Toh EnJoe: Self-Reference Engine
AIKA ja avaruus ovat hajonneet. Toh EnJoen Self-Reference Engine on hieman vaikealukuinen mutta nerokas paketti, joka ei ole tieteisromaani eikä novellikokoelma, vaan ”itseensä viittaava kone”.
On tapahtunut Tapahtuma, joka on rikkonut ajan ja avaruuden rakenteen tuhannen päreiksi. Syyllistä ei tiedetä. Massiiviset tietokokonaisuudet (joiden esi-isiä joskus kutsuttiin tietokoneiksi) yrittävät korjata tilannetta.
Ajalla ei enää ole yksiselitteistä suuntaa menneisyyteen ja tulevaisuuteen. Maailmankaikkeus on nyt ehkä miljardien pienten maailmankaikkeuksien joukko. Ihmiskunta tuntee siitä vain sen pikkuruisen kehän, jolta valo on ehtinyt tulla Tapahtuman jälkeen.
Ikään kuin aika-avaruus olisi sykkyrä lukemattomia säikeitä, joilla jokaisella olisi oma menneisyytensä ja oma tulevaisuutensa. Säikeet kohtaavat ehkä jossakin, tai sitten eivät. Korjaamista hankaloittaa se, että kullakin säikeellä korjaajat haluavat oman aika-avaruutensa säilyvän.
Yksi ilmentymä Tapahtumasta on kolmetoistavuotiaan Ritan päässä oleva luoti. Se on ollut siellä syntymästä asti, tai oikeastaan syntymään asti. Rita yrittää pelastautua tulevaisuudesta ammutulta luodilta ampumalla itse umpimähkään kohti tulevaisuutta.
Rita pelastuukin, aivan sattumalta naapurin Richardin ansiosta. Richard yrittää olla puhemienä Ritan ja häneen ihastuneen Jamesin välillä.
Luoti ei pääse palaamaan tulevaisuudesta ampuvaan aseeseen. Syöksyessään Ritan päästä takaisin tulevaisuuteen se osuus Richardin taskussa olevaan hopearahaan. Luodin tapahtumaketju ajassa ja avaruudessa on rikki, mutta vain Richard muistaa sen.
VIZ Median Haikasoru-sarjassa julkaistu Self-Reference Engine on japanilaisen Toh EnJoen ensimmäinen englanniksi julkaistu kirja. Haikasoru-sarja on keskittynyt tuomaan japanilaista tieteiskirjallisuutta länsimaisten lukijoiden ulottuville. Käännöksen on tehnyt Terry Galagher. Aiemmin on englanniksi julkaistu joitakin yksittäisiä EnJoen novelleja.
Toh EnJoe (円城塔) on syntynyt vuonna 1972 Sapporossa, Japanin pohjoisimmalla pääsaarella Hokkaidolla. Hän kouluttautui teoreettisen fysiikan tohtoriksi Tokion yliopistossa. Hänen väitöskirjansa käsitteli luonnollisten kielten matematiikkaa ja fysiikkaa. Tuo tausta näkyy parhaiten yhdessä Self-Reference Enginen novellissa, jossa etäisen tulevaisuuden tutkijat yrittävät ratkaista kauan sitten unohdetun japanilaisen kirjoituksen arvoitusta.
EnJoe antautui kuitenkin kirjalliselle uralle 2000-luvulla. Vuonna 2007 hän voitti Bungakukai-lehden kirjallisen tulokkaan palkinnon novellillaan Of the Baseball. Samana vuonna julkaistiin hänen ensimmäinen tieteiskirjansa Self-Reference Engine. Suuren suosion saavuttanut teos ylsi vuoden toiseksi parhaaksi japanilaiseksi tieteiskirjaksi SF Magazinen äänestyksessä.
EnJoe kuuluu niihin harvoihin kirjailijoihin, jotka ovat menestyneet sekä science fictionin että perinteisen kaunokirjallisuuden aloilla. Moneen kertaan palkittu kirjailija on voittanut muun muassa Akutagawan palkinnon vuonna 2012 novellillaan Dōkeshi no chō (Harlequin Butterfly). Joka toinen vuosi jaettava palkinto annetaan parhaalle nuoren nousevan kyvyn kaunokirjalliselle lehtinovellille.
SELF-REFERENCE Enginen kannessa sanotaan, että kyseessä ei ole romaani eikä novellikokoelma, vaan ”self-reference engine”. Minulle jäi lopultakin epäselväksi, mitä ”itseensä viittaava kone” tarkoittaa, mutta pohjimmaltaan väite on totta: Kirjalla on sekä romaanin että novellikokoelman ominaisuuksia, eikä se ole täysin kumpaakaan.
Kirja koostuu kahdestakymmenestä tarinasta, jotka kyllä toimivat tavallaan itsenäisinä novelleinakin. Ne kuitenkin sisältävät myös valtavan määrän keskinäisiä viittauksia, eikä aikaisempia tarinoita aina voi oikein ymmärtää ilman myöhempien tarinoiden tarjoamaa lisätietoa.
Lukijan avuksi EnJoe on laatinut kaavion tarinoiden viittaussuhteista, mutta se nyt ei ainakaan minua paljon auttanut. Viittauksineen Self-Reference Engine muodostaa myös eräänlaisen yhtenäisen kokonaisuuden, mutta se jää ilmeisen tarkoituksellisesti palapelimaiseksi.
EnJoen teksti on paikoitellen aika vaikeatajuista. Enjoe ei varmaankaan huomaa sitä itse, onhan hänellä teoreettisen fyysikon koulutus. Toisaalta vaikeaselkoisuus on osittain välttämättömyys, käsitelläänhän asioita joita ei nykymaailmassa ole olemassa, ja joille nykymaailmassa ei aina edes ole käsitteitä.
SELF-REFERENCE Enginen maailmaa hallitsevat massiviset tietokokonaisuudet (”giant corpora of knowledge”), jotka käyttävät ihmisiä apunaan vain tehtävissä joissa tarvitaan sattumanvaraisesti käyttäytyviä olentoja. Alkuperältään tietokokonaisuudet – tai niiden esi-isät – ovat kuitenkin ihmisten luomuksia, ja niiden tarkoitus on palvella ihmiskunnan parasta.
Self-Reference Engine on tarina massivisista tietokokonaisuuksista, kun ne erilaisine persoonallisuuksineen ja kilpailevine tavoitteineen yrittävät korjata aikaa ja avaruutta. Se on myös tarina Ritan, Jamesin ja Richardin elämästä jonka Tapahtuma sekoittaa, sekä Tapahtuman pyörteisiin katoavasta orastavasta rakkaudesta.
Voin kuvitella, että kirja ei ole kaikkien lukijoiden mieleen. Välillä tekstin koukerot tuntuvat pseudofilosofoinnilta ja tarpeettomalta hämärtämiseltä. Näillä koukeroilla EnJoe kuvaa sitä, miten kaikki on riippuvaista valitusta näkökulmasta, vaihtoehtoisesta todellisuudesta, kohdalle osuvasta maailmankaikkeudesta, tai milloin mistkäkin.
Minä kuitenkin pidin tarinasta, pidin paljonkin. Tieteiskirjallisuudessa on harvoin kuvattu näin inhimillisiä, herkkiä ja persoonallisia koneita. Ja sellaisia ovat Toh EnJoen tarinan ihmisetkin.
Futoi yatsu 