Satumetsän siimeksessä

 

Hisae Iwaoka: Aomanjuskogen

Hisae Iwaoka: Aomanjuskogen

AOMANJUN metsässä ei enää vuosiin ole rukoiltu tuulenhenkiä. Ihmisten, eläinten, metsän ja luonnonhenkien kunnioittava yhteiselo on kuitenkin välttämätöntä. Muuten paha saa nopeasti jalansijaa.

Hisae Iwaokan mangaa Aomanjuskogen lukiessa ensimmäinen mieleen tuleva vertailukohta on Yuki Urushibaran mystinen mangasarja Mushishi (1999-2008). Siinähän mushimestari Ginko auttaa ihmisiä merkillisten mushien aiheuttamissa ongelmissa. Mushit ovat useimmille ihmisille näkymättömiä olentoja, eräänlaisia luonnonhenkiä tai aivan omanlaisiaan elollisia. Mushimestarin tehtävänä on ylläpitää tasapainoa ihmisten ja mushien kesken.

Aomanjun metsän luonnonhenget ovat ”tavallisempia” kuin mushit. Ne ovat ihmismäisiksi muuttuneita eläimiä ja elollisen muodon saaneita arkisiä esineitä. Kummankin mangasarjan perusjuonne on kuitenkin sama lempeä luonnon, elämän ja tasapainon kunnioitus. Luonto on myös vaaran paikka, ja sen kanssa on osattava elää sovussa. Auttaa myös, jos on ystävänä vahva tuulenhenki.

Samaa luonnon herkkää ymmärtämistä on myös esimerkiksi Daisuke Igarashin palkitussa mangassa Children of the Sea (Kaijuu no kodomo), jonka keskeinen elementti on rakkaus mereen.  Sekä Mushishi että Children of the Sea on julkaistu englanniksi.

Aomanjuskogen (Hoshigahara Aomanjuu no mori) on toinen ruotsiksi käännetty Iwaokan manga. Ordbilder Media AB julkaisi sarjan ensimmäisen osan vuonna 2011 ja toisen vuonna 2012. Kolmatta osaa odotetaan vielä tämän vuoden aikana. Käännöksen on tehnyt Magnus Johansson.

Japanissa tämä vuonna 2009 alkanut sarja jatkuu edelleen. Ordbilder julkaisi ruotsiksi myös Iwaokan yksiosaisen mangan Drömmarnas djup (Yume no soko) vuonna 2008.

Suomeksi Iwaokan hienoja mangasatuja ei valitettavasti ole saatavilla. Englanniksikaan niitä ei ole käänetty, mutta englanniksi on sentään julkaistu yksi science fiction -sarja, Saturn Apartments (Dosei mansion, 2006-2011).

Hisae Iwaoka: Aomanjuskogen

Lilje on suuren zelkovapuun alla varttuneen kielon henki.

HOSHIGAHARAN kaupungin korttelissa numero 29 on kokonaan muurin ympäröimä vanha metsä nimeltä Aomanju. Lapset kertovat, että metsässä asuu jumalia ja kummituksia. Niitäkin siellä saattaa olla, mutta ainakin siellä asuu luonnonhenkiä, eläimiä ja yksi ihminenkin.

Aomanju on taikametsä, siitä ei ole epäilystäkään. Japanilaisen perimätiedon mukaan käyttöesineet muuttuvat elollisiksi tullessaan kyllin vanhoiksi. Kun esine tulee Aomanjun muurien sisäpuolelle, siinä mahdollisesti piilevä henki saa elollisen hahmon ja puhekyvyn. Niin käy esimerkiksi napille nimeltä Knappen ja pikkukivelle nimeltä Lillsten. Myös eläimet muuttuvat ihmismäisiksi.

Metsän sisällä on jo ränsistynyt, vanha mutta valoisa talo, jota isännöi ihmisnuorukainen Soichi. Hyvin monissa talon esineissä asuu henki: Tietosanakirjan henki on nimeltään Momoka. Suuria pariovia vartioivat kaksi ovenhenkeä, Bitter ja Nyter, jotka muodostavat letkeän manzai-komediaparin. Muodokas sohvanhenki näyttäytyy harvoin, sillä hänellä on ylen lokoisat oltavat pehmusteiden sisällä.

Talossa asuu myös Soichin ystävä, kielonhenki Lilje. Hän vietti nuoruutensa suuren zelkovapuun alla, mutta kun puu kasvoi liian varjostavaksi, Soichi siirsi Liljen taloon. Käytän muuten kaikista tarinan henkilöistä heidän ruotsinkielisiä nimiään, koska olen lukenut mangan ruotsiksi.

Tarinan alussa talonväkeen liittyy epäluuloinen ja hieman koppava Gulis, joka on ihan oikea elävä kukko. Aomanjun metsässä hänkin saa ihmisvaatteet ja kyvyn puhua. Hän oli aikaisemmin ihmisten lemmikki, mutta isäntäperhe muutti kaupunkiin. Siksi Gulis hylättiin puiston portilla. Gulis kaipaa yhä ”mammaa”, entisen isäntäperheen koiraa, jonka seurassa hän on kasvanut koko nuoruutensa.

Metsässä asuu myös kaksi tuulenhenkeä, lempeä ja viehättävä Shinako sekä riehakas ja mustasukkaisuuden sokaisema Nowaki. Shinakon ja ihmisnuorukainen Soichin välillä vallitsee lämmin suhde; oikeastaan vain vahva yhteenkuuluvuuden säie, lupaus suhteesta joskus tulevaisuudessa. Sitä Nowaki ei voi sietää, ja siksi hän tekee paljon ja monenlaista ilkeyttä metsän asukkaille.

Hisae Iwaoka: Aomanjuskogen

Soichi ja Shinako huolehtivat metsästä erillään mutta yhteisvoimin.

LYHYESSÄ omake-tarinassaan Hisae Iwaoka kertoo, että hänen ensimmäinen lähtökohtansa tämän mangasarjan luomisessa oli halu piirtää metsää. Se osoittautui vaikeaksi, mutta vaiva kannatti.

Iwaokan metsäkuvat eivät ehkä ole suurta taidetta, mutta kauniita ne ovat. Iwaoka on parhaimmillaan kuvatessaan metsän mittasuhteita. Pieniä ja arkoja olentoja jotka hädin tuskin erottuvat metsän ja vuorten valtavuuden keskellä. Olentoja jotka vain vilahtavat puiden välissä, etkä koskaan voi olla varma, ovatko ne todella olemassa.

Iwaoka on erinomainen tarinankertoja. Aomanjuskogenissa tarinatasoja kulkee kaksi. Koko teoksen läpi etenevä pääjuoni kertoo metsän syntyhistoriasta ja Soichin, Shinakon ja Nowakin kolmiodraamasta.

Pääjuonen väleissä luvut kertovat yksittäisiä tarinoita metsän asukkaista ja uusista tulokkaista. Kerrotaan esimerkiksi kilpikonnasta, joka pitkään tunneleissa elettyään tulee Aomanjuun. Silloin sen selkäpanssariin kasvaneen sammalen henki Mossan herää eloon. Melkoisen ihmismäisiä emopiirteitä saa puolestaan sammakko Grönis, joka poikasensa menetettyään harhautuu Aomanjuun.

Pääjuonessa Soichin isä oli aikanaan tehtaanjohtaja, jonka työläisiä lähes kaikki Hoshigaharan asukkaat olivat. Isän määräyksestä lopetettiin ikiaikaiset juhlallisuudet, joilla tuulenhenkiä lepyteltiin Aomanjussa.

Vanhan tädin kehotuksesta Soichi ja hänen pikkuveljensä kuitenkin jatkavat palvontaa siinä mitassa kuin pystyvät: joka vuosi he tuovat tuulenhengille jos ei muuta niin ainakin kukkia ja keksejä. Joka kerta heitä vastassa on viehättävä nuori nainen, Shinako, jota pojat eivät tunnista tuulenhengeksi. Lopulta pikkuvelikin luopuu leikistä, ja Shinako jatkaa yksin. Vähä vähältä Soichin ja Shinakon ikäero kapenee, sillä Shinako on iätön.

Shoichin oli määrä jatkaa tehdasta isänsä jälkeen, mutta tehdas menee konkurssiin. Isä tekee itsemurhan, tai siltä se ainakin näyttää. Silloin Shoichi luopuu elämästään kaupungissa ja asettuu asumaan metsässä olevaan taloon. Hänestä tulee eräänlainen metsänvartija, metsän olentojen näkökulmasta ainoa hyvä ihminen. Hän huolehtii kukkien vedensaannista, puiden terveydestä ja eläinten hyvinvoinnista.

Tuuli kun on, Shinako ei koskaan ole pitkään paikallaan. Hän kuitenkin kiintyy syvästi Shoichiin, mikä johtaa väistämättömään konfliktiin Shinakoa rakastavan Nowakin kanssa.

Hisae Iwaoka: Aomanjuskogen

Vanhan kilpikonnan sammalystävä tarvitsee vettä.

This entry was posted in eläinmanga, scifi ja fantasia, seinen and tagged . Bookmark the permalink.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s