä on niin vähän. Wikipedian mukaan Tezuka tuotti uransa aikana yli 150 000 sivua sarjakuvaa.
Heikkoon luokkaan kuuluu esimerkiksi vuonna 2004 tehty televisioanime, joka perustui Tezukan mangaan Hi no tori (Phoenix eli ”Tulilintu”). Lääkäritarinaa Burakku Jakku (Black Jack, manga vuosina 1973-1983) on useaankin kertaan animoinut tekijän poika Makoto Tezuka. Nämä animet onnistuivat hieman paremmin kuin Hi no tori.
Kovin korkeaa tasoa ei liioin edusta vuonna 2007 valmistunut näytelmäelokuva, jonka Akihiko Shiota ohjasi mangan Dororo aiheesta. Aika ankea on myös britti David Bowersin yritys lämmittää Tetsuwan Atomu (Astro Boy) tietokoneanimaatioksi vuonna 2009.
Ainoa mieleen tuleva loistava poikkeus on Rintaron ohjaama animaatioelokuva Metropolis vuodelta 2001. Katsuhiro Otomo teki tuolloin käsikirjoituksen Tezukan varhaisen mangan pohjalta ja etäännytti sen aika kauas mangasta. Tai no, jos Disneyn Leijonakuninkaan laskee Tezuka-sovitukseksi, niin ei sekään hassumpi elokuva ole.
Ja tälläkin kertaa siis kävi näin. En odota Buddha-elokuvan kahta jälkimmäistä osaa kovin innokkaasti. Älkää tuhlatko aikaanne tai rahojanne tähän teokseen.
Futoi yatsu 