Raikas tuulahdus menneisyydestä

Yoshikazu Yasuhiko: Mobile Suit Gundam - The Origin

Yoshikazu Yasuhiko: Mobile Suit Gundam – The Origin

IHMISET varastavat lukijan huomion sotakoneilta ja avaruusaluksilta. Siinä on aika varma hyvän mecha-mangan merkki. Mutta Mobile Suit Gundam – The Origin tuo myös mieleen lapsuuteni sarjakuvat.

Nimestään huolimatta Yoshikazu Yasuhikon manga Mobile Suit Gundam – The Origin ei ole Gundam-tarinaperheen ensimmäinen osa, ei likimainkaan. Kyseessä on Yasuhikon 2000-luvulla tekemä sarjakuvaversio ensimmäisestä Gundam-televisioanimaatiosta Kidō senshi Gandamu, joka lähetettiin Japanissa vuosina 1979-1980.

Yasuhiko on varmasti oikea henkilö muokkaamaan tuota animea sarjakuvaksi. Animen teossa hän oli mukana muun muassa hahmosuunnittelijana, animaation ohjaajana ja taustojen kuvittajana.

Yasuhiko keskittyi animen ihmishahmoihin. Sen jättiläismäiset taistelurobotit, gundamit ja zakut, eivät ole Yasuhikon käsialaa, vaan niiden suunnittelija oli Kunio Okawara. Televisiosarjan ohjasi Yoshiyuki Tomino, joka myös käsikirjoitti sarjan yhdessä Hajime Yataten kanssa.

Yoshikazu Yasuhiko (1947- ) on pitkän linjan manga- ja animetyöläinen, joka on toiminut alalla monessa roolissa. Animen puolella hänet tunnetaan parhaiten juuri Gundam-tuoteperheen hahmosuunnittelijana, mutta hän oli mukana myös esimerkiksi televisiosarjassa Uchuu senkan Yamato (Space Battleship Yamato, 1974).

Yasuhikon mangat ovat lännessä huonosti tunnettuja. Tietääkseni Mobile Suit Gundam – The Origin on häneltä ensimmäinen käännetty teos. Hänen parinkymmenen julkaistun mangasarjansa joukossa on historiallisia teoksia muun muassa keisari Nerosta, Jeesuksesta ja Lev Trotskista, mutta myös avaruusseikkailuja.

Yoshikazu Yasuhiko: Mobile Suit Gundam - The Origin

Kovakantisessa mangassa on peräti viitisenkymmentä värisivua.

VERTICALIN julkaisema Mobile Suit Gundam – The Origin taitaa olla tähän mennessä kunnianhimoisin hanke englanninkielisen ”kirjahyllymangan” alalla. Tällä hetkellähän näyttää siltä, että paperilla kannattaa julkaista lähinnä vain mangaa, jonka ihmiset oikeasti haluavat omistaa ja laittaa näyttävästi esille kirjahyllyynsä.

Lukemisen halpuus ja helppous saa väistyä tyylikkyyden, ellei peräti mahtipontisuuden tieltä. Kyseessä on tanakka kovakantinen kirjasarja, johon on luvassa peräti yksitoista osaa. Niistä ensimmäinen on juuri ilmestynyt englanniksi, ja taitaapa olla jo loppuunmyytykin. Yksi osa maksaa kolmisenkymmentä dollaria, eli koko sarjaan saa varata yli 300 taalaa.

Gundam the Origin ilmestyi Japanissa ensin Kadokawa shotenin julkaisemana omana Gundam Ace -lehtenään kesäkuusta 2001 kesäkuuhun 2011. Lehtijulkaisun jälkeen sarja koottiin 23 tankōbon-pokkariksi vuosina 2002-2011.

Verticalin julkaisu perustuu japanilaiseen vuosina 2005-2012 tehtyyn aizōban-loistopainokseen. Siinä on yksitoista noin 450-sivuista osaa eli kaksi tankōbonia per osa. Kovakantisessa ja tyylikkäästi sidotussa laitoksessa on tavallista runsaammmin myös värisivuja – noin 50 per osaa.

Tämän mangasarjan julkaisemista englanniksi on yritetty ennenkin. Viz Media teki varsin tuoreeltaan kaksitoista osaa noin satasivuisina lehtinä. Julkaisu kuitenkin lopetettiin kesken ilmeisen kannattamattomana.

Yoshikazu Yasuhiko: Mobile Suit Gundam - The Origin

Gundamit ovat sisällä olevan ihmisen ohjaamia sotarobotteja. En ole koskaan päässyt perille siitä, miksi niiden pitää muistuttaa ihmistä.

MOBILE Suite Gundam -tarinaperheeseen kuuluu useita televisiosarjoja, mangoja, elokuvia ja pelejä. Nimensä sarja on saanut ”ohjattavista sotureista” nimeltä Gundam – jättiläismäisistä taisteluroboteista, joita ohjaa niiden sisällä oleva ihminen.

Ensimmäinen animesarja ja samoin Yoshikazu Yasuhikon manga sijoittuu suhteellisen varhaiseen aikaan Gundam-maailman historiassa, ”universaalin vuosisadan” ajanlaskun vuoteen 0079. Ihmiskunta on levinnyt satoihin avaruussiirtokuntiin, joissa elää miljoonia ihmisiä.

Etäisin siirtokunta ”Side 3” julistautuu Maan liittokunnasta itsenäiseksi Zeonin ruhtinaskunnaksi. Lyhyessä mutta rajussa sodassa kuolee puolet ihmiskunnasta, mutta kumpikaan osapuoli ei pääse voitolle.

The Originin alkaessa Maan liiton siirtokunta ”Side 7” tuhoutuu hyökkäyksessä, ja eloonjääneet evakuoidaan tarvikekuljetukseksi naamioituun sotilasalukseen. Aluksen varsinaisena tehtävänä on kuljettaa uuden sukupolven taistelujättiläistä Gundam RX78:aa, joka on kaikkia aiempia gundameja tehokkaampi ja kestävämpi. Siitä suorastaan odotetaan sodan ratkaisijaa.

Sekasortoisessa tilanteessa aluksen valtarakenne hajoaa. Ohjaimiin jää nuori kyvytön luutnantti Bright. Oikeastaan ohjaamossa pitää jöötiä kaksi pätevää siviilinaista, Fraw Bow ja Sayla. Uuden Gundam-mallin ohjaimiin nousee 15-vuotias nörttipoika Amuro. Vastassaan heillä on Zeonin liittokunnan maineikkain sankari, nuori strategianero Char.

Yoshikazu Yasuhiko: Mobile Suit Gundam - The Origin

The Origin toi hieman yllättäen minun mieleeni Corto Maltesen ja Valerianin ja Laurelinen.

YOSHIKAZU Yasuhiko on tehnyt Gundamin alkuperäisen hahmosuunnittelun, ja tässä hän on vielä päässyt kehittelemään sitä edelleen. Tarinan suurin vahvuus on sen henkilöissä. Yksi keskeisistä ajatuksista on, että nuorten miesten ja naisten energia on väkevämpää kuin vanhojen sotajäärien aseistus.

Nämä eivät ole mitään muoteissa valettuja scifi-sankareita, vaan eläviä ihmisiä tunteineen, historioineen ja suhteineen. Vaikka gundamit ovat ihan hienoja ja avaruustaistelut näyttäviä, keskiössä ovat koko ajan ihmiset kaikenlaisine pienine vinkeineen.

On pahiksia joiden pahuus ei olekaan niin kiveen hakattua. On nuori ja pahanhajuinen Amuro, joka änkyröi upseereita vastaan mutta hoitaa velvollisuutensa häkellyttävällä tunnollisuudella. On epävarma Bright, joka kuitenkin on paremmin tilanteiden tasalla kuin aseisiinsa sokeasti uskovat esimiehet. Ja sitten tietenkin ovat Fraw Bow ja Sayla, joiden monimutkaisiin persoonallisuuksiin kannattaa tutustua itse.

Visuaalisesti The Origin ei ole tämän vuosituhannen sarjakuvaa. Enkä tarkoita tätä pahalla. Yli kolmen vuosikymmenen takaa tuleva tuulahdus on oikeasti hyvin raikas. Piirrosjäljelle voi hakeaa vertailukohtaa vaikkapa Hugo Prattin Corto Maltesesta.

Yasuhikon sarjakuvassa on jotenkin samaa henkeä kuin vaikkapa ranskalaisten Pierre Christinin ja Jean-Claude Mézièresin Valierianin ja Laurelinen seikkailuissa. Mahtipontisen avaruussodan ja upeiden scifi-lavasteiden seassa poukkoilee koomisiksi kutistuvia pompööseja upseereita ja kaikkialle ehtiviä pikkulapsia, joita Fraw Bow yrittää parhaansa mukaan paimentaa.

En tiedä oikeastaan miksi, mutta jotenkin The Origin tuo minun mieleeni myös Samppa Salaman eli Alex Raymondin 1930-luvulta alkaen piirtämän Flash Gordonin. Kaikki nuo ovat hyviä muistoja.

This entry was posted in actionmanga, mecha, scifi ja fantasia and tagged . Bookmark the permalink.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s