Se tavallinen tarina 2

FUTOI yatsu -blogissani tuli toissayönä täyteen 50 000 lukukertaa. Sen kunniaksi voisi hieman katsastaa tilastoja.

Edellinen tilastokatsaukseni tein kymmenentuhannen lukukerran täyttyessä elokuussa 2011. Tilastoa on kerätty siitä lähtien, kun siirsin blogin WordPress-alustalle maaliskuussa 2011. Itse asiassa blogi on ollut verkossa tammikuusta 2007 alkaen, mutta alkupäästä ei ole tallella sen enempää tekstejä kuin tilastojakaan.

Uusia tekstejä olen kirjoittanut tavallisesti yhden tai kaksi viikossa. Vuonna 2012 ilmestyi 89 uutta artikkelia. Vuonna 2013 tämä on kahdestoista. Kenellekään ei liene yllätys, että yleisin tekstien aihe on manga. Muiden aiheiden esiintymiset ovat lähinnä satunnaisia.

BLOGINI saa keskimäärin 73 lukukertaa päivässä. Tahti on pysynyt kohtalaisen tasaisena läpi koko blogin historian. Edellisessä tilastokatsauksessa keskiarvo oli 68 lukukertaa päivässä.

Paras yksittäinen päivä oli 25. huhtikuuta 2012, jolloin kirjattiin 308 lukukertaa. Mitään järkevää syytä tuolle piikille en keksi. Tuona päivänä en edes kirjoittanut uutta artikkelia.

YLIVOIMAISESTI luetuin on ollut Jari Lehtisen kirjaa Animen aika esittelevä artikkeli Animen historia – kunnolla, jota on klikattu 964 kertaa. Tosin epäilen, että aikamoinen osa kävijöistä on muita kuin mangasta tai animesta kiinnostuneita. Artikkeliin nimittäin päädytään usein hakusanalla ”muumit”.

Jos pääsivu, hakemistosivut ja kirjoittajan esittelysivu jätetään laskuista, yli 400 lukijaa ovat lisäksi keränneet nämä kolme artikkelia: Madoka Magica – turhat taikatytöt, Ero, guro ja yök sekä Rouva Väinämöinen ja kone nimeltä Sampo.

Viimeksi kuluneen kuukauden aikana suosituin artikkeli on ollut Tyylikkäästi suomeksi. Kakkosena vain paria lukijaa köyhempänä on Offtopic: Lyhyestä ei niin kaunis.

TÄYSIN ylivoimaisesti yleisin reitti blogiini on aggregaattisivusto Ani.mu. Niistä lukijoista joiden tulosuunta on tiedossa Ani.musta tuli 12 575.

Seuraavaksi yltävät hakukoneet, joiden kautta tuli yhteensä vajaat seitsemän tuhatta lukijaa. Twitteristä tuli hieman yli tuhat. Seuraavina listalla ovat Anime-lehti, Facebook ja Blogilista.

OMAAN blogiin johtavat hakukoneiden hakusanat ovat aina kiehtovia. Kuten jo todettiin, minun blogiini tullaan yleisimmin hakusanalla ”muumit”. Se toi 352 lukukertaa.

Seuraavat sijat ovat aika yllätyksettömiä: ”futoi yatsu” ja ”Japanin historia”. Neljäs ja viides sija jo hieman nostattavat kulmakarvoja: ”Fluffy Fluffy Cinnamoroll” ja ”Sakari Pälsi”. Kuudes sija kertoo jo sitten sitä, mitä ihmiset oikeasti netistä etsivät: ”pyllyjä”. Sana esiintyy tasan yhden kerran tasan yhden artikkelin otsikossa.

Loppu on sitten aika tasaväkinen jakauma hakusanoja, jotka eri tavoin viittaavat lähinnä erotiikkaan, japanilaiseen taiteeseen ja manga- ja animesarjojen nimiin. Ainakin pornoa hakeneet ovat varmaan pahasti pettyneet. Luultavasti samoin myös animea tai fansub- ja skanlaatiolinkkejä tavoittelleet.

Yksittäisiä hakuja on onnistunut sellaisillakin hakusanoilla kuin ”kana- ja poikasora”, ”aku ilmeet”, ”talitintti”, ”seksi asennot”, ”oravan häkki”, ”taitava ompelija”, ”jouluruno+jääkarhu” ja ”suurin lentänyt muinaislisko”.

Kaikista en pysty edes aavistamaan, millä keinoin ne ovat mangan pariin johtaneet.

Kategoria(t): uutiset. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.