Paksunahkaiset japanilaiset

Eskola & Renkonen: Lukion maantiede (Otava, 1954)

Eskola & Renkonen: Lukion maantiede (Otava, 1954)

KELTAINEN päärotu menestyy laajalla alueella maapallolla tropiikista napaseuduille saakka, koska sen iho on suhteellisen paksu, suomalainen maantiedon oppikirja kertoi kuusi vuosikymmentä sitten.

Oulun kierrätyskeskuksessa osui käteen Otavan julkaisema Lukion maantiede vuodelta 1954, lähes kuuden vuosikymmenen takaa. Kirja maksoi hulppeat 20 senttiä.

Kirjan ovat kirjoittaneet Helsingin suomalaisen normaalilyseon luonnonhistorian ja maantieteen yliopettaja Yrjö Olavi Renkonen (1907-1959) ja Helsingin yliopiston silloin jo eläkkeelle jäänyt mineralogian ja geologian professori Pentti Eelis Eskola (1883-1964).

Kirjoittajat kertoivat esipuheessa, että he ryhtyivät kirjoitustyöhön koska Suomessa ei ennestään ollut lukioasteen kehitystasoa vastaavaa maantieteen oppikirjaa. ”Tämä oppikirja pyrkii tasoittamaan tietä nuorison terveelle elämänkatsomukselle.” ”Pyrkimyksenä on ennen kaikkea ajatusten herättäminen ja itsenäisen, loogillisen ajattelukyvyn kehittäminen ennen opitun tietoaineksen pohjalta.”

Kirjan tiedot linnunradoista, aurinkokunnasta ja maapallon rakenteesta vastaavat aika pitkälle nykyisiä käsityksiä. Jopa maailmankaikkeuden syntyteoriana hapuillaan varovasti käsitystä alkuräjähdyksestä.

Suurimpana erona taitaa olla se, että mannerlaattojen liikkeiden osuutta vuoristojen muotoutumisessa ja tulivuorten synnyssä ei vielä nykyiseen tapaan tunnettu. Poimuvuoristojen arveltiin syntyvän, kun merenpohjaan jokia myöten tuleva aines alkaa painaa maan kuorta alaspäin.

Sen sijaan kirjan käsitykset ihmislajista, roduista ja kansojen välisistä suhteistä poikkeavat nykyisistä aika tavalla. Nykyisinhän sana ”rotu” ei oikeastaan kuulu luonnontieteelliseen maailmankuvaan ollenkaan, koska sen käyttäminen lajin sisäisten erojen luokittelemiseen ei ole yksisellitteistä eikä tieteellisesti mielekästä.

Eskola & Renkonen: Lukion maantiede (Otava, 1954)

Valkoinen päärotu tropiikkiin mukautumassa.

PAKSU iho suojaa keltaista päärotua (johon muun muassa kiinalaiset ja japanilaiset luettiin) ”sekä troopillisten seutujen auringonpaahdetta että arktisten alueiden säteilyvaikutusta ja kylmyyttä vastaan”, Eskola ja Renkonen kirjoittivat. Mustan päärodun iho pigmenttipitoisuutensa vuoksi sietää parhaiten ultraviolettisäteilyä. Valkoinen päärotu pärjää parhaiten kääntöpiirien ja napapiirien välisillä vyöhykkeillä.

Oppikirjan käsityksen mukaan ihmisten ihonväri on kyllä saattanut muuttua mutaatioiden myötä. Päärotujen esiintyminen eri alueilla selittyi kuitenkin pääasiassa sillä, että eriväriset ihmiset ovat hakeutuneet asumaan itselleen sopivaan ilmastoon. Kas näin:

”Kun eri päärodut täten ovat ihonsa rakenteen avulla eri tavoin mukautuneet erilaisiin olosuhteisiin ja ilmeisesti jo hyvin varhain hakeutuneet vastaaville maapallon vyöhykkeille, on roduntutkijoilla ihon värissä todella erikoisen pätevä rotujaoituksen lähtökohta.”

Valkoihoisten pelko ”keltaisesta vaarasta” on täysin aiheellinen, Lukion maantiede opetti. Kyse ei kuitenkaan ollut keltaisten henkisestä etevämmyydestä, vaan ”lähinnä ruumiillisesta sitkeydestä ja tottuneisuudesta tulla vähällä toimeen”. ”Keltainen vaara” kohdistui siis työmarkkinoihin, joilla kiinalaiset ja japanilaiset kilpailivat tyytymällä valkoisia pienempiin palkkoihin. Siksi etenkään japanilaiset eivät olleet tervetulleita siirtolaisia.

Lukion maantiede vertaili maailman elintasoja, sivistystasoja ja rotujen keskinäistä kilpailukykyä, ja tuli lopulta vakaaseen johtopäätökseen: ”Olemme ilmeisesti melko oikeutetusti tulleet siihen tulokseen, että Keski- ja Pohjois-Eurooppa edustavat korkeinta nykyaikaista kulttuuritasoa.”

”Kun jännityksellä seuraamme Yhdysvaltain, Japanin tai Neuvostoliiton kulttuuritason jatkuvaa nousua ja pelkäämme Euroopan kulttuurihegemonian päättymistä, voimme kuitenkin tehdä sen toteamuksen, että kaikkialla muualla tapahtuva kulttuurin kehitys tapahtuu länsimaisen kulttuurin merkeissä. Muiden maiden edistys merkitsee niiden maiden ’eurooppalaistumista’, eurooppalaisten kulttuuripiirteiden omaksumista ja edelleen kehittämistä.”

Eskola & Renkonen: Lukion maantiede (Otava, 1954)

Japanilainen koti.

USKONTO on yksi niistä asioista, joita kuuluu käsitellä kokonaisuuden hahmottamiseen pyrkivässä maantieteen oppikirjassa. Onhan se ihmisten ”henkisen kulttuurin luonteenomaisimpia ja samalla mielenkiintoisimpia piirteitä”. Uskontojen arvojärjestyksestä ei tietenkään ollut pienintäkään epäilystä: Etu-Aasiasta ovat peräisin ”kaikki kolme korkeinta, yksijumalaista (monoteististä) uskontoa: juutalaisuus, kristinusko ja islam”.

Japanilainen uskonnollisuus sai kirjassa huomattavan paljon tilaa. Kirja ei edes mainitse japanilaista buddhalaisuutta. Se käsittelee pelkästään šintolaisuutta, jota se kuvaa aika animistiseksi uskonnoksi esi-isien ja luonnonhenkien palvontoineen. Japanilaiseen kotiin kuuluu ”erityinen pyhättö, jossa säilytetään suvun esi-isien henkiä edustavia pieniä posliininukkeja”.

Šintolaisuuteen kuuluva perhekeskeisyys on perua monsuuni-ilmaston aiheuttamasta pienviljelyksestä. Poika perii kaiken fyysisen ja henkisen omaisuutensa isältään. ”Poika on isiensä hengille vastuussa siitä, että perintöä käytetään heidän tahtonsa mukaisesti.”

Monsuuni-ilmastossa riisin viljely on vaatinut valtavasti työtä, mikä on tehnyt viljelystä pienimuotoista kasvitarhaviljelyä. Se ei ole mahdollistanut eurooppalaisen kaltaisen konekulttuurin kehitystä. ”Monsuunimaat ovat sitkeän, hellittämättömän uutteruuden alueita.” Ihminen on aamusta iltamyöhään kiinni isiltä perityssä kodissa ja maatilkussa. ”Monsuuni-ilmasto on kehittänyt kansansa äärimmäisen vanhoillisiksi, perinteistään kiinni pitäviksi.”

Japanin saariasema on suojannut valtakuntaa vierailta vaikutteilta, kirjoittajat uskoivat. (Tämä ei taida ihan vastata nykyistä käsitystä kiinalaisen ja korealaisen kulttuurin vaikutuksesta Japanissa…) ”Sillä on ollut onni saada kunnioittaa samaa keisarihuonetta historiansa aamunsarastuksesta saakka.” Keisarissa nähdään jumalan vertauskuva, ja ensimmäinen keisari oli auringon poika. Niinpä šintolaisuuden valtakunnanuskonnollinen piirrekin voidaan tulkita olevaksi perua animistisesta luontosuhteesta.

Šintolaisuudella on myös siveysopillinen ja yhteiskuntamoraalinen merkitys. ”Usko keisarisuvun jumalalliseen alkuperään on Japanissa järkkymätön,” Lukion maantiede kertoi. ”Japanilaisen kulttuurin kaunein ilmenemismuoto, järkähtämätön isänmaallisuus, on ’keltaisena vaarana’ muulle maailmalle.”

Eskola & Renkonen: Lukion maantiede (Otava, 1954)

Japanilaisia koulutyttöjä tuntemattomien sotilaiden haudoilla.

MAAPALLO on käymässä ihmiskunnalle ahtaaksi, Lukion maantiede muistutti yllättävän nykyaikaisesti. Ihmiskunnan väkiluku on muutamassa sadassa vuodessa moninkertaistunut. Vuonna 1954 maapallon väkiluku oli noin 2,7 miljardia eli runsas kolmannes nykyisestä.

”Onhan tosin koko ihmiskunnan historia täynnä liikehtimistä, levottomuutta, kehitystä ja hävitystä. Mutta tuon kaiken tahti on saavuttanut ennen näkemättömän kiihkeyden.”

”Konekulttuurin ’ruokahalu’ kasvaa kiihtyvällä nopeudella. Käyttövoimaa ja raaka-aineita tarvitaan yhä enemmän. Olkoon kysymyksessä ikivanha maatalousalue tai koskematon erämaa, kaivokset ja tehtaat ilmestyvät armotta paikalle, missä kallioperä on todettu arvokkaaksi.” Konekulttuurin ”valta on vastustamaton, ja se tallaa allensa yksityisten ja kansojen oikeudet”.

Jos valtiolla ei ole siirtomaita kuten vaikkapa Englannilla, syntyvyys johtaa sisäisen paineen kasvuun. Syntyvyyksien erot valtioiden välillä johtavat ”paine-eroihin”, jotka pakottavat jatkuvasti säätämään valtioiden välisiä ”luonnollisia rajoja”.

Japani kuului niihin valtioihin, joilla oli luonnollinen tarve laajentua. Sen toisen maailmansodan edellä ja aikana käymät hyökkäyssodat ovat johtuneet rajojen luonnottomuudesta.

Japani on pinta-alaltaan vain hieman Suomea suurempi saarivaltio, jonka asukasluku oli jo tuolloin yli 80 miljoonaa. Väkiluku kasvoi miljoonalla vuodessa. ”Onhan ymmärrettävää, että toimeentulon mahdollisuudet ovat Japanissa aivan riittämättömät ja vuosi vuodelta yhä pienemmät.” ”Näin on Japani ollut pakotettu yrittämään väkivalloin väljentää elintilaansa.”

This entry was posted in Japanin historia, Japanin uskonnot and tagged , . Bookmark the permalink.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s