Kirjailija ja muusa

Osamu Tezuka: Barbara

BARBARA on irvokas ja synkkä tarina muusasta, joka villitsee kirjailijan kirjoittamaan elämänsä parhaat tekstit, mutta myös tuhoamaan itsensä. Se on yksi niistä upeista aikuisten sarjakuvista, jotka Osamu Tezuka piirsi 1970-luvulla.

(Tämä teksti käsittelee sarjakuvaa, joka ei sovellu alle 18-vuotiaille.)

Tezukan aikuisille tarkoitettuja teoksia on saatu viime vuosina englanniksi ennen kaikkea Verticalin kustantamina. Ben Applegaten tekemän Barbaran käännöksen julkaisi tänä syksynä kuitenkin Digital Manga.

Barbara on sikäli poikkeuksellinen mangakäännös, että se tehtiin Kickstarterin joukkorahoituksen turvin. DMP on hankkinut joukkorahoitusta myös Tezukan Tritonin, Atomcatin, Unicon ja Swallowing the Earthin julkaisemiseen. Kickstarterin käyttö kirjankustantajan riskin minimoimiseen on herättänyt myös epäileväisiä ajatuksia.

Alun perin Barbara ilmestyi japanilaisessa Big Comic -lehdessä heinäkuusta 1973 toukokuuhun 1974. Lähinnä nuorille miehille tarkoitettu Big Comic oli jo aikaisemmin julkaissut Tezukan sarjat Swallowing the Earth, Ayako ja An Ode to Kirihito.

Nämä ovat kaikki mangoja, joilla lasten sarjakuvien tekijäksi profiloitunut Tezuka halusi näyttää nuorille gekigan tekijöille, että kyllä vanhakin vielä osaa. Vaikka lasten sarjakuvan tuotanto oli joutunut jonkinlaiseen kriisiin ja Tezukan animaatiostudio ajautui konkurssiin, tuolloin 45-vuotias Tezuka pysyi samana supertuotteliaana taiteilijana. Big Comiciin hän loi itse asiassa joukon uransa parhaimpiin kuuluvia teoksia.

Todellisuuden ja houreen rajat katoavat Barbarassa tuon tuosta.

BARBARA on tukevasti kiinni 1970-luvun Japanin todellisuudessa. Se kertoo rappeutunuteista yksilöistä, mutta myös kokonaisesta tuuliajolla olevasta sukupolvesta.

Poikkeuksellisesti hyvin suuri osa mangassa esiintyvistä sivuhenkilöistä on todellisia. He ovat ihmisiä siitä kirjailijoiden, sarjakuvataiteilijoiden ynnä muiden piiristä, jossa Tezuka itsekin oli mukana. Barbara vilisee viittauksia kirjallisuuteen, runouteen, kuvataiteisiin, elokuvaan ja musiikkiin. Barbaran ja kirjailija Yōsuke Mikuran vaikea suhde alkaakin Paul Verlainen runoilla, joita juoppo Barbara lausuu Shinjukun asemalla.

Frederik L. Schodtin Barbaraan kirjoittama esipuhe valottaa hienosti Barbaran suhdetta aikansa japanilaiseen todellisuuteen, Osamu Tezukan elämään ja mangan historiaan. Barbara kannattaa hankkia jo pelkästään tuon esipuheen takia.

Ainakin kaksi kohtalaisen merkittävän roolin Barbarassa saanutta sivuhenkilöä on mangan ja animen harrastajillekin tuttuja. Vaikka he eivät esiinny ihan oikeilla nimillään, Tezukan piirroshahmoina he ovat aika lailla alkuperäisten näköisiä.

Yōsuke Mikuran viimeisen käsikirjoituksen pelastaa mangassa maailmalle kirjojen keräilija ja mangataiteilija Reiji Matsumoto. Tosielämän Matsumoto tunnetaan paremmin etunimellä Leiji. Paitsi mangan historian innokas taltioija, hän on myös muun muassa Galaxy Express 999:n isä.

Yōsuken bestmanina mangan mustaan messuun pohjautuvissa häissä on kirjailija Takayasu Tsutsui. Tosielämässä vaikuttaa tieteiskirjailija Yasutaka Tsutsui. Animen harrastajat muistavat Satoshi Konin animaatioelokuvan Paprika (Papurika, 2006) ja Mamoru Hosodan animaatioelokuvan The Girl Who Leapt Through Time (Toki wo kakeru shoujo, 2006). Molemmat pohjautuvat Tsutsuin kirjoihin.

Barbarassa eletään seksin ja viinan villitsemässä maailmassa.

YOSUKE Mikura on itseensä uskova ja vahvassa nousussa oleva kirjailija, joka maineensa turvin pystyy elämään huikentelevaista elämää. Hän on myös maanis-depressiivinen, hänellä on harhoja, ja useaan kertaan hän yrittää itsemurhaa.

Barbara on muusa, ja hän hoitaa työnsä hyvin. Vaikka Barbaran keinot ovat karuja, hän todellakin saa innoittamansa taiteilijat tekemään elämänsä parhaat teokset. Ja kun Barbara heidät hylkää, heidän edessään sitä syvempi alho. Useimmiten myös kuolema.

Yōsuke löytää humalaisen Barbaran Shinjukun asemalta, jossa hän pylvään juureen käpertyneenä lausuu Verlainen runoja. Kirjailija vie tytön kotiinsa, ja muitta mutkitta Barbara valtaa keskeisen aseman Yōsuken elämässä. Suhteesta muodostuu viinahöyryinen, väkivaltainen ja hyvin ripustautuva.

Yōsuke heittää monta kertaa Barbaran ulos, ja Barbara lähtee monta kertaa ovet paukkuen. Aina he kuitenkin palaavat yhteen. Barbara kiskoo viskiä enemmän kuin työhevonen vettä, mutta hän tulee humalaan vain niin halutessaan.

Saattaa olla, että Barbara on Yōsuken sekavan mielikuvituksen tuotetta. Joka tapauksessa Barbara on muusa, joten hänen äitinsä on (tietenkin) Mnemosyne, joka kreikkalaisesssa tarustossakin on muusien synnyttäjä. Tosin Barbara-nimistä (tarkkaan ottaen Tezukan käyttämä muoto on Barubora) muusaa tarusto ei tunne.

Mnemosyne on erehdyttävästi yli 20 000 vuotta vanhan Willendorfin Venuksen näköinen. Hän pitää hyvää huolta tyttärestään. Mystinen äitihahmo keräilee taidetta; hänen salatusta asunnostaan löytyy kokonainen pino Picasson teoksia, Huuto ja Mona Lisa – ja ehkäpä myös nykyhistorialle tuntematon Mona Lisan alaosa, jonka Leonardo da Vinci itse lahjoitti Mnemosynelle.

Barbaran äiti näyttää Willendorfin Venukselta ja kerää laatutaidetta.

BARBARA on täynnä seksiä, väkivaltaa, irstautta ja perversioita. Siinä ryypätään raskaasti, murhataan ja kidutetaan. Siinä vietetään veriorgioita teatterin lavalla, tökitään voodoo-nukkeja ja hankitaan etuja epämääräisillä naimakaupoilla.

Se on ainakin Tezukan tuotannon mittakaavassa äärimmäisen synkkä ja rappeutunut manga. Tezuka on kerännyt siihen lankoja myös psykoanalyysista ja 1970-luvulla jonkinlaisessa suosiossa Japanissa olleesta mustasta magiasta. Viimeksi mainitut ainekset tuntuvat kuitenkin jotenkin päälleliimatuilta Yōsuken ja Barbaran rappiokertomuksen hurjalla vuoristoradalla.

Yhtään Hyoutan-tsugia, Spideria tai Tezukalle tyypillistä omaa cameoroolia en Barbarassa huomannut. Kaikki nuo ovat temppuja, joita Tezuka käytti lähes kaikkien sarjakuviensa kevennyksinä. Mutta näinkään vakavassa mangassa kuin Barbara Tezuka ei malttanut olla aivan kokonaan pilailematta.

Kun Barbara haluaa viilentää alapäätään hellepäivänä, hän tekee sen viuhtomalla Big Comic -lehteä, jossa Barbara ensimmäiseksi ilmestyi. Yhdessä kuvassa Shinjukusta näytetään liuta pikku baareja, joilla on hyönteisten nimiä. Yksi niistä on Osa musi ja toinen Musi(c). Osamusi on hyönteisharrastajanakin tunnetun Tezukan etunimestään toisinaan käyttämä muoto.

Kun poliisipäällikkö varoittelee Yōsukea Barbaran irstaudesta, hän yhtäkkiä muuttuu aika lailla Alfred Hitchcockin kuuluisan piirrosprofiilin näköiseksi. Mangassa on myös ainakin yksi muu viittaus Hitchockiin: Yhdessä kuvassa Yōsukea painostavat elokuvasta Noiduttu (Spellbound, 1945) tutut Salvador Dalin suunnittelemat silmät.

Poliisipäällikön Hitchcock-maisuus ei liene sattumaa.