Sieluruokaa

Atsushi Ohkubo: Soul Eater

Atsushi Ohkubo: Soul Eater

SOUL Eaterin perusjuoni on paketti shounen-mangan kaikkein tylsimpiä kliseitä. Mutta edes se ei haittaa mitään, kun homma toteutetaan tyylillä. Sen sijaan surkea painojälki haittaa.

Atsushi Ohkubon manga Soul Eater kuuluu niihin teoksiin, joista minun pitäisi oikeastaan pitää suuni kiinni. Bones-studion neljän vuoden takainen animesovitus teki sarjasta suuren suosikin, ja mangakin on ollut saatavilla englanniksi jo jonkin aikaa.

Minä olen nähnyt vain osan animesta ja lukenut mangaa juuri Sangatsu Mangalta suomeksi ilmestyneen ensimmäisen pokkarin verran. Tiedän siis aiheesta vähemmän kuin useimmat lukijat. Mutta enhän minä ole antanut moisen häiritä ennenkään.

Soul Eater syntyi vuonna 2003, kun Ohkubo piirsi aiheesta kolme lyhyttä tarinaa. Ne olivat niin suosittuja, että mangasta tehtiin jatkuva sarja Square Enixin Shounen Gangan -kuukausilehteen vuonna 2004.

Sarja jatkuu edelleen. Japanissa siitä on tähän mennessä koottu 21 pokkaria. Animeksi sarja muokattiin vuonna 2008. Lisäksi aiheesta on tehty liuta pelejä.

Atsushi Ohkubo: Soul Eater

Kuolema ja Kuoleman pipo.

OLEN tähän asti tuntenut kaksi loistavaa Kuoleman hahmoa. He ovat Terry Pratchettin Kiekkomaailman perin inhimillinen Kuolema ja Neil Gaimanin Sandman-sarjan lempeän kaunis Kuolema.

Nyt voin liittää joukkoon kolmannen. Soul Eaterin poikamainen Kuolema ei ole yhtä perinpohjaisesti toteutettu kuin kaksi ensin mainittua, mutta herkullinen henkilö on hänkin.

Hiippapäisen Kuoleman johtamassa aseteknisessä oppilaitoksessa jossain Nevadan autiomaassa asemestarit kouluttavat maagisia aseita Kuoleman käyttöön. Kuolema pitää kuria kammottavalla ”kuoleman kalauksella” ja ottaa yhteyttä kouluttajiinsa monenmoisin maagisin keinoin.

Ensimmäisessä pokkarissa esitellään kolme asemestarin ja aseiden tiimiä. Nuori neitokainen, viikatemestari Maka kouluttaa maagista viikatetta nimeltä Soul Eater. Itseään suuremmalla itsetunnolla varustettu salamurha-asemestari Black Star kouluttaa moneksi aseeksi muuttumaan pystyvää neitoa nimeltä Tsubaki.

Kuoleman oma poika Death the Kid ei varsinaisesti ole asemestari, mutta hän harjoittaa omaan käyttöönsä kahta maagista pistoolia. Pistoolien ihmishahmoina ovat uhkeat sisarukset Patty ja Liz Thompson. Pojan hiukset ovat kaksiväriset aivan kuten Kiekkomaailman Kuoleman ”lapsenlapsella” Susanilla.

Atsushi Ohkubo: Soul Eater

Tyyli vaihtuu tarpeen mukaan.

SOUL Eaterin suuri vahvuus on sen piirrostyyli. Atsushi Ohkubo käsittelee perspektiiviä vielä vapaamuotoisemmin kuin Eiichiro Oda. Talot ja kadut vääntyilevät ja naishahmot tursuavat milloin mistäkin kohtaa. Piikkitukkaiset shounen-sankarit on venytetty parodiaksi asti ja suut loksahtelevat napaan asti. Aivan omaa luokkaansa ovat Ohkubon piirtämät auringot.

Mangan tyyli muuttuu tarpeen mukaan, jopa useita kertoja samalla sivulla. On perinteistä shounen-tyyliä, on chibihahmoja, on lapsen piirtämiä tuherruksia, on lähes valokuvantarkkaa realismia. Ennen kaikkea on surrealistisia maisemia, hahmoja ja liikkeitä.

Poikkeavassa tyylissä on aina sen puhki kuluttamisen riski. Animessa Soul Eaterin tyyli käännettiin  karamelliväreille, ja siihen kyllästyin muutaman jakson katsottuani. Jo pelkän ensimmäisen pokkarin perusteella uskallan kuitenkin veikata, että mangassa tyyliin ei tympäänny yhtä helposti.

Atsushi Ohkubo: Soul Eater

Asetekninen oppilaitos.

LÄHES yhtä suuri heikkous on mangan tarina. Juoni on niin perusperus-shounenia kuin ikinä voi olla. Päähenkilöt tappelevat aina uusia ja uusia vihollisia vastaan. Vaikka häviö näyttää jo hetken ilmeiseltä, löytyy kuitenkin voimaa vielä uuteen iskuun (jolla on jokin hölmö nimi), ja niin saadaan voitto kotiin.

Siinä sivussa kerätään arvoesineitä. Tällä kertaa ne ovat vastustajien sieluja. Jotta aseista tulisi Kuoleman aseita, niiden on syötävä 99 ihmissielua ja yksi noidan sielu. Voi arvata, että tiimeillä on hankaluuksia tavoitteen täyttämisessä.

Soul Eaterin ohut juoni on kuitenkin helppo antaa anteeksi. Sen verran mainion kuorrutuksen Atsushi Ohkubo on onnistunut sen ympärille rakentamaan.

Henkilöt ovat pääasiassa onnistuneita. Soul Eateristä ja Black Starista en ole aivan varma; mutta kaipa shounen-mangassa on tällaiset ”kehityskelpoiset” pojannulkit pakko olla. Hieman harmillista on, että muutamat onnistuneet sivuhenkilöt saavat kovin vähän ruutuaikaa – kuten noidat Samantha ja Angela.

Soul Eater vaeltaa vapaamuotoisesti ajasta ja paikasta toiseen. Vastustajat ovat hilpeitä muunnoksia eriasteisista historiallisista ja fiktiivisistä julkkiksista: Viiltäjä-Jack, mestarivaras Lupin, rikollispomo Alcapone, noita Blair (niin kuin Blair Witch Project), munkki Rasputin, tohtori Franken Stein.

Atsushi Ohkubo: Soul Eater

Ohkubo piirtää mainioita arskoja.

YMMÄRRÄN kyllä, että painokustannusten puristaminen mahdollisimman alas on oleellista, jos aikoo jäädä plussalle kirjankustannustoiminnassa. Ihan niin tiukalle ei kuitenkaan pitäisi vetää kuin Sangatsu Manga on tehnyt Soul Eaterin ykkösosassa.

Liettuassa teetetyn pokkarin painojäljessä mustat pinnat ovat korkeintaan vähän sinne päin. Valkoisilla pinnoilla on paljon suttua ja vastakkaisilta sivuilta tarttunutta väriä. Leikkausvaran käsittely on epäonnistunut niin että osia kuvista ja jopa puhekuplien teksteistä on kadonnut.

Hintakin on tosin tutustumistarjouksessa vain 4,90 (normaalisti 6,20). Ainakin minä maksaisin kuitenkin mangastani mieluusti muutaman euron enemmän, jos jälki olisi kunnollista.

Juha Myllärin suomennos on hyvää työtä. Esimerkiksi Soul Eaterin ”viileä kundi” -letkautuksissa ja Black Starin omahyväisissä lausumissa kieli liikkuu ällöttävyyden rajamailla, mutta se sopii mangan tyyliin.

Ai niin, vähäpukeista fanserviceä on luvassa ihan runsaasti. Ei se mitään haittaa, mutta ehkä tätä mangaa ei ole viisasta näyttää isälle ja äidille.

PS. Pahoittelen kuvituksen heikkoa laatua. Jouduin napsimaan näytteet heikossa valaistuksessa digikameralla.

PPS. Kuvat vaihdettu parempilaatuisiin skanneihin 11.5.2012.

This entry was posted in komediamanga, shounen and tagged . Bookmark the permalink.

Yksi vastaus artikkeliin: Sieluruokaa

  1. Antti Valkama sanoo:

    Tarinasta: ei huolta, syvenee ja runsastuu. Ja väkeä tulee lisää ja entiset tulevat tutummiksi. Painojälki on valitettavasti tulosta siitä, että japanilaisten ja meidän ajatukset aikataulusta eivät menneet yksiin… Ykkösosassa oli pakko pölliä saksalaisten skannaamat sisukset, jotta saisimme suunniteltujen kampanjojen aikana ulos. Jatkossa käytetään Japanista tullutta materiaalia. Ääniefektejä ei tosin sitten korvata enää järjestään kuten nyt.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s