Luonnos klassikoksi

Clamp: Magic Knight Rayearth - Taikasoturit

Clamp: Magic Knight Rayearth – Taikasoturit

MAGIC Knight Rayearth kuuluu niihin mangasarjoihin, jotka klassikkoasemastaan riippumatta eivät enää nykysilmin näytä kovinkaan kummoisilta. Silti on hienoa saada se suomeksi.

Magic Knight Rayearth on aluksi laadukkaalla harrastajamangalla mainetta niittäneen doujinshiryhmä Clampin varhaista kaupallista tuotantoa. Sarja ilmestyi Kodanshan Nakayoshi-lehdessä marraskuusta 1993 maaliskuuhun 1995.

Amatööriaikoina mangaka-ryhmään kuului nykyistä huomattavasti enemmän porukkaa. Kun Clamp päätti siirtyä oman alkuperäisen mangan julkaisemiseen, mukana oli enää seitsemän. Sillä joukolla alkoi esikoisteos RG Veda vuonna 1989.

Lopulta vuonna 1993 Clamp vakiintui nykyiseen neljän naisen kokoonpanoonsa: Satsuki Igarashi, Ageha (Nanase) Ohkawa, Tsubaki (Mick) Nekoi ja Mokona (Apapa). Tekijöiden käyttämät nimet ovat vuosien varrella vaihdelleet.

Jos olen historiaa oikein tulkinnut, Magic Knight Rayearth on tämän kokoonpanon esikoinen. Ainakin se on heidän ensimmäinen isossa mangalehdessä julkaistu sarjansa.

Sarja koottiin kolmeksi pokkariksi, joista ensimmäisen Punainen jättiläinen on nyt julkaissut Kim Sariolan suomennoksena. Suomennos on saanut lisänimen Taikasoturit. Mangan lajityypiksi Punainen jättiläinen on merkinnyt yksinkertaisesti ”fantasiaklassikko”. Se pitänee paikkansa.

Mangasarja sai myöhemmin jatkoa ja myös pari animesovitusta.

Clamp: Magic Knight Rayearth - Taikasoturit

Kolme koulutyttöä siepataan Tokyo Towerista toisen maailman sankareiksi.

ILMESTYESSÄÄN  Magic Knight Rayearth oli pirteää mangaa, joka raikkaasti yhdisteli taikatyttögenreä, roolipelimäistä maailmaa ja mechaa. Samalla se teki niistä pilkkaa. Vaikka se julkaistiin tytöille suunnatussa lehdessä, se vetosi myös poikiin.

Tarina tapahtuu Cephirossa, joka ilmeisesti on meidän maailmamme rinnakkaismaailma. Siellä tahto, rukous ja mielen voimalla käytettävä taikuus ovat merkittäviä.

Tuohon maailmaan temmataan kesken luokkaretkien kolme 14-vuotiasta meidän maailmamme koulutyttöä: Hikaru Shidoo, Umi Ryuuzaki ja Fuu Hoo’ooji. Umi ja Fuu ovat jossain määrin arkitodellisuudesta vieraantuneita hienostokoulujen kasvatteja. Pienikokoinen Hikaru taas on lapsellisesta haihattelustaan huolimatta toimelias ja maanläheinen.

Jättiläismäisellä lentokalalla ratsastaen tytöt pääsevät tapaamaan pikkupojalta näyttävää maagi Clefiä. Maagi kertoo tytöille, että kadonnut prinsessa Emeraude on tahtonsa voimalla kutsunut heidät pelastamaan Cephiron vallanhimoiselta ylipappi Zagatolta.

Kolmen koulutytön tehtävänä on hankkia taikavoimat ja taianomaiset aseet. Sitten heidän pitäisi herättää muinaiset riimujumalat taistelemaan hyvän puolella. Clef lähettää tytöt aseseppä Presean luokse, jolta heidän on määrä aseiden lisäksi saada avukseen merkillinen eläin nimeltä Mokona.

Presean talolta matka jatkuu Mokonan opastuksella.

Clamp: Magic Knight Rayearth - Taikasoturit

Mangan piirrosjälki on välillä erittäin hyvin tehtyä shoujoa, välillä silkkaa luonnosta.

KUN kahden vuosikymmenen takaista mangaa nyt katsoo, ensimmäiseksi kiinnittyy huomio kuvituksen epätasaiseen luonnosmaisuuteen. Kukaan ammattimangaka ei nykyisin päästäisi moista jälkeä käsistään. Jos taiteilija itse ei piirtäisi sitä puhtaaksi, se menisi avustajaryhmän käsittelyyn.

Luonnosjälki on ehkä alun perin tarkoitettu erottelemaan ”realistiset” jaksot pikkuhahmoin näytettävistä koomisista chibijaksoista. Loppujen lopuksi tyylit eivät kuitenkaan pysy erillään.

Taikasotureita voi lukea myös parodiana Naoko Takeuchin Sailor Moonin myötä suureen suosioon nousseesta taikatyttömangasta. Sen verran railakkaasti siinä tehdään pilkkaa arkisten nysveröiden muuttumisesta taikasotureiksi sekä heidän henkilökohtaisten aseidensa ja taikavoimiensa hankkimisesta. Parodiaa ei tosin välttämättä huomaa enää mangan muututtua genren klassikoksi.

Hahmosuunnittelu on nykysilmin huteran oloista. Jo ensimmäisessä osassa tavataan kyllä ihan kivoja hirviöitä, ja Clef on mukava yhdistelmä suurta maagia ja lyhytpinnaista pikkupoikaa.

Sen sijaan esimerkiksi Presean muuttuminen täydellisestä toopesta taikavoimaiseksi asesepäksi ei ole vakuuttava. Päähenkilöistä Fuu ja Umi ovat kovin samankaltaisia. He eroavat kyllä Hikarusta, mutta ei toisistaan, mikä tekee heistä tylsiä sidekickejä.

Joka tapauksessa, on hienoa että Magic Knight Rayearth saadaan suomenkielisenä julkaisuna, vaikka jonkin verran tekstivirheitäkin sisältävänä. Nuoren manganlukijoiden sukupolven kannattaa ehdottomasti tutustua siihen. Täytyy kuitenkin muistaa teoksen historiallinen tausta – muuten sitä on kovin helppo pitää kehnona.

This entry was posted in komediamanga, mecha, shoujo, taikatyttö and tagged . Bookmark the permalink.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s