Hieta ja kivi

LÄNNEN pelkäämä ”keltainen vaara” voi tulla Japanista, mutta ei Kiinasta, kiinalainen Lin Jutang kirjoitti vuonna 1935. Tuolloin(kaan) Kiinan ja Japanin suhteita ei voinut kuvata lämpimiksi.

”Kiinalaisten on tapana sanoa itsestään, että heidän kansansa on kuin ’löyhä hieta tarjottimella’, kunkin jyväsen ollessa, ei yksilö, vaan perhe. Toisaalta Japanin kansa on puristettu yhteen niin kovaksi kuin kivijärkäle,” Lin Jutang kirjoitti kirjassaan Maani ja kansani.

”Ehkä se on hyvä asia. Seuraava maailmanjärähdys voi reväistä järkäleen pirstaksi, mutta parhaimmillaankin jaksaa vain hajoittaa hiedan. Hieta pysyy aina hietana.”

Joka on matkustanut Kiinassa ja Japanissa, ei voi olla panematta merkille kansojen räikeää erilaisuutta, Lin totesi. Kansat suhtautuivat hyvin eri tavoin sodan synkkiin pilviin maidensa ja maailman yllä.

”Toisaalla on kovasti touhuava japanilainen lukemassa sanomalehteä raitiovaunussa tai junassa, ilme kireänä ja leuka päättäväisenä, uhkaavan kansallisen tuhon pilvi roikkumassa kulmakarvojen yllä, mielessä luja usko, että Japanin täytyisi joko murskata maailma tai itse murskaantua lähimmässä suuressa selkkauksessa.”

”Ja toisaalla pitkäkaapuinen kiinalainen niin leppoisana, tyytyväisenä, onnenkauppaan luottavana kuin mikään ei pystyisi häntä ravistamaan hereille uinailustaan. Jos käy kiinalaisissa kodeissa, syö kiinalaisissa ravintoloissa tai kävelee kiinalaisilla kaduilla, ei voi uskoa, että on tulossa kansan tai maailman perikato.”

 

KIRJAILIJA, kääntäjä, journalisti ja kulttuurihistorioitsija Lin Jutang (tai Lin Yutang, 1895-1976) syntyi Kiinassa. Koska hänen isänsä oli kristillinen pappi, hän sai kristillisen kasvatuksen lähetyskoulussa. Aikuisiällä hän irtaantui kristillisyydestä ja perehtyi nuoruudessa kiellettyyn kiinalaiseen kulttuuriperintöön. Vanhuudessaan hän kuitenkin palasi kristinuskon piiriin.

Lin Jutang opiskeli ensin Shanghaissa, sitten Harvardin yliopistossa Yhdysvalloissa ja Leipzigin yliopistossa Saksassa. Hän palasi 1920-luvulla Kiinaan, jossa hän toimi opettajana ja kirjoitti oppikirjoja. Aluksi hän tuki Kuomingtang-puolueen kansallismielistä hallitusta, mutta hän kääntyi pian sen arvostelijaksi.

Vuodesta 1935 alkaen Lin Jutang asui pääasiassa Yhdysvalloissa. Siellä hän tuli tunnetuksi kiinalaisen kulttuurin ja filosofian popularisoijana. Hän kirjoitti sekä romaaneja että tietoteoksia ja käänsi kiinalaista kirjallisuutta.

Maani ja kansani (My Country and My People, 1935) oli hänen ensimmäinen menestysteoksensa. WSOY julkaisi tämän Kiinan poliittisen ja kulttuurisen elämän kokonaiskuvauksen Werner Anttilan suomennoksena vuonna 1942.

Kaikesta seksistisyydestään ja rasistisuudestaan huolimatta kirja on edelleenkin mainio syväluotaus kiinalaiseen sieluun. Kiinan ja Japanin suhteilla on kirjassa vain pieni rooli, mutta tässä tekstissä keskityn siihen.

 

KIINAN ja Japanin suhteita hiersi tuolloin muun muassa Mantshuria. Japani oli jo aiemmin vallannut Korean ja Taiwanin, ja 1920-luvulla se alkoi himoita Mantshurian mittavia luonnonvaroja. Perimmäisenä tavoitteena oli koko Kiinan alistaminen Japanin hallintaan.

Sisällissotaa käyvä Kiina ei mahtanut mitään Japanin armeijalle, kun se syyskuussa 1931 valtasi muutamassa päivässä Etelä-Mantshurian ja perusti sinne oman nukkehalituksensa. Se oli alkusoitto Kiinan ja Japanin sodalle, joka lyhyiden rauhan kausien katkomana jatkui kunnes Japani antautui toisen maailmansodan päätteeksi vuonna 1945.

Kiinalla on kuitenkin hyvin vahva taipumus pysyä ennallaan, Lin Jutang uskoi. ”Kiina itse on vähimmin huolissaan omasta pelastuksestaan. Hyvän uhkapelurin lailla se tuskasta sävähtämättä kesti Saksan kokoisen aluemenetyksen.”

Mutta pieni epäilys itää: ”Mikä on Kiinan kohtalo? Jääkö se eloon, niinkuin sen on menneisyydessä onnistunut säilyä, jopa sillä tavalla, ettei mikään muu kansa ole siihen pystynyt?” ”Aikoinaan Kiinalla oli kohtalo. Aikoinaan se oli valloittaja. Nykyään sen suurin kohtalo näyttää olevan pelkästään olla olemassa, pysyä elossa.”

Japanista selviytyminen vaikuttaa suuresti myös Kiinan sisäisen vanhoillisuuden ja radikalismin väliseen kamppailuun, Lin arvioi. ”Kiina voi pakosta vielä ajautua kommunismiin, jos vanhoillisuuden johtomiehet eivät osoita olevansa kyllin arvokkaita löytääkseen Kiinalle pelastuksen.”

 

SELITYS siihen että rajukin ulkoinen ”härnäys” vaikutti niin vähän kiinalaisiin on kansojen erilaisissa luonteissa ja Kiinan perinteisessä perhekeskeisyydessä, Lin Jutang kirjoitti. Kiinalainen yhteiskunta koostuu perheyksiköistä, joiden sisällä vallitsee tiivis ”kommunistinen yhteistoiminta”. Mutta yksiköiden välillä ei ole muuta yhdyssidettä kuin valtio.

Koska Kiinaa on harvoin uhattu ulkopuolelta, valtio tai kansallistunto ei ole suuresti kehittynyt. ”Niinpä perhetietoisuus on saanut saman aseman kuin Lännessä on yhteiskuntahengellä ja kansallistunnolla.”

Kiinalainen on valmis kuolemaan puolustaessaan perhettään, mutta ketään kiinalaista ei kiinnosta vähääkään kuolla aatteen, valtion tai maailman puolesta, Lin arvioi.

”Kun japanilaiset sotakiihkoilijat levittävät sitä aatetta, että kansakunnan pitäisi lisätä valtaansa tuodakseen ’rauhaa ja sopusointua’ Aasiaan tai jopa maailmaan, ei se voi tehota kiinalaisiin. Sellaisia vetoomuksia vastaan olemme merkillisen, äärimmäisen, pakanallisen paatuneita.”

”Niihin vastaamme vain: ’Mitä te tarkoitatte?’ Me emme tahdo pelastaa maailmaa.”

Niinpä niin. Maailmanjärähdys voi reväistä kivenjärkäleen pirstaleiksi. Mutta hieta pysyy aina hietana.

This entry was posted in Japanin historia and tagged . Bookmark the permalink.

Yksi vastaus artikkeliin: Hieta ja kivi

  1. Tatti sanoo:

    Ihan mielenkiintoista. Vielä nykyäänkin kuule paljon kommentteja (ihan kiinalaistenkin suusta) miten suuri ongelma on se, että kiinalaisilla ei ole keskenään solidaarisuuden tunnetta. Omaa sukua kyllä autetaan mutta muihin voidaan suhtautua hyvin kylmäkiskoisesti. Kiinassa ei nähtävästi myöskään ole tapana lahjoittaa hyväntekeväisyyteen siinä määrin mitä muissa maissa, joka kenties kertoo jonkinlaisesta ”me” hengen puutteesta. Yleistystähän tämä on enkä ole itse Kiinassa asunut joten en osaa sanoa miten paikkansa pitäviä tällaiset väitteet sitten loppujen lopuksi ovat. Mielenkiintoinen aihe silti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s