Mennyt tulevaisuus

David Mack: Kabuki: Circle of Blood

David Mack: Kabuki: Circle of Blood

TARINAN sijoittaminen lähitulevaisuuteen on aina riski. Muutaman vuoden kuluttua todellisuus on voinut edetä toiseen suuntaan. Ei sillä, että itse tarina siitä välttämättä kärsisi.

David W. Mackin (1972- ) sarjakuva Kabuki on hyvin ”japanilainen”. Ollakseen täysin amerikkalainen se on niin japanilainen sarjakuva, että siitä on perusteltua kirjoittaa mangaan keskittyvässä blogissa.

Mack on yhdysvaltalainen, mutta Kabuki tapahtuu kokonaan Japanissa. Mack on innokas Japanin ja japanilaisuuden harrastaja, ja hän on perehtynyt tarinansa kohdemaahan, kulttuuriin ja kieleen äärimmäisellä huolella. Japanilaisuuden pariin Mackia houkutteli muun muassa hänen japanilaissyntyinen opiskelutoverinsa Takashi Hattori, joka on kirjoittanut Kabukiin omat jälkisanansa.

Kabuki: Circle of Blood on Mackin ensimmäinen kokoelma Kabuki-tarinoita. Hän teki sen jo opiskeluaikanaan vuonna 1994. Sen jälkeen Kabukista ja siihen liittyvistä sarjakuvista on ilmestynyt useita erilaisia kokoonpanoja.

Vajaan kahdenkymmenen vuoden takainen sarjakuva sijoittuu silloiseen lähitulevaisuuteen, ilmeisesti aivan 2000-luvun alkuun. Nyt tuota tulevaisuutta voi kuikuilla taaksepäin. Vaikka eroja on, Mackin ei tarvitse yhtään hävetä kädenjälkeään.

Kabukin tapahtuma-ajan voi arvioida aika tarkkaan sen perusteella, että Hongkongin siirtyminen Kiinan hallintaan vuonna 1997 on tarinassa tuore maailmanpolitiikan mullistus. Se voitiin ”ennustaa” tarkasti vuonna 1994, koska suurin osa alueesta oli Britannialla vain vuokralla – 99 vuoden vuokra-ajasta sovittiin 1898. Lisäksi Kiina ja Britannia pääsivät sopimukseen palautuksesta jo 1984.

David Mack: Kabuki: Circle of Blood

Kabukin Japanissa televisiokanavilla on valtavasti valtaa.

KABUKI on tarina vanhan kenraalin kasvattamasta palkkatappajasta. Hän käyttää nimeä Kabuki, vaikka hänen oikea nimensä on Ukiko (”sateen lapsi”). Hän olisi kaunis, ellei hänen kasvojaan olisi julmasti viillelty. Niinpä hän kulkee kyyneleenkuvallinen naamio kasvoillaan.

Kabukin elämäntarina liittyy todelliseen julmaan tapahtumaketjuun Japanin historiasta. Toisen maailmansodan aikana Japanin armeija pakotti muun muassa korealaisia nuoria naisia armeijansa miesten ”lohtunaisiksi”, eli käytännössä ilotytöiksi. Heidän julma kohtelunsa on tuotu täysin esiin vasta viime vuosina.

Kabukin äiti on samassa tehtävässä palvellut ainunainen, Japanin pohjoisosien pitkään syrjityn alkuperäiskansan lapsi. Äiti joutui kuitenkin joukko-osastoon, jota johti oikukas mutta kunnioitettu kenraali. Hän ei suostunut antamaan lohtunaisia sotilaidensa huoriksi. Sen sijaan hän pakotti naiset esittämään sotilaille kabuki-teatteria.

Kenraali rakastuu ainunaiseen, ja Kabuki on tuon liiton hedelmä. Kabukin vihollisena on kenraalin aiemmasta liitosta syntynyt poika, joka syvästi häpeää isänsä sekaantumista ”alhaiseen” naiseen. Hän tuhoaa Kabukin äidin ja viiltelee Kabukin kasvot.

Vuosikymmeniä myöhemmin vanha kenraali johtaa hallituksen salaista organisaatiota, joka pyrkii pitämään järjestäytynyttä rikollisuutta kurissa. Hänen poikansa johtaa yhtä mahtavimmista rikollisjärjestöistä. Molemmilla on tukenaan suuret televisioyhtiöt, jotka manipuloivat ihmisten jokapäiväistä elämää. Kabuki on kenraalin palveluksessa oleva tappaja.

Tästä kuviosta lähtee käyntiin massiivinen murhien, salaliittojen ja valtarakennelmien ketju.

David Mack: Kabuki: Circle of Blood

Keisarillisen laivaston lipun kuviolla on tärkeä rooli.

MONETKAAN Kabukin ”ennustuksista” eivät ole toteutuneet. ”1900-luvun lopulla kirjoista tuli kadotettua taidetta,” tarinan lankoja käsissään pitävän kenraalin poika esittelee arvokasta kirjakokoelmaansa.

”Kirjapainot nöyrtyivät tietokoneiden edessä. Aikakausi päättyi.” ”Mutta minä rakastan kirjojen intiimiyttä. Minä rakastan sivujen fyysistä kääntämistä, hienon riisipaperin tuntumaa sormissa vastakohtana uurretuille koville kansille.” Mutta kaikesta tietotekniikasta huolimatta paperiset kirjat eivät ole ainakaana vielä muuttuneet hullun keräilijän harvinaisiksi aarteiksi.

Näytöt ovat Kabukissa kömpelöitä kuvaputkia, elleivät suorastaan muinaisia oskilloskooppeja. Nestekidenäyttöä ja muita litteitä teknologioita ei ilmeisesti ole vielä keksitty. Telefaxit ja vinyylilevyt ovat edelleen arkea.

Kännyköistä ei ole tietoakaan maailmassa, jossa käytetään moderneinta mahdollista viestintäteknologiaa. Sen sijaan Kabukin silmään sijoitettu pieni kamera välittää reaaliaikaisesti tietoa salaiselle organisaatiolle.

Lääketiede on tarinassa edistynyt paljon todellisuutta huimemmin harppauksin. Ihmisten elinikä on pidentynyt ratkaisevasti, ja pian toisen maailmansodan jälkeen syntyneet ihmiset ovat edelleen nuoria ja viriilejä.

Säätä joko ennustetaan tai säädellään hyvin tarkasti. Sääennuste kertoo, että sadekuuro alkaa tänään kello 12.01. Ja huomisaamun auringonnousun aikaan nähdään upea sateenkaari. Ihan tuohon ei ole vielä päästy edes vuorokauden ennusteissa, saati pidemmissä.

David Mack: Kabuki: Circle of Blood

Kuten myös teatterinaamioilla.

TOISTEN ”ennustusten” on käynyt paremmin. Yksi Kabukin keskeisistä kerronnan keinoista on tarinan reunassa kulkeva ”uutisnauha”, joka lakkaamatta selostaa päivän uutisia. Hieman erilaisessa muodossa uutisnauha on nyt jokapäiväistä todellisuutta lähes jokaisella maailman televisiokanavalla.

Median, hallintovallan ja järjestäytyneen rikollisuuden epäpyhä liitto on paljolti todellisuutta esimerkiksi Japanissa, Italiassa ja Venäjällä. Se ei ole yhtä silmiinpistävää ja selvää kuin Kabukissa, mutta yksi osa todellisuudesta yhtä kaikki.

Mutta itse asiassa ”ennustusten” toteutumisella tai toteutumattomuudella ei ole suurta väliä. Sarjakuvana ja lukukokemuksena Kabuki ei ole karannut mihinkään.

Kabuki toimii vahvojen henkilöhahmojensa varassa. Hyvin toimii myös Mackin tärkein kerrontatekniikka, joka on minulle ennestään tutuin Howard Hawksin klassikkoelokuvasta Syvä uni (The Big Sleep, 1946). Lakoninen kertojaääni huolehtii tarinan etenemisestä, ”varsinainen” sarjakuva on lähes sivuroolissa.

Kabukin japanilaisuus on hyvin tarkkaa työtä. Kaikki viittaukset kaduilla rellestävistä moottoripyöräjengeistä kabuki-teatteriin ja toisen maailmansodan lohtunaisista hautakivien kirjoitusmerkkeihin ovat aitoja.

Kabukin suuri ongelma on puolestaan epätasaisuus. Kerrontakeinojen jatkuva vaihtuminen ja kerronnan rytmin muutokset ovat varmasti ainakin osittain tahallisia, mutta liian usein toistuvina häiritseviä. Piirrosjäljen laadun heittely ei varmaankaan edes ole tahallista.

Mack tekee paljon visuaalisia kokeiluja, joista jotkut toimivat, toiset eivät. Japanin sotalipun käyttäminen visuaalisena elementtinä kerran toisensa jälkeen tuo tarinaan jäntevyyttä. Sen sijaan esimerkiksi pikselöityneestä eheytyvä kuva ei toimi sarjakuvassa niin kuin se voisi toimia animaatiossa.

Kaiken kaikkiaan historiallinen namupala, johon kannattaa tutustua.

This entry was posted in kirjaston aarteita, länsimainen sarjakuva, off topic and tagged . Bookmark the permalink.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s