Kettutyttö remeltää

Johji Manabe: Caravan Kidd

KUOPION kaupunginkirjastosta löytyi tämäkin rehvakas herkkupala: Johji Manaben Caravan Kiddin kakkososa, jonka Dark Horse julkaisi englanniksi vuonna 1998. Mutta jotain tuttua tässä hilpeän neidon remellysretkessä on…

Mitäs sitä nuori mies (ja vähän vanhempikin) mieluummin katselisi, kuin niukoissa pukimissa miehekkäästi remeltävää uhkeamuotoista neitokaista. Tähän syvälliseen psykologiseen tosiasiaan luottaa yksi shounen- ja seinen-mangan laji, jonka tyylipuhdas edustaja Caravan Kidd on.

Lajin koukuttavuus perustuu kolmeen asiaan: tappeluun, nauruun ja uhkeisiin naismuotoihin. Se on siis silkkaa viihdettä, jota lukiessa pitää joitakin hyviä arvoja hetkeksi sammuttaa. Tai sitten voi ottaa kukkahattutädin roolin ja syvästi paheksua seksismiä ja väkivallan ihannointia. Onneksi sentään lajin sarjakuvissa esiintyvät miehet ovat vätyksiä ja lurjuksia…

Johji Manaben piirtämä ja käsikirjoittama manga Caravan Kidd (キャラバン キッド) ilmestyi Japanissa Shounen Sunday -lehdessä vuosina 1986-1989. Sarjasta koottiin silloin viisi pokkaria.

Dark Horse julkaisi sarjan englanniksi ohkaisina Caravan Kidd -lehtinä heinäkuusta 1992 joulukuuhun 1994. Kussakin lehdessä oli yksi noin 30-sivuinen luku mangaa. Vuosina 1997-1999 kaikki 30 lehtistä koottiin kolmeksi komeaksi kirjaksi. Ne ovat hieman tavallista mangaa paksumpia, ja niissä on isommat sivut ja parempi paperi.

Kirjastosta löytyneessä kolmiosaisen kirjasarjan keskimmäisessä osassa on 300 sivua. Se sisältää jatkuvajuonisen tarinan kahdeksasta Caravan Kidd -lehdestä sekä vuoden 1993 jouluspesiaalin ja vuoden 1994 ystävänpäiväspesiaalin.

Mian Toris on kova mimmi.

MIAN TORIS on kaunis ja uhkeamuotoinen androidi, jolla on naisen muotojen lisäksi punainen ketunhäntä niin tukassaan kuin takalistossaankin. Hän on maailman paras taistelurobotti, ja hän käy yksinäistä ristiretkeä Helgebardin keisarikuntaa ja keisarinna Shionia vastaan. Tavoitteena on alueen pikkuvaltioita hallintaansa nielevän keisarikunnan kukistaminen.

Kumppaneinaan Mianilla on himokas mutta vähälahjainen ihmisnuorukainen Wataru sekä myyrämäinen olento Babo. Wataru on pelkkä tyhjäntoimittaja. Akogien lajiin kuuluva Babo on mestarisalakuljettaja, jonka päällimmäinen ajatus joka tilanteessa on rahan ahnehtiminen.

Itse asiassa Mian on ottanut Watarun ja Babon ”lemmikeikseen” ja sitonut heidät mukaansa kuristavilla kaulapannoilla. Mian hallitsee Watarua rautaisin ottein, ja Wataru pyrkii pakoon, mutta vähitellen androiditytön ja ihmispojan välille muodostuu myös helliä tunteita. Löytyy niitä inhimillisiä puolia Babostakin – kunhan hinnasta sovitaan.

Kylästä ja tappelusta toiseen etenevä tarina on ylen vauhdikas, ja nauramiselta ei voi välttyä. Odotetusti useimmat naurut irtoavat Watarun tirkistelynhimosta ja Mianin ankarasta kostosta. Milloin kukakin haluaa vangita Mianin keisarinnan puolesta tai hyötyä Mianin lahjoista. Ja yhtä usein pahikset saavat vakavasti lättyynsä.

Babo on ahne otus.

JOHJI Manabe käyttää aika usein gageja, jotka perustuvat neljännen seinän rikkomiseen. Jouluspesiaalissa Mian yhtäkkiä tokaisee Watarulle: ”Kuules kultaseni, tanssitaan! Tämä on vain täytejakso – unohda nyt juonen kulku muutamaksi ruuduksi!”

Parivaljakon istuessa (hieman Tähtien sodan kuuluisaa Mos Eisleyn kapakkaa muistuttavassa) kapakassa Wataru hermostuu Mianin tupakoinnista: ”Hei, älä polta! Tämä on tervehenkinen sarjakuva!”

Jaksossa jossa Mian joutuu nyrkkeilykehään maailman vahvimpien naisten kanssa Wataru joutuu toteamaan: ”Ei yhtä ainoata hyvää vuorosanaa minulle koko jaksossa…”

Myös sarjakuvataiteilija itse ihmettelee ja kommentoi toisinaan tarinan kulkua parrakkaan pikkumiehen hahmossa: ”Hillitse itsesi, se on vain toinen partio! Me emme juokse, paitsi jos päätoimittaja ilmaantuu paikalle.” Tai: ”Onnellinen taiteilija piirtää parempia sarjakuvia!”

Jouluspesiaali kertoo hilpeän tarinan Joulupukin kapinallisesta tyttärestä ja juopottelevasta porosta. Ystävänpäiväspesiaalissa Mian yhtäkkiä huomaa, että Wataru ei ole ollenkaan hassumman näköinen nuorukainen. Ja sammuu Watarun syliin.

Mianilla ja Watarulla on aika paljon yhtäläisyyksiä Urusei yatsuran Lumin ja Atarun kanssa.

ENSIMMÄINEN asia joka Caravan Kiddiä lukiessa tulee mieleen on Urusei yatsura. Tuo Rumiko Takahashin mangaklassikko ilmestyi Japanissa vuosina 1978-1987. Ei voi olla huomaamatta, että Johji Manabe on lukenut Urusei yatsuraa ja kovasti siitä pitänyt. Varmasti myös Johji Manaben editori tavoitteli tuota lukijajoukkoa joka riehaantui Urusei yatsurasta.

Urusei yatsurassa seikkailevat lukiolaispoika Ataru ja häneen syvästi rakastunut avaruustyttö Lum. Lum on tavallisesti hyvin herttainen, mutta hän muuttuu hengenvaaralliseksi jos hänen kultasensa on vaarassa – tai vaarassa päätyä yhteen toisen tytön kanssa. Urusei yatsura on yksi mangan historian ehdottomasti eniten lukemisen arvoisista komedioista.

Mian Toris ja Wataru ovat parivaljakkona hyvin samankaltaisia kuin Urusei yatsuran Lum ja Ataru. Wataru ja Ataru ovat samanlaisia himojensa viemiä tyhjäntoimittajia ja vieläpä aika samannäköisiäkin. Vaikka Lumin pääväri on vihreä ja Mianin punainen, herttaisen ja räiskyvän välillä ailahtevat persoonallisuudet muistuttavat toisiaan.

Uhkeiden naisten riehakkaita retkiä kuvaavat myös muutamat Caravan Kiddin aikalaiset, jotka muistuttavat toisiaan myös piirrostyyliltään. Tähän joukkoon voi lukea vaikkapa Hajime Kanzakan Slayers-kevytromaanit (ensimmäinen sarja vuosina 1989-2000) ja Yuzo Takadan mangasarjan 3×3 Eyes (1987-2002).

Hieman eri näkökulmasta naisenergiaa edusti Kosuke Fujishiman manga Oh! My Goddess (1988 alkaen). Nykyisin remeltävien kaunottarien perinnettä jatkaa esimerkiksi Rei Hiroen manga Black Lagoon (2002 alkaen).