Japanismeja Kwaidanista

SEURAAVAT  aika japanilaiset ilmiöt on poimittu Lafcadio Hearnin kirjasta Kwaidan. Kwaidan – Tarinoita ja tutkielmia oudoista ilmiöistä on vuonna 1904 valmistunut kokoelma, joka sisältää 17 japanilaista yliluonnollista kertomusta.

Hearnin eri lähteistä keräämät tarinat eivät ole kauhua. Pikemminkin ne ovat lempeitä ja herkkävireisiä sadunomaisia kertomuksia, joissa usein kuvataan kuoleman rajat ylittävää rakkautta.

Vuonna 1890 Japaniin rantautunut Lafcadio Hearn (1850-1904) tunnetaan myös japanilaisella nimellä Koizumi Yakumo. Hän oli lehtimies, kääntäjä ja kirjailija, joka rakastui syvästi japanilaiseen kulttuuriin. Loppuelämänsä aikana hän kirjoitti lukuisia kirjoja, joissa kuvataan Japania hyvin monista näkökulmista.
 
Love Kirjat julkaisi Kwaidanin suomeksi Kai Niemisen käännöksenä vuonna 1991. Englanniksi Kwaidan on luettavissa esimerkiksi täällä. Alkuperäinen kokoelma sisältää yliluonnollisten tarinoiden lisäksi kolme hyönteistutkielmaa, joita ei ole mukana suomennoksessa.

Biwa-hōshi eli ”luuttupappi” tarkoittaa ammattimaista runonlaulajaa ja biwan soittajaa, jollaisia kiersi muinoin Japanissa. Tässä siis ’muinoin’ on suhteessa Lafcadio Hearnin aikaan.

Biwa-hōshit kiersivät esittämässä Heike monogataria ja muita traagisia tarinoita. ”Papeiksi” heitä nimitettiin ilmeisesti sen vuoksi, että he olivat usein sokeita. Sokeat puolestaan ajelivat pappien tavoin päänsä paljaaksi.

Go-rin-ishi eli ”viisivyöhykkeinen kivi” on hautamuistomerkki, joka koostuu viidestä päällekkäisestä osasta. Hearnin mukaan viisi osaa symboloivat viittä elementtiä: eetteriä, ilmaa, tulta, vettä ja maata. Japanilaisessa mytologiassa ilma on kyllä pikemminkin fū eli tuuli. Eetteri on kai pikemminkin kū eli taivas tai tyhjä. ”Viisi vyöhykettä” ovat tuttuja myös Miyamoto Musashin 1600-luvulla valmistuneesta sotataidon ja -filosofian oppikirjasta Go rin no sho (”Viiden kehän kirja”).

Kaimyo on nimi, joka buddhalaisen tavan mukan annetaan ihmiselle kuoleman jälkeen. Tätä nimeä on tarkoitus käyttää tuonpuoleisessa maailmassa. Se myös merkitään hautakiveen. Hartaat munkit saavat kaimyon jo eläessään. Zokumyo eli ”maallinen nimi” on puolestaan se jota käytetään tässä maailmassa.

Ki ga areba, me mo kuchi hodo ni mono wo iu on japanilainen sananlasku, joka tarkoittaa ”silmät kertovat toiveista siinä kuin suukin”.

Nazoraeru on verbi, jolle Lafcadio Hearnin mukaan on vaikea keksiä täsmällistä käännöstä. Se tarkoittaa ”korvata mielikuvituksessa kohde tai teko toisella jonkin maagisen tai ihmeenomaisen tuloksen saavuttamiseksi”.

Esimerkiksi ihminen ei ehdi koskaan lukea kaikkia budhalaisten kirjoitusten 6771 nidettä. Mutta jos pyörittää kirjahyllyä joka sisältää ne kaikki toivoen samalla hartaasti että voisi lukea ne, siitä saa yhtä paljon hengellistä ansiota kuin todellisesta lukemisesta.

Itse asiassa siis kansanomaiseen noituuteen kuuluva vahanuken pisteleminen neuloilla on aika lähellä nazoraerua…

Ne-no-koku eli ”rotan hetki” on vuorokauden ensimmäinen parituntinen puolestayöstä noin kello kahteen.

Vielä Edo-kaudella Japanissa (etenkin runoudessa) käytetyn kiinalaisperäisen vanhan ajanlaskun vuorokauden kaksitoista hetkeä ovat seuraavat. Ne eivät ole täsmälleen kaksituntisia, sillä yö ja päivä jaettiin kumpikin tasan kuuteen hetkeen, ja yön ja päivän pituushan vaihtelee vuoden kierron mukaan.

子ノ刻 ne no koku, ”rotan hetki”
丑ノ刻 ushi no koku, ”härän hetki”
寅ノ刻 tora no koku, ”tiikerin hetki”
卯ノ刻 u no koku, ”jäniksen hetki”
辰ノ刻 tatsu no koku, ”lohikäärmeen hetki”
巳ノ刻 mi no koku, ”käärmeen hetki”
午ノ刻 uma no koku, ”hevosen hetki”
未ノ刻 hitsuji no koku, ”lampaan hetki”
申ノ刻 saru no koku, ”apinan hetki”
酉ノ刻 tori no koku, ”kukon hetki”
戌ノ刻 inu no koku, ”koiran hetki”
亥ノ刻 i no koku, ”karjun hetki”

Puupainotaiteilija Utagawa Kunisada (1786-1864) laati vuorokauden kahdestatoista hetkestä kuvasarjan Shunyū jūni toki (”Keväthuvitusten kaksitoista hetkeä”).

Oshidori eli ”mandariinisorsa” tunnetaan Kaukoidässä aviollisen uskollisuuden symbolina. Siitä kertoo myös Kwaidanin tarina Oshidori, jossa puolisonsa menettänyt mandariinisorsanaaras repäisee nokallaan rintansa auki. Niinpä jos oshidorin merkityksen haluaisi kääntää englanniksi lajin muista ominaisuuksista piittaamatta, ”lovebird” osuu aika lähelle.

Tokoyo on japanilaisissa tarinoissa esiintyvä epämääräinen paikannimi. Oikeastaan se voi tarkoittaa mitä tahansa tuntematonta maata, tämänpuoleista tai kuoleman jälkeistä. Se voi myös tarkoittaa tarujen taikamaata Hōraita, joka Hearnin kuvauksessa ei ole niin sympaattinen kuin yleensä ajatellaan.

This entry was posted in japanin kieli, Japanin kulttuuri, Japanin uskonnot and tagged . Bookmark the permalink.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s