Kaupunki kierteellä

Junji Ito: Uzumaki

Junji Ito: Uzumaki

KAUHUMANGAN klassikon asemaan noussut Junji Iton Uzumaki sai jo kolmannen englanninkielisen julkaisunsa. Ito rakentaa petollisen yksinkertaisista alkuaineksista välillä veristä mässäilyä, välillä kutkuttavaa epätodellisuutta.

Uzumaki (うずまき, ”Spiraali”) on ehdottomasti lukemisen arvoinen mutta hieman epätasainen kauhutarina. Se ilmestyi Japanissa Big Comic Spirits -lehdessä vuosina 1998-1999.

Viz Media julkaisi sen englanniksi kolmena pokkarina ensin vuonna 2001 ja sitten uudelleen vuonna 2007. Tuorein julkaisu on yksiin koviin kansiin pakattu Uzumaki – Deluxe Edition, joka ilmestyi viime syksynä. Mangalla on myös englanninkielinen alaotsikko Spiral into Horror.

Deluxe Edition on nimensä mukaisesti loistopainos. Kuusi ja puoli sataa sivua hyvälaatuisella paperilla tukevissa kansissa. Kaikki alkuperäiset värisivut on painettu värillisinä. Kirjan lopussa on päätarinasta hieman irrallinen ”lost chapter” Galaxies, sekä kolme lyhyttä koomista tarinaa, joissa mangataiteilija itse esittäytyy.

Sen sijaan tämä loistopainos ei sisällä minkäänlaista selitysosaa, vain muutaman rivin mittaisen tekijän esittelyn. Eikä Uzumaki selityksiä kaipaakaan, sillä siinä on varsin vähän japanilaiseen kulttuuriin sidoksissa olevia aineksia. Vanhat rähjääntyneet rivitalot ja käsin tehdyt saviastiat ovat toki sellaisia, mutta niiden ymmärtämiseen ei selityksiä tarvita.

Vuonna 2000 Uzumakin pohjalta valmistui Japanissa saman niminen kauhuelokuva. Sen ohjasi ukrainalaissyntyinen Akihiro Higuchi eli Higuchinsky. Kirie Goshiman roolissa oli Eriko Hatsune ja Shuichi Saiton roolissa Fhi Fan.

Vizin ikäluokittelu Uzumakille on ”older teen”. Sanoisin että suomeksi ainakin K16. Manga ei sovi ihmisille jotka saavat herkästi painajaisia.

Junji Ito: Uzumaki

Hiuksia nostattavaa kauhua.

IKIVANHA pikkukaupunki nimeltä Kurouzu (”Mustapyörre”) on meren rannalla jossain päin Japania. Keskellä kaupunkia on outo Sudenkorentolampi.

Tarinan kertoja on nuori neito Kirie Goshima. Kirie asuu savenvalajaisänsä, äitinsä ja pikkuveljensä kanssa lähellä lampea. Hänen poikaystävänsä on synkkä ja kalpea Shuichi Saito. Shuichi käy Kurouzussa vain viikonloppuisin, sillä hän opiskelee läheisessä Midoriyamassa. Hänellä on pakkomielteenomainen halu päästä Kirien kanssa pois Kurouzusta.

Shuichin mielestä kaupunki on spiraalien riivaama. Siellä vesi virtaa aina pyörteisenä, puut ja ruohot taipuvat spiraaleille ja kaduilla vaeltaa pyörteisiä pölypatsaita. Meri ja vuoret ovat paljon synkempiä kuin naapurissa Midoriyamassa, ja rannassa seisova pimeä majakka pelottaa. Kurouzu saa Shuichin voimaan pahoin, ja viideltä tuuttaava tehtaanpilli särkee hänen korviaan.

Shuichin isällä on intohimo spiraalehin. Hän on lopettanut työssä käymisen ja keskittyy valtavaan kokoelmaansa spiraalinmuotoisia esineitä. Kierteisiin uppoutuneena hän ei kuule eikä näe perhettään. Hän raivostuu kun vaimon keittämässä misokeitossa ei ole kierteiseksi kuivattua kalaa.

Isä tyyntyy kun hän saa pyörittää keittonsa liikkeeseen, eikä hän voi kylpeä tekemättä ensin veteen pyörrettä. Hänen silmänsäkin alkavat pyöriä spiraaleina eri suuntiin. Lopulta isä survoo itsensä kuoliaaksi kierteelle puiseen paljuun. Hänen hautajaisissaankin krematorion savu nousee pahaenteiselle korkkiruuville, kunnes se imeytyy Sudenkorentolampeen.

Siitä käynnistyy sarja kauhistuttavia tapahtumia, jotka lopulta johtavat koko kaupungin tuhoon. Kaiken kauhun keskellä ihmiset yrittävät elää normaalia elämää, sillä pakotietä ei ole. Löytyy myös vuosituhantinen historia, jossa kaupungin tapahtumat toistuvat aina uudelleen.

Junji Ito: Uzumaki

Kun ihmisestä tulee etana – joka kelpaa syötäväksi…

MANGALLA on oikeastaan pitkän animesarjan perinteinen rakenne. Alkuluvut pohjustavat päätarinan, ja loppuluvut vievät sen mystiseen ja historialliseen päätökseensä. Keskellä on joukko toisistaan riippumattomia episodeja, jotka kuitenkin vähän kerrassaan avaavat kaupungin hirvittäviä tapahtumia.

Uzumakilla on aika paljon yhteistä Daijiro Morohoshin surrealististen mangatarinoiden kanssa. Kuten Morohoshi, myös Ito muokkaa ihmisiä ja paikkoja toinen toistaan vääristyneempiin muotoihin. Esimerkiksi Morohoshin Yume no ki no shitade (夢の木の下で, ”Unipuun alla”, 1998) voisi aivan hyvin olla Uzumakin sisarteos. Morohoshin tarinoissa komedialla on suurempi osa kuin Uzumakissa, mutta kyllä Uzumakillakin on hykerryttävät hetkensä.

Uzumakin luvut muodostavat aika laajan kirjon kauhutarinoita. Välillä lähestytään koulukomediaa, kun koulutyttöjen hiukset alkavat elää omaa elämäänsä kierteillä. Kuolemaan nekin spiraalit tosin johtavat. Välillä kuollut naapuri vaimoineen joutuu kitumaan savenvalajan polttouunissa.

Joissakin tarinoissa kaupunkilaisia muuttuu äklöttäviksi kierrekuorisiksi jättiläisetanoiksi tai solmuiseksi massaksi ihmisruumiita. Toisissa eletään suljetun tilan kauhua, kun kaupunki ei päästä pois sinne kerran päätyneitä ihmisiä. Nähdään myös todelliset veriorgiat, kun raskaana olevat naiset muuttuvat hyttysten kaltaisiksi verenimijöiksi.

Junji Ito on taitava tarinan rakentaja. Hän hallitsee ne pienet visuaaliset keinot, joilla normaali muuttuu vinksahtaneeksi. Eikä hänen otteensa kirpoa, kun vinksahtaneisuus kasvaa oksettavaksi teurastukseksi.

Keskeistä Uzumakin kauhussa on selittämättömyys. Ei löydy virusta tai bakteeria, joka selittäisi ihmisten hulluuden. Ei löydy mielipuolta tiedemiestä eikä avaruusmuukalaista, joka vääristäisi kaupungin ajan ja tilan. On vain kaupunki ja sen ihmisten syöksy järkevästä elämästä yhä syvemmälle hulluuteen.

This entry was posted in seinen and tagged . Bookmark the permalink.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s