Haruki Murakami: 1Q84
HARUKI Murakamin romaanin 1Q84 keskeiset ainekset ovat uskonto, seksi ja väkivalta. Uskonnon vastavoimaksi kohoaa rakkaus. Yli 1300-sivuinen järkäle on tämän vuosituhannen kiehtovin fantasia.
Nyt kun olen lukenut Murakamin eepoksen, olen valmis olemaan samaa mieltä niiden kanssa, jotka pitävät kirjaa tekijänsä pääteoksena. Ainakin tähän asti. Saattaahan olla, että Murakamilta pukkaa jatkossa jotain vieläkin mielenkiintoisempaa. Uusi romaani on tiettävästi työn alla. Mutta rima on asetettu korkealle.
Kansainvälisesti tunnetuimman ja suosituimman japanilaisen nykykirjailijan kolmiosainen romaani 1Q84 valmistui vuosina 2009-2010. Se on saatavilla englanniksi kokonaan. Suomeksi on tähän mennessä julkaistu kaksi ensimmäistä osaa.
1Q84 on kummitustarina. Se on julma kuvaus monimutkaisista seksuaalisista suhteista, pahoinpidellyistä naisista ja hyväksikäytetyistä lapsista. Se on viiltävä kertomus uskonnollisesta fanaattisuudesta. Se on dekkari taitavasti toteutetuista murhista ja äärimmäisen tehokkaista tappajista.
1Q84 on myös trilleri syvälle ulottuvasta salaliitosta ja vallan tavoittelusta. Se on fantasia maailmasta, jonka taivaalla on kaksi kuuta ja jota pyrkivät ehkä hallitsemaan kuolleen vuohen suusta kiivenneet pienet olennot. Se on myyttisiin mittasuhteisiin kasvava rakkaustarina.
Se ei ehkä jää maailmankirjallisuuden historiaan suurena klassikkona, vaikka mistäpä sitä oikeastaan vielä arvaisi. Minun mielestäni se on ainakin 2000-luvun tähän mennessä kiehtovin, vakuuttavin ja ajatuksia herättävin fantasia. Sen rinnalla vaikkapa George R. R. Martinin sarja Tulen ja jään laulu (A Song of Ice and Fire, 1996- ) on hyvin kevyttä kauraa.
AOMAME on kolmikymppinen varsin viehättävä nainen. Hän on erilainen palkkamurhaaja. Päivätyönään hän ohjaa ryhmiä kuntokeskuksessa, mutta iltaisin hän muuttuu taitavaksi tappajaksi, jonka jäljiltä kuolemaa ei koskaan tunnisteta murhaksi. Hänen työnantajansa on kiltti leskirouva, joka kasvattaa perhosia kasvihuoneessa ja ylläpitää turvakotia pahoinpidellyille naisille.
Tengo on kolmikymppinen mies, joka työkseen opettaa matematiikkaa Japanin koulutusjärjestelmään oleellisena osana kuuluvassa pänttäyskoulussa. Lapsuudessaan Tengo oli suorastaan matemaattinen nero.
Hän haaveilee kirjailijan urasta ja tekee tuttavansa Komatsun kirjankustantamolle mitä kirjoitustöitä sattuu saamaan – kansien mainosteksteistä kirjojen editointiin. Suomalainen lukija ei välttämättä sitä huomaa, mutta romaanin sävyyn vaikuttaa oleellisesti se, että toisin kuin muita henkilöitä, Murakami puhuttelee Tengoa koko ajan etunimellä.
Yhteistä Aomamelle ja Tengolle on, että heillä ei ole ystäviä. Yhteistä on myös karu ja ahdasmielinen lapsuusympäristö. Suurimpana yhdistävänä säikeenä on kuitenkin yksi ainoa kosketus kymmenvuotiaana. Se jää vaikuttamaan kahden ihmisen koko elämään.
Aomamen vanhemmat kuuluivat pieneen uskonnolliseen liikkeeseen, ja Aomame pakotettiin jo pienenä mukaan käännytysmatkoille. Kymmenvuotiaana hän karkasi kotoa.
Tengon isä oli NHK:n tv- ja radiolupamaksujen kerääjä, joka raahasi poikaa mukanaan koska lapsen kanssa ihmiset oli helpompi saada maksamaan. Tengo pani välit poikki isän kanssa jo nuorena. Tengo epäilee, että isä ei ole hänen biologinen isänsä; ainoa muistikuva äidistä on kohtaus, jossä äiti makaa toisen miehen kanssa.
Tarinan käyntiinpaneva voima on 17-vuotias toisen uskonnollisen liikkeen kasvatti, Fuka-Eri, tyttö jolla on suuria mystisiä voimia. Hänen laatimansa teksti Air Chrysalis on lähetetty uusien kirjailijoiden kilpailuun, ja Komatsu puolittain huijaa Tengon editoimaan kirjaa. Osoittautuu, että kirja paljastaa suljetun yhteisön syvimpiä salaisuuksia, ja seuraukset ovat hirmuisia.
ERÄÄNÄ päivänä Aomame astuu ulos taksista keskellä Tokion yli kulkevaa moottoritietä. Hän poistuu tieltä maanpinnalle johtavaa hätäportaikkoa pitkin, ja siinä kohdassa maailma haarautuu. Enää ei olla meidän vuodessamme 1984. Toinen paikka ja aika eivät eroa meidän maailmastamme paljoa, mutta erot ovat päähenkilöiden elämässä ratkaisevia. Aomame käyttää tuosta maailmasta nimeä 1Q84, Tengo kutsuu sitä Kissojen kaupungiksi.
Murakami rakentaa Aomamen ja Tengon tarinaa kuin valtavaa palapeliä. Yksi kerrallaan löytyy säikeitä, jotka yhdistävät päähenkilöitä toisiinsa. Kun jokin osa kuvasta näyttää alkavan valmistua, Murakami keskittää huomioon toiseen kohtaan – ja valmiilta näyttänyt kohtakin saa taas uusia merkityksiä.
1Q84 tapahtuu huhtikuusta joulukuuhun George Orwellin aikoinaan kuuluisaksi tekemänä vuonna 1984; tai tarkkaan ottaen siitä vuodesta irtaantuvassa todellisuudessa. Kun Orwellin romaania 1984 (1949) kirjoitettaessa vuosi oli 35 vuoden päässä tulevaisuudessa, Murakamin kirjoittaessa se on melkein yhtä kaukana takanapäin.
Murakami piirtää ajankuvaa hyvin suurella pieteetillä. Yksikään yksityiskohta ei poikkea ainakaan minun muistamastani todellisuudesta, tietoista fantasiaa lukuunottamatta. Kun olen itse viettänyt nuoren aikuisuuteni 1980-luvulla, en voi olla kokematta nostalgisia väristyksiä.
Musiikki kuunnellaan C-kaseteilta ja vinyylilevyiltä. Vain harvoilla yrityksillä on vielä varaa tietokoneisiin. Kun kirjailijalle järjestetään parhaat mahdolliset olot, hän saa käyttöönsä tekstinkäsittelylaitteen. Kamerat toimivat filmillä, joka viedään valokuvausliikkeeseen kehitettäväksi. Kadunkulmissa on kolikkopuhelimia ja viestejä välitetään kirjeitse. Presidentti Ronald Reagan johtaa Yhdysvaltoja ja pääministeri Yasuhiro Nakasone Japania.
1Q84 kerää aineksia hyvin laajalta japanilaisesta ja kansainvälisestä kulttuurista. Halutessaan siitä voi löytää vaikkapa viipaleen Paul Verhoevenin elokuvaa Basic Instinct tai Takashi Miiken elokuvaa Audition. Luonnollisesti lähdeaineiston joukkoon kuuluu Orwellin 1984, vaikka valvova isoveli onkin näkymättömämpi kuin Orwellilla.
Kuten Murakamin teoksissa yleensä, tässäkin musiikilla on keskeinen sija. 1Q84:n johtoteema on tshekkiläisen säveltäjän Leoš Janáčekin orkesteriteos Sinfonietta. Se soi kerran toisensa jälkeen tarinan edetessä. Sen sävelin Aomamen maailma mullistuu, ja se luo yhden hauraista yhdyslangoista Aomamen ja Tengon välillä.
Kuunnellaan myös vanhojen jazzlevyjen klarinettisooloja ja Johann Sebastian Bachin Matteus-passiota, jonka tekstin Fuka-Eri muistaa ulkoa. Jean Sibeliuskin vilahtaa, mutta hänen musiikkiaan ei kuunnella tarkoituksella. Sibeliusta van sattuu soimaan radiossa juuri sopivaan aikaan.
Ja kuten yleensä Murakamin teoksissa, hienovarainen fantasia ja surrealismi sekoittuvat todellisuuteen hyvin vakuuttavasti. Lukija ei aina edes välttämättä huomaa, milloin astutaan todellisuuden reunan yli. Eikä fantasia-aineisten nieleminen tuota vaikeuksia, vaikka lukija ei olisikaan science fictionin tai fantasian suurkuluttaja.
Pituudestaan huolimatta 1Q84:n tarina on erittäin huolellisesti Murakamin hallinnassa. Monimutkainen palapeli muodostuu vähitellen ehjäksi. Asiat seuraavat loogisesti toisistaan, vaikka eivät välttämättä järjellä käsiteltävällä tavalla.
Vain rakkautta kuvatessaan Murakamin taito hieman horjuu. Jopa kertomus eräänlaisesta neitseellisestä sikiämisestä on romaanin sisäisesti uskottava, mutta Aomamen ja Tengon rakkaustarina ei kaikilta osiltaan ole.
Luin 1Q84:n Jay Rubinin ja Philip Gabrielin tekemänä englanninkielisenä käännöksenä. Tammen Keltaisessa kirjastossa julkaistusta Aleksi Milonoffin suomennoksesta en siis osaa sanoa mitään.
Futoi yatsu 