Odotettavissa vuonna 2014 2

marnie.jp

Omoide no Maanii perustuu englantilaiseen nuortenkirjaan.

VUODEN 2014 kiinnostavin japanilainen elokuva on minulle epäilemättä Ghiblin uutuus Omoide no Maanii. Vuoden aikana saadaan myös pari mielenkiintoista näytelmäelokuvaa sekä Doraemonia kolmiulotteisena.

Studio Ghibli tuo kesällä ensi-iltaan animaatioelokuvan Omoide no Maanii (When Marnie Was There). Elokuva perustuu englantilaisen Joan G. Robinsonin nuortenkirjaan yksinäisestä Annasta ja hänen salaperäisestä ystävästään Marniesta. Tytöt kohtaavat pienessä merenrantakylässä Norfolkissa.

Elokuvan ohjaa Hiromasa Yonebayashi, joka ohjasi myös brittiläiseen teokseen perustuvan animaation Kätkijät (Karigurashi no Arietti) vuonna 2010. Aiheesta enemmän tässä blogiartikkelissa.

www.majotaku.jp

Näytelmäelokuvan Kiki-noitana nähdään taitoluistelija Fūka Koshiba.

GHIBLIÄ sivuaa myös yksi vuoden näytelmäelokuvista. Maaliskuussa ensi-iltaan tuleva elokuva perustuu Eiko Kadonon lastenkirjasarjaan, samaan josta Hayao Miyazaki ohjasi animaation Kikin lähettipalvelu (Majo no takkyūbin) vuonna 1989.

Uuden elokuvan Majo no takkyūbin  ohjaa Takashi Shimizu, ja pääosassa Kikinä nähdään 16-vuotias taitoluistelija Fūka Koshiba. Elokuva ei varsinaisesti liity mitenkään Ghiblin animaatioon, vaan se pohjautuu suoraan Kadonon romaanisarjan kahteen ensimmäiseen osaan.

lupin-the-movie.jp

Lupin III -näytelmäelokuvasta on tulossa modernisoitu muunnelma.

SYKSYLLÄ on luvassa toinen kiinnostava manga- ja animetaustainen näytelmäelokuva. Monkey Punchin 1969 mangana alkanut maineikas rikos- ja actionkomedia Lupin III saa näytelmäelokuvan, jonka aiheena on Lupinin jengin muodostuminen. Elokuvan nimi on ilmeisesti yksinkertaisesti Lupin the Third.

Tohon levittämän elokuvan ohjaa Ryūhei Kitamura. Mestarivaras ja keikari Lupinin roolissa nähdään Shun Oguri, huikentelevainen Fujiko Mine on Meisa Kuroki. Jigeniä näyttelee Tetsuji Tamayama, Goemonia Gou Ayano ja sinnikästä poliisia Zenigataa Tadanobu Asano.

Elokuvasta tulee tiettävästi nykyaikaistettu versio Lupinin tarinasta. Saa sitten nähdä, miten yleisö ottaa vastaan esimerkiksi Goemonin, jolla ei ole miekkaa eikä viittaa.

Aiheesta on aiemmin tehty useita animesarjoja ja animaatioelokuvia. Elokuvista tunnetuin on varmaankin Hayao Miyazakin 1979 ohjaama Cagliostron linna (Kariosutoro no shiro).

doraemon-3d.com

Doraemon muuttuu syksyllä kolmiulotteiseksi.

DORAEMON-animaatioelokuvia on tänä vuonna peräti kaksi. Keväällä Japanissa ensi-iltaan tuleva Eiga Doraemon Shin Nobita no daimakyo – Peko to 5-nin no tankentai (”Doraemon-elokuva: Uusi Nobitan suuri demoni – Peko ja viiden hengen tutkimusretki”) on jo kahdeksastoista sinisen robottikisan elokuvaseikkailu. Elokuva on uusi versio 1982 valmistuneesta elokuvasta Nobita no daimakyo.

Elokuussa on sitten luvassa Doraemonin ensimmäinen 3D-animaationa toteutettu seikkailu Stand By Me Doraemon. Valitettavasti julkaistu traileri ei ainakaan lupaa mitään järin innovatiivista. Elokuvan ohjaavat Ryûichi Yagi ja Takashi Yamazaki.

Kolmiulotteinen elokuva tehdään Doraemon-hahmon alkuperäisten luojien 80-vuotispäivien kunniaksi. Fujiko Fujio (A) syntyi vuonna 1934, jo edesmennyt Fujiko F. Fujio vuonna 1933.

Luonnollisesti myös salapoliisi Conan saa tänäkin vuonna jokavuotisen elokuvansa. Conanin kahdeksastoista animaatioelokuva on nimeltään Meitantei Conan: Ijigen no snaipaa (”Mestarietsivä Conan: Tarkka-ampuja toisesta ulottuvuudesta”).

Kategoria(t): anime, live action. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.