Vuoden parhaita

Osamu Tezuka: Barbara

Osamu Tezuka: Barbara

TAAS on paikallaan pieni katsaus siihen, mitä on vuoden aikana tullut katsastettua. Omat vuoden 2012 parhaani rajoittuvat tietenkin niihin teoksiin, joita olen vuoden aikana lukenut tai katsonut.

Paras shoujo-manga

Shoujoa olen vuoden 2012 aikana lukenut vähän. Ylivoimaisesti vahvimpana jäi mieleen Miyoshi Tomorin A Devil and Her Love Song. Tarina kertoo ennen kaikkea siitä, miten hankala asia rehellisyys voi ihmissuhteissa olla.

Paras josei-manga

Parhaan aikuisten naisten mangan tittelistä kisasi mielessäni kaksi aika tasavahvaa mutta hyvin erilaista ehdokasta. Fumiyo Kounon Nagai michi on murheellinen komedia Michistä, joka hankalassa avioliitossakin tahtoisi oman siivunsa onnea. Moyoco Annon Sakuran on raadollinen kuvaus Edo-kauden Yoshiwaran ilotyttöjen elämästä. Fumiyo Kouno veti lopulta pidemmän korren.

Paras shounen-manga

Paras poikien manga löytyi tällä kertaa 1960-luvulta asti. Comixologyn englanniksi tarjoama Shotaro Ishinomorin Cyborg 009 on supersankarimangan klassikko.

Paras seinen-manga

Koska luen eniten seineniä, myös parhaan miesten mangan tittelille oli monta tarjokasta. Parhaimmaksi valikoitui Osamu Tezukan Barbara, joka on ensimmäinen joukkorahoituksen turvin englanniksi käännetty manga. Barbara on psykedeelinen ja aika kammottava kertomus muusasta, joka innoittaa ja tuhoaa taiteilijoita.

Paras lastenmanga

Kodomoakin luen aika vähän. Parhaiten jäi mieleen Sayuri Tatsuyaman Nalle Puh -mainen manga Happy Happy Clover. Sangatsu manga alkoi julkaista Puolikuun metsän eläinten seikkailuja suomeksi vuoden alussa.

Paras yonkoma

Myös parhaan neliruutuisen strippisarjakuvan tittelistä kisasi kaksi tasaväkistä ja hyvin erilaista mangaa. Kaduhon Kill Me Baby on manzai-tyylinen komedia palkkamurhaajatytöstä. Muto Masayan Young-kun on yksinäisen miehen alapäähuumoria, joka kuitenkin karkaa hurjaksi kuvalliseksi leikittelyksi. Jälkimmäinen viehätti minua hitusen enemmän.

Paras muu manga

Muun mangan kaatoluokassa kärkijoukkoa edustavat muun muassa Shigeru Mizukin NonNonBa, Yuichi Yokoyaman Garden ja Yoshihiro Tatsumin Fallen Words. Loppujen lopuksi voitto kuuluu kuitenkin itseoikeutetusti Noboru Oshiron suurelle junamatkaklassikolle Kisha ryokou.

Paras suomenkielinen manga

Vuoden aikana suomeksi on saatu jälleen aika monta mangaa, mutta yksi niistä on kirkkaasti ylitse muiden. Sangatsu manga toi kesällä meille Masashi Tanakan vähäpuheisen mangan Gon. Se on tarina maailman viimeisestä dinosauruksesta, jolla totisesti riittää asennetta. Alkuperäisteos on nykyaikaisen mangan parhaimmistoa, ja myös suomenkielinen julkaisu on poikkeuksellisen laadukas.

Paras mangatyylinen sarjakuva

Mangatyylisen sarjakuvan kärkeen nousee Heikki Valkaman käsikirjoittaman Vartijat-sarjan kolmas osa. Kotimaisen teoksen laatu on noussut merkittävästi Heidi Haatajan tultua kuvittajaksi. Toivottavasti jatkoakin nähdään joskus.

Paras anime-televisiosarja

Televisiosarjoja en ole monta ehtinyt katsoa, joten parhaan löytäminen oli helppoa. Se on Azuma Tanin ohjaama flash-animaatio Mari Yamazakin mangasta Thermae Romae.

Paras japanilainen animaatioelokuva

Kun Maameren tarinat valmistui, en olisi ikimaailmassa uskonut, että nostaisin joskus Goro Miyazakin ohjaustyön vuoden parhaaksi japanilaiseksi animaatioelokuvaksi. Näin kuitenkin kävi. Kokuriko-zaka kara (Kukkulan tyttö, sataman poika) on todellinen pieni helmi nuoresta rakkaudesta 1960-luvun Yokohamassa.

Paras japanilainen romaani

Tässä sarjassa ainoa ehdokas ja selvä voittaja on Noriko Ogiwaran Dragon Sword and Wind Child. Fantasia ammentaa aineksia japanilaisesta mytologiasta, mutta avautuu helposti myös länsimaiselle lukijalle.

Paras tietokirja

Parhaan tietokirjan tittelistä kisasi myös kaksi vahvaa kotimaista, Liisa Karvisen toisenlainen matkaopas Riisiä tiskin alta ja Liisa Stenbergin pitemmäksi aikaa Japaniin aikovan opas Vuosi Japanissa. Lopulta päätin kuitenkin valita voittajaksi jo aika vanhan divarista löytyneen omaelämäkerrallisen teoksen, Etsu Inagaki Sugimoton Samurain tyttären.

 

Kategoria(t): Uncategorized, uutiset. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.