Yoshitaka Amano: Deva Zan
YOSHITAKA Amanon kuvitettu taru Deva Zan – The Chosen Path on kuin pelin raakakäsikirjoitus, joka on kirjoitettu Neil Gaimanin tyyliä jäljitellen. Mutta ne kuvat!
Loisteliaana kuvittajana tunnettu Yoshitaka Amano (1952- ) on saanut valmiiksi ensimmäisen romaaninsa. Dark Horse on julkaissut englanniksi 300-sivuisen ja isokokoisen järkäleen, jonka tarina kulkee rinnan yli kahdensadan Amanon oman maalauksen kanssa. Amanon japaniksi kirjoittaman tekstin on kääntänyt John Thomas.
Amanon maineikkaimmat työt ovat kuvituksia ja hahmosuunnitteluja. Hänen nimensä on tuttu esimerkiksi Final Fantasy -pelisarjan ja Hideyuki Kikuchin kirjasarjan Vampire Hunter D kuvittajana. Hänen kuvittamansa on myös esimerkiksi Neil Gaimanin Sandman-sarjakuvasaagaan liittyvä romaani The Dream Hunters.
Amanon kuvitusten ja kuvataiteen luettelo olisi hyvin pitkä ja hyvin vakuuttava. Mies on niittänyt mainetta jo nuoruudestaan 1960-luvun lopulta lähtien.
Deva Zan – The Chosen Path on hänen ensimmäinen oma pitkä käsikirjoituksensa. Kansitekstin mukaan kuvitetun tarun luomiseen on vierähtänyt yli kymmenen vuotta. Ja tosiaan joidenkin, ilmeisesti varhaisimpien, kuvien kulmassa vilahtaa vuosiluku 2000.
Itse asiassa kokonaisuudesta kai piti ensin tulla elokuva, mutta useinkos projektit muuttavat muotoaan.
Yoshitaka Amanon kuvat ovat joskus värikylläisiä.
DEVA Zan yrittää olla mahtava taru sankarin vaarallisesta etsintäretkestä. Valon ja pimeyden välillä käydään taistelu, joka ratkaisee lukemattomien maailmoiden kohtalon. Taustalla on vaikuttamassa kiinalaista ja japanilaista tarustoa. Tässä puolessa Deva Zan onnistuu varsin hyvin.
Meidän maailmassamme sankari on Yoshitsugu Kamishiro, samurai Edo-kauden lopun Japanissa. Mutta hän astuu toisiin maailmoihin ja toisiin aikoihin, joissa hänen jo unohtunut vanha nimensä on Zan.
Zanin tehtävänä on koota jälleen yhteen kaksitoista devaa, valon jumalallista kenraalia, jotka ovat petoksen vuoksi kerran hävinneet taistelun pimeän voimia vastaan.
Petoksella pimeän puolelle siirtynyt Pimeä, muinaiselta nimeltään Mekira, on yksi kahdestatoista devasta. Hänetkin Zanin olisi kyettävä taivuttamaan takaisin valon puolelle.
Zanin suojeluseläin on Pantteri, musta kuin eebenpuu ja puoliksi kone. Pantteri on tarinan mielenkiintoisin hahmo ja hieno esimerkki Amanon taidosta hahmosuunnittelun saralla. Mekiran suojeluseläin on valtava valkoinen lohikäärme.
Välillä hahmot sulautuvat usvaan.
YKSI kerrallaan kenraalit löydetään mukaan. On kaunis ja viisas Maria. On väkivahva soturi Karhu. On pieni ja arka Sanfu. On Manhattanilla odottava Metsästäjä, jonka muinainen nimi on Basara.
Aivan kaikkia kenraaleja ei tarinassa nimetä. Se on luultavasti hyvä, sillä näin Amanon tarinan henkilögalleria pysyy hallinnassa.
Valon devat ovat menettäneet suurimman osan muistiaan. Se on kuitenkin palautettavissa, sillä se on kaikki kätkettynä Akashin taltioihin.
Pimeän joukkoja johtaa murheen demoni Moma, joka tahtoo maailman vajoavan kaaokseen. Valon suojelija Lady Mariu nukkuu silkkivuoteellaan. Hän odottaa, että hänen kaksitoista uskollista devaansa kukistavat Moman ja palaavat herättämään hänet.
Devojen uupunut joukko levähtää hetken.
DEVA Zanin maailma on pelimaailma. Sankarin etsintämatka etenee järjestelmällisesti porttien kautta maailmasta toiseen. Jokaisella portilla ja jokaisessa maailmassa on vastassa erilaisia vihollisia.
Olisin hyvin suuresti hämmästynyt, jos Deva Zania ei aika pian muokata myös peliksi. Myös animaatioelokuva tai animoitu televisiosarja on tiettävästi kehitteillä.
Niin kuin tietokonepeli ainakin, Deva Zan on täynnä suurta ja mahtavaa. Se mikä siitä puuttuu on pieni ja herkkä, jota jokainen taru tarvitsee muodostaakseen kokonaisuuden.
Taru sormusten herrasta ei olisi mitään, jos se olisi pelkkiä Gandalfeja ja Sauroneita ilman pikku hobitteja. Narnia ei olisi mitään ilman lapsia ja pikkueläimiä. Valitettavasti Deva Zanissaa tämä on unohtunut, ja siksi tarina jää lukijalle etäiseksi.
Tosin muutamalla sivulla jumaltaru yhtäkkiä vaihtuu leppoisaksi jutusteluksi, ja yksi devoista jopa lipsauttaa suustaan vitsin. Se on kuitenkin niin outu osa mahtipontisen tarun keskellä, että se ei muodosta virkistävää poikkeusta vaan ikävän särön.
Yoshitaka Amano kirjoitustyyli on mahtavuudessaan saada vaikutteita Neil Gaimanilta. Gaimanille ominaista lämpöä ja lempeyttä se ei valitettavasti tavoita.
Tämä voisi olla myös Enki Bilalin kynästä.
DEVA Zanin on tarkoitus olla kuvitettu tarina. Se on kuitenkin enemmän kuvakavalkadi, johon on liitetty suorasanaista tekstiä. Tarinan pitäisi olla kuvan ja tekstin yhteispeliä, mutta kuva on Amanon ylivoimaisesti vahvempi laji.
Amanon ensimmäinen fantasiaromaani saa aika vähän lisäarvoa siitä, että teksti on Amanon oma. Suuri osa tekstistä kuluu Amanon loistavien visioiden kuvailuun, ja siihen kuva pystyy paremmin.
Ja ne kuvat ovat upeita, niin kuin Amanolla aina. Kuvitustyyli elää jatkuvasti tilanteen ja tarpeen mukaan, mutta tarkoituksettomia kuvia Amano ei maalaa, eikä hän käytä tilanteisiin sopimattomia tyylejä.
On sarjakuvamaisia sivuja, on kiinalaisia tussimaalauksia, on värikylläistä poptaidetta, on pelien kansista tuttuja poseerauksia, on henkilökuvia jotka tuovat hakematta mieleen Enki Bilalin. On koristeellista intialaista mytologiaa, ja on kuvia joista vain täpärästi erottuu epäselviä hahmoja.
Oikeastaan on aika yllättävää, että Amano ei tekstissään kykene muodostamaan ison ja pienen yhteispeliä. Kuvissaanhan hän käyttää hyvin sujuvasti niin valtavan suurta kuin pienenpieniä yksityiskohtiakin.
Yoshitaka Amano on loistava kuvittaja ja visionääri, ja suutarin olisi ehkä viisainta pysyä lestissään. Jos pidät Amanon maalauksista, Deva Zan on reilusti hintansa väärti ostos. Tarinan takia sitä ei kannata hankkia.
Pimeä ratsastaa valkoisella lohikäärmeellä.
Futoi yatsu 