Mitä teen jos päädyn Japaniin?

Liisa Stenberg: Vuosi Japanissa

MIKSI tatuoidun on vaikea päästä kylpylään? Miten saan haluamani lelun Ufo Catcheristä? Mitä pitää tehdä kun maa järisee? Entä kun ystävä vastaa ravintolakutsuun että ”chottoooo...”?  Uskallanko syödä fugua? Saanko pelata pachinkoa? Mitä papereita ja leimoja tarvitsen? Miten pitää varustautua Fuji-vuorelle? Minne kannattaa mennä katsomaan kirsikankukkia?

Vuosi Japanissa on lähes ensyklopedinen paketti siitä, miten ulkomaalainen opiskelija tai työntekijä pärjää Japanissa. Liisa Stenberg on ottanut huomioon melkein kaiken mitä matkalainen saattaa kohdata.

Sain viimein luettua Stenbergin matkaoppaan, joka on nimeään mukaillen odottanut jo vuoden verran luettavien kirjojen jonossa. Matkaoppaaksi tätä kai on nimitettävä, vaikka mistään turistioppaasta ei olekaan kyse. Kirja ei ole vielä vuodessa menettänyt yhtään tuoreuttaan.

Vuosi Japanissa – Opas arkeen ja elämään vieraassa kulttuurissa (Finn Lectura, 2011) on siitä mainio kirja, että sillä on selkeä tarkoitus. Sen tarkoituksena on opastaa ihmisiä, jotka aikovat matkustaa Japaniin pidemmäksi aikaa kuin vain muutaman päivän tai viikon turistimatkalle. Stenberg myös säilyttää tämän fokuksen jämerästi läpi koko 240-sivuisen kirjan.

Tekstistä näkyy, että suurin kohderyhmä ovat nuoret. Nuoriahan muutamiksi kuukausiksi tai vuosiksi Japaniin lähtevät enimmäkseen ovat. Lukion, yliopiston tai ammatillisen oppilaitoksen vaihto-oppilaita. Suomalaisten yritysten nuoria työntekijöitä.

Turistit ovat aivan toisenlainen joukko, eikä tämä kirja kovin paljoa koske heitä. Myös vaikkapa diplomaatit ovat maailmanmatkaajina omanlaistaan porukkaa, eikä Vuosi Japanissa tarjoa paljoaa heillekään. Sen sijaan esimerkiksi työmatkalle Japaniin lähtevän toimittajan voisin kyllä kuvitella hyötyvän teoksesta.

LIISA Stenberg käy järjestelmällisesti koko Japaniin matkustamisen prosessin. Vaikka kirja on tavallaan kuvaus Stenbergin omasta vuodesta Japanissa, siihen on myös koottu valtava määrä tietämystä ja muidenkin matkaajien kokemuksia.

Tarina alkaa siitä, miksi kannattaisi ylipäätään lähteä. Se jatkuu selkeillä tiedoilla siitä, mitä mahdollisuuksia on päästä Japaniin töihin tai opiskelemaan ja miten matkaansa voi yrittää rahoittaa. Selvitetään kielen opiskelu ennen matkaa ja matkan aikana, tarvittavat luvat ja rokotukset ja keinot säästää matkalippujen hinnassa.

Sitten ollaankin Japanissa, jossa käydään läpi kaikki aasta ööhön ja Hokkaidolta Okinawaan: asuminen, työssäkäynti, opiskelu, rahankäyttö, pyykinpesu, kenkien riisuminen, huonekalut, posti, poliisi, liikenne, ruoka, vapaa-ajan vietto, liikunta, terveydenhuolto, vessojen käyttö …

Mitä kannattaa tehdä ja mitä ei kannata tehdä. Missä ovat hyvät huvipuistot, parhaat kirsikankukkien katselupaikat ja ihanimmat kylpylät. Millaisia japanilaiset ovat ihmisinä. Missä Japanissa on turvallista ja missä ei. Mikä on samanlaista kuin Suomessakin ja mikä hyvin erilaista. Japani esittäytyy maana, jossa eksoottisuudesta huolimatta ihan tavalliset ihmiset elävät ihan tavallista elämää.

Stenberg ei unohda henkistäkään puolta. Hän käy läpi kulttuurishokin kaikki vaiheet. Hän opastaa, miten voi valmistautua siihen että muutaman viikon päästä saattaakin haluttaa palata kotiin äidin luokse. Ja lopulta Japani sitten onkin niin tuttu, että Suomeen palatessa on edessä uusi kulttuurishokki!

Aukkoja Japanin esittelyssä on hyvin vähän. Piti oikein miettiä että löysin edes pari: Japanilaisten urheilulajien joukossa ei mainita sumoa. Japanilaisia dvd-elokuvia esitellessä unohtuu todeta, että ennen ostamista kannattaa varmistaa oman soittimen kykenevän käsittelemään NTSC-formaattia.

PAIKOITELLEN kirjan teksti olisi hyötynyt tiivistämisestä. Onneksi suurta tekstimassaa keventävät lukuisat ja mainiot valokuvat, joista suurin osa on Liisa Stenbergin itsensä ottamia. Stenberg on koulutukseltaan graafinen suunnittelija, ja se näkyy. Joitakin (sinänsä tylsiä) asioita kuvissa olisi voinut näyttää tarkemminkin, kuten miltä näyttävät erilaiset rahastusautomaatit tai viralliset paperit.

Kirjaa ei ole varmaan tarkoitettukaan haukattavaksi kertalukemalla. Sitä kannattaa lukea pala palalta Japanin matkaa suunnitellessaan. Se kannattaa myös ottaa mukaan matkalle. Sen vihjeiden pariin voi varmasti palata monta kertaa apua tarvitessaan.

Kirjassa on jonkinlainen Japanin kartta, johon on merkitty monien kirjassa esiteltyjen paikkojen summittainen sijainti. Olisin kuitenkin kaivannut hieman tarkempaa karttaa. Lisäksi olisi ollut mukava nähdä kartalla esimerkiksi Tokion keskeisimmät paikat.

Kasvissyöjän hätäapusanasto on hieno oivallus, jonka tyyliä olisi suonut viljeltävän enemmänkin. Koska kasvissyönti on Japanissa perin harvinaista, on hyvä että muutamat keskeiset ilmaisut esitetään japaniksi kirjoitettuina, romajilla ja käännöksinä.

Samaan tapaan olisin halunnut nähdä, minkä näköisiä kirjoitusmerkkejä voi odottaa löytävänsä kahvilan, museon, supermarketin, izakayan tai onsenin tienviitassa tai oven päällä. Ehkä myös muutamia asioinnin avainlauseita. Näin asioista voisi saada jotain tolkkua japania osaamatonkin.

Tosin Stenberg korostaakin moneen kertaan, että vaikka Japanissa voi tulla toimeen osaamatta yhtään japania, kohtuullisesta kielitaidosta on maassa erittäin paljon hyötyä. Japanilaiset osaavat englantia huomattavasti harvemmin kuin suomalaiset. Kyllä he ystävällisesti yrittävät puhua ummikonkin kanssa, mutta helpompaa on jos puheesta saa jotain selkoa…

En ole (ainakaan vielä) ollut koskaan Japanissa. Mutta Liisa Stenbergin kirjan luettuani uskaltaisin lähteä sinne paljon aikaisempaa turvallisemmin mielin.

PS. Kirjassa on runsaasti lisätietoa tarjoavia verkkolinkkejä. Kannattaa tutustua myös Liisa Stenbergin blogiin Riisa no Nippon.