Odotettavissa vuonna 2013

Studio Ghibli

Kaze tachinu

ELOKUVAVUODESTA 2013 on tulossa japanilaisen animaation ystäville varsin kiinnostava. Luvassa on muun muassa kaksi Studio Ghiblin konkareiden uutta elokuvaa, nykytaidetta ja lupaavia mangasovituksia.

Studio Ghibli

Kaguya-hime no monogatari

STUDIO Ghibliltä on tulossa kesällä 2013 kaksoisensilta, jossa ohjaajina ovat yhtiön kaksi kovinta konkaria. Viimeksi kaksi Ghiblin elokuvaa on saanut ensi-iltansa samana päivänä neljännesvuosisata sitten. Silloin elokuvat olivat Hayao Miyazakin ohjaama Naapurini Totoro (Tonari no Totoro) ja Isao Takahatan ohjaama Tulikärpästen hauta (Hotaru no haka). Molemmat ovat kai kiistatta mestariteoksia.

Tämän vuoden kesällä Miyazakilta valmistuu animaatioelokuva Kaze tachinu (”Tuuli nousee”) ja Takahatalta Kaguya-hime no monogatari (”Prinsessa Kaguyan tarina”).

Kaze tachinu pohjautuu Hayao Miyazakin omaan mangaan, joka kertoo toisen maailmansodan aikaisesta lentokoneiden suunnittelijasta Jiro Horikoshista. Hänen käsialaansa on kuuluisa Mitsubishi A6M Zero. Elokuvan taustalla on myös Tatsuo Horin Horikoshista kirjoittama romaani Kaze tachinu.

Kaguya-hime no monogatari perustuu puolestaan suosittuun japanilaiseen kansantarinaan Taketori monogatari (”Bambunleikkaajan tarina”). Tarina kertoo köyhästä bambunleikkaajasta, joka löytää bambunvarren sisältä pikkuruisen Kuun prinsessan ja kulta-aarteen. Isao Takahatan edellisestä ohjaustyöstä Naapurini Yamadat (Hoohokeyo tonari no Yamada-kun) on kulunut peräti 14 vuotta.

Makoto Shinkai

Koto no ha no niwa

MYÖS Ghiblin jääriä nuoremman polven animaatio-ohjaajalta Makoto Shinkailta on tulossa uusi elokuva. Yksinäisyydestä, surusta ja rakkaudesta kertova Koto no ha no niwa (”Sanojen puutarha”) valmistuu vuoden ensimmäisen puoliskon aikana.

Makoto Shinkai ponkaisi maineeseen lähes yksin tekemällään vajaan puolen tunnin mittaisella animaatiolla Hoshi no koe (Voices of a Distant Star) vuonna 2002. Shinkain tuorein ohjaustyö Hoshi wo ou kodomo (Children Who Chase Lost Voices) valmistui keväällä 2011, mutta minun mielestäni edellinen elokuva Byousoku 5 senchimeetoru (5 Centimeters Per Second) oli huomattavasti sitä onnistuneempi.

A1-Pictures

Saint Young Men

VUODEN melko varmasti hauskin mangasovitus on Noriko Takaon ohjaus Seinto oniisan (Saint Young Men), joka perustuu Hikaru Nakamuran suosittuun komediamangaan. Tarinassa Jeesus ja Buddha asuvat yhteisessä kämpässä nykyaikaisessa Tokiossa. He yrittävät tulla toimeen nykyajan viirausten kanssa ja ajoittain jopa innostuvat niistä.

Buddhan ääninäyttelijä animaatioelokuvassa on Gen Hoshino, Jeesuksena kuullaan Mirai Moriyama. Elokuvan ensi-ilta Japanissa on 10. toukokuuta 2013. Tiiserin voi katsoa täältä.

Wit Studio

Shingeki no kyoujin (televisioanime)

SUOSITUN mangan pohjalta on syntymässä myös näytelmäelokuva Shingeki no kyoujin. Sen piti piti valmistua tänä vuonna, mutta näillä näkymin se lykkääntyy ainakin ensi vuoteen. Elokuva perustuu Hajime Isayaman samannimiseen mangaan, jota julkaistaan englanniksi nimellä Attack on Titan.

Tarinassa julmat jättiläiset ovat jostain ilmestyneet tuhoamaan ja syömään ihmisiä. Ihmiskunnan rippeet ovat linnoittautuneet valtavien muurien suojaan. Linnoituskaupungeissa kehitellään keinoja taistella jättiläisiä vastaan ja yritetään selvittää jättiläisten alkuperää.

Näytelmäelokuvan valmistuminen viivästyy ohjaajaksi suunnitellun Tetsuya Nakashiman luovuttua hankkeesta ”luovien erimielisyyksien” vuoksi. Sen sijaan samasta mangasta tehtävä televisioanimaatio on ilmeisesti tulossa ajallaan keväällä 2013. Televisioanimen ohjaa Tetsuro Araki.

Näytelmäelokuvasta ei aineistoa vielä ole, mutta televisiosarjan promovideon voi katsoa täältä.

Takashi Murakami

Mememe no kurage

ERINOMAISEN kiinnostavalta vaikuttaa Takashi Murakamin esikoiselokuva Mememe no kurage eli Jellyfish Eyes (”Meduusan silmät”). Näyteltyä ja animoitua materiaalia yhdistelevän fantasiaelokuvan on määrä olla ensi-illassa Japanissa 26. huhtikuuta 2013.

Takashi Murakami on kansainvälisesti ehkä tunnetuin japanilainen nykytaiteilija. Hyvin monilla taiteenaloilla vaikuttava Murakami tunnetaan muun muassa superflat-teoriasta. Murakami vastaa elokuvan ohjauksesta, alkuperäistarinasta ja hahmosuunnittelusta. Käsikirjoituksen ovat tehneet Jun Tsugida ja Yoshihiro Nishimura. Elokuvan tiiserin voi katsoa täältä.

Tätä Takashi Murakamia ei pidä sekoittaa samannimiseen mangataiteilijaan, jonka käsialaa on Stargazing Dog (Hoshimamoru inu).

Toei Animation

Dragon Ball Z: Kami to kami

TUOSSA kiinnostavimpia, mutta niiden lisäksi monta muutakin animaatioelokuvaa on tulossa vuoden aikana. Dragon Ball Z -sarjaan on tulossa maaliskuussa uusi elokuva Kami to kami (Battle of Gods), jonka tekemiseen itse mangataiteilija Akira Toriyama on ilmeisesti osallistunut tavallista enemmän.

Vuoden 2013 Doraemon-elokuva on nimeltään Eiga Doraemon: Nobita no himitsu dougu museum (”Doraemon-elokuva: Nobitan salainen vimpainmuseo”). Niinikään perinteisesti joka kevät valmistuva Conan-elokuva on tällä kertaa Meitantei Conan: Zekkai no Private Eye (”Mestarietsivä Conan: Kaukaisen meren salapoliisi”).

Madoka Magica -sarjaan on tulossa kolmas täyspitkä elokuva. Uchuu senkan Yamato 2199 (Space Battleship Yamato 2199) -sarjaan on niinikään luvassa kolmas elokuva. Sen sijaan Hideaki Annon Neon Genesis Evangelion remake-elokuvien sarjan neljäs ja (toivottavasti) viimeinen osa ei ilmeisesti valmistu vielä vuonna 2013.

A Certain Magical Index -maailmaan on tulossa elokuva Toaru majutsu no index: Endyumion no kiseki (”Muuan taianomainen indeksi: Endymionin ihme”). Kokonaan uuden tarinan kertovan elokuvan ohjaa Hiroshi Nishikiori. Kevytromaanisarjan kuvittaja Kiyotaka Haimura on suunnitellut elokuvaan useita uusia hahmoja. Uusia elokuvia on luvassa myös Steins;Gate-, Gintama- ja Kara no kyoukai -tuoteperheisiin. Ja niin edelleen.

(Tärkein tietolähde: Anime News Network)

This entry was posted in anime, live action. Bookmark the permalink.

2 vastausta artikkeliin: Odotettavissa vuonna 2013

  1. Nana sanoo:

    Mitä, eikö kaikkien odottama Sailor Moon saa mainintaa?? :DDD Kaikki ompi aivan pähkinöinä siitä! Sailor Moonin lisäksi itse odotan kovasti tuota Kaguya-Hime no Monogataria (Ghibli elokuvat yleensäkki on kovasti odottettuja!), sekä Seinto Oniisania! Taketori Monogatari on henk-kohtasesti ollu omia suosikkeja ja toi Seinto Oniisan vaikuttaa ainaki mangan pohjalta niin hulvattomalta :DDD

  2. Futoi yatsu sanoo:

    En ole ainakaan kuullut mistään uudesta Sailor Moon -elokuvasta vuonna 2013. Jos sellainen on, se on kyllä mennyt kirkkaasti ohi minun tutkastani. Uusi televisioanime on kyllä tiettävästi tekeillä.
    Tällainen todellisuuteen ilmeisesti mitenkään liittymätön fanituote on tosin levityksessä: http://www.youtube.com/watch?v=fN7vXhfXg6I

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s