Matkamiehen hokkuja

Bashoo: Alati matkalla (suom. Kai Nieminen)

Bashoo: Alati matkalla (suom. Kai Nieminen)

MATSUO Bashoo on varmaankin Japanin Edo-kauden (1600–1868) tunnetuin runoilija. Viime vuonna julkaistu kirja Alati matkalla ( Basam Books, 2012) sisältää pääosan Bashoon elämäntyöstä Kai Niemisen hienoina suomennoksina.

Suunnittelin etukäteen aloittavani tämän blogitekstin jollakin Bashoon (s. 1644) runolla, jonka hän olisi kirjoittanut 52-vuotiaana eli samanikäisenä kuin minä olen nyt. Suunnitelma ei toteutunut, sillä runoilija otti ja kuoli 51-vuotiaana marraskuussa 1694.

Tavallaan Bashoon kuolinrunona pidetään hokkua, jonka hän saneli oppilaalleen Donshoolle neljä päivää ennen kuolemaansa. Kyseessä on runoilijan viimeinen hokku, vaikka hän tiettävästi sen jälkeen vielä sanelikin korjauksia joihinkin aiempiin.

tabi ni yande
yume ha kareno wo
kake meguru

sairaana kesken matkan –
uneni kirmailevat
kuihtuneilla kedoilla

Kai Nieminen on tehnyt mittavan työn japanilaisen proosan ja runouden suomentajana. Bashoon teoksia hän on aiemmin kääntänyt kaksi kokoelmaa: Kapea tie pohjoiseen ja muita matkakertomuksia (Tammi, 1981) ja Harhojen maja: Kokoelma proosaa ja runoa (Tammi, 1984).

Yli nelisatasivuinen kokoomateos Alati matkalla sisältää aiemmin julkaistujen (ja tarkistettujen) käännösten lisäksi muun muassa kaksi ketjurunoa joiden kirjoittamiseen Bashoo osallistui sekä valikoiman Bashoon hokkuja kultakin runoilijan aktiiviselta ikävuodelta. Runovalikoima alkaa vuodesta 1662, jolloin Bashoo oli 19-vuotias, ja se päättyy kuolinvuoteen 1694.

Kaikki tässä blogitekstissä olevat runojen suomennokset ovat Kai Niemisen käsialaa.

MATSUO Bashoo julkaisi elämänsä aikana parikymmentä teosta. Osa niistä oli runokokoelmia, osa runoa ja proosaa sisältäviä matkakertomuksia. Bashoota pidetään yhtenä haiku-runouden perustajina, vaikka itse asiassa edes sanaa haiku ei hänen elinaikanaan ollut olemassa.

Se mikä nykyisin tunnetaan haikuna oli Bashoon aikana hokku, ketjurunon ensimmäinen säkeistö. Rakenteeltaan se vastasi haikua, eli siinä oli kolmessa säkeessä 5, 7 ja 5 onia, suomen kielen tavua hieman lyhyempää äänneyksikköä.

Ketjurunon sävyn, ajan ja paikan asettava ensimmäinen säkeistö oli kunniapaikalla, josta se vähitellen itsenäistyi omaksi runouden lajikseen. Nimityksen haiku otti lopulta käyttöön runoilija Masaoka Shiki 1800-luvulla.

Runsaan kolmenkymmenen runoilijavuotensa aikana Bashoo kehitti ja opetti runoutta. Hän oli myös suosittu osanottaja runoilijoiden harrastamissa ketjurunojen laadintailloissa eri puolilla Japania.

Bashoon tunnetuin runo on zeniläistä ajatelmaa muistuttava keväinen havainto. Bashoo laati sen 43-vuotiaana vuonna 1686.

furuike ya
kawazu tobikomu
mizu no oto

vanha lampi!
sammakon sukeltaessa
veden ääni

Bashoo teki näkemästään ja kokemastaan valtavat määrät havaintoja, niin hilpeitä kuin murheellisiakin. Tässä vielä muutama esimerkki:

krapula – mitä siitä!
niin kauan kuin vain
kirsikkapuut kukkivat!

silkkikerttunen!
sontii riisikakuille
kuistin reunalla

miksi olen näin
vanha tänä syksynä –
pilvissä lintu

BASHOON matkakuvaukset ja runot ovat loistavia, mutta vähintään puolet kirjan viehätyksestä tulee Kai Niemisen laatimista selityksistä. Nieminen on koonnut kunkin Bashoon tekstin tueksi taustatietoa sen mukaan, mitä hän itse on sattunut pitämään kiinnostavana. Siitä seuraa, että huomiot viehättävät myös lukijaa.

Nieminen esimerkiksi kertoo Bashoon majan edustalla olevasta pisankipuusta (bashoo), jonka mukaan Bashoo otti runoilijanimensä. Nieminen kirjoittaa, että puun viehätys japanilaisessa runoudessa perustuu puun tuottamiin ääniin: suurten lehtien havinaan tuulella ja sateen ropinaan lehdillä. Samaten runoilijat ja puutarhurit rakastivat mammuttiheinää (ogi) sen suhinan vuoksi. Kun suomalaisetkin puutarhurit ovat vuosien varrella monipuolistaneet käsvivalintojaan, tässäkin voisi olla ideaa.

Kun Nieminen esittelee haikua jossa kyläillään maaseudulla, hän takertuu yhtäkkiä verbiin asobu. Se onkin yksi japanin kielen hauskimmista.

Hokkussa Nieminen on suomentanut sen ”kyläilyksi”, mutta se tarkoittaa myös leikkimistä, huvittelua, hauskanpitoa – asioiden tekemistä huvikseen, juhlimista, viinin juomista, herkkujen syömistä, laulamista, soittamista, runojen kirjoittamista. ”Ennen kaikkea se on epämuodollista yhteistä ilonpitoa, muiden seurasta nauttimista.”

Yhtä kiehtovia esimerkkejä löytyy Niemisen selityksistä sadoittain.

Nieminen on myös tehnyt valtavan määrän työtä tunnistaakseen tarkasti kymmeniä Bashoon teoksissa esiintyviä eläin- ja kasvilajeja. Esimerkkinä tästä olkoot kevään seitsemän yrttiä, haru no nanagusa.

Kevään seitsemän yrttiä ovat kevään varhaisimpia kasveja. Niiden versoista perinteisesti keitettiin riisin kanssa velliä, jonka uskottiin tuovan terveyttä koko vuodeksi.

”Kevään yrtit ovat seri (’hyväputki’, ’selleri’), nazuna (lutukka), gogyo eli hahakogusa (jäkkärä), hakobe (pihatähtimö eli vesiheinä), hotokenoza eli tabirako (linnunkaali), suzuna (villinauris) ja suzushiro (retikka).”

”Runoudessa kevään yrttien kerääminen liittyy yleensä hienostuneisiin hovinaisiin, jotka kulkevat kori kädessä kedoilla ja niityillä etsimässä ensimmäisiä yrtinversoja seremoniallista yrittivelliä varten.”

Bashoo: Alati matkalla (suom. Kai Nieminen)

Bashoo: Alati matkalla (suom. Kai Nieminen)

This entry was posted in japanin kieli, Japanin kirjallisuus and tagged , . Bookmark the permalink.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s