”TOIVON että Oshii pysyy kulkukoirana, aina metsästäen uusia projekteja, ideoita ja teknologioita, luoden kiehtovia teoksia populaarin elokuvateollisuuden rajamailla.” (Brian Ruh)
Brian Ruhin tuore kirja Stray Dog of Anime: The Films of Mamoru Oshii – Second Edition perustuu alkuaan opinnäytetyöhön, jonka Ruh teki Texasin yliopistoon 2000-luvun alussa, pian Oshiin Avalonin valmistuttua. Ensimmäinen kirjaversio ilmestyi vuonna 2004. Toinen laitos valmistui vastikään, ja siihen on lisätty analyysit kolmesta Oshiin vuoden 2000 jälkeen tekemästä elokuvasta.
Rakenteeltaan Stray Dog of Anime on oikeastaan hyvin tylsä. Kukin elokuva ja sarja esitellään samalla kaavalla: Lyhyt esittely, päähenkilöiden kuvaus ja juonen yhteenveto. Lopuksi tulee Ruhin oma kommentointi ja analyysi. Lukujen nimetkin ovat suoraan elokuvien tai animesarjojen nimiä ja valmistumisvuosia. Kirja siis vaatii sitkeyttä ja todellista kiinnostusta Oshiin tuotantoon.
Tarkimman analyysin kohteiksi kirjaan on valittu Urusei Yatsura (1981-84), Angel’s Egg (1985), Twilight Q2: Labyrinth Objects File 538 (1987), Mobile Police Patlabor (1988-93), Ghost in the Shell (1995), Jin Roh (2000), Blood the Last Vampire (2000), Avalon (2000), Ghost in the Shell 2: Innocence (2004), The Sky Crawlers (2008) ja Assault Girls (2009). Muihin Oshiin elokuviin, sarjoihin ja mangoihin viitataan vain ohimennen.
Itse olen katsonut näistä ainoastaan seitsemän. Brian Ruh on selvästi innostunein Avalonista, joka minulla on vielä näkemättä. Kuvaesimerkkejä Ruhin kirjassa on valitettavan vähän, ja nekin ovat hyvin huonolaatuisia. Ilmeisesti ne ovat suoraan peräisin alkuperäisestä opinnäytetyöstä.
Oshiin tuotannolla on merkittävä osa idän ja lännen välisessä ideoiden liikenteessä. Otetaan yksi esimerkki. Oshii otti Ghost in the Shelliin (1995) aihelmia muun muassa Ridley Scottin Blade Runnerin (1982) kyberneettisistä ihmisistä, ihmismäisistä roboteista ja kyberpunkin harmaasta maailmankuvasta. Wachowskin veljekset pyrkivät The Matrixissa (1999) tekemään näytelmäelokuvalla samaa mihin animaatio pystyi Ghost in the Shellissä. Ja Oshii sai ideoita Matrixista synkkään näytelmäelokuvaansa Avalon (2001).
MAMORU Oshii (1951- ) on siitä poikkeuksellinen japanilainen ohjaaja, että hän ei ole keskittynyt animaatioon tai näytelmäelokuvaan. Hän on tehnyt yhtä innoissaan molempia, ja pari dokumenttiakin. Hän on myös tehnyt mangaa. Lisäksi hän on osallistunut elokuvien ja animesarjojen tekemiseen monissa muissakin rooleissa kuin ohjaajana. Hän haaveili myös tieteiskirjailijan urasta, mutta hän ei ole koskaan päässyt elokuvien käsikirjoittamista lähemmäs sitä. Omien sanojensa mukaan hän onkin ”animen kulkukoira”.
Esimerkiksi IMDb tuntee hänet yhdeksässä eri roolissa noin viidestäkymmenestä tuotannosta. Animeharrastajien ehkä parhaiten tuntema on hänen vuonna 1995 valmistunut Masamune Shirown mangaan pohjautuva elokuvansa Ghost in the Shell. Se ei menestynyt kovin hyvin Japanissa, mutta se on edelleen yksi kaikkein eniten kansainvälistä huomiota saaneista japanilaisista animaatioista.
Hyvin muistetaan vielä myös Rumiko Takahashin komediamangaan perustuva Urusei Yatsura. Oshii on myös esimerkiksi ohjannut seitsemän jaksoa televisiosarjaa Peukaloisen retket vuonna 1980. Oshii on aina tehnyt elokuvistaan omannäköisiään. Tiettävästi sen enempää Shirow kuin Takahashikaan eivät ole suuresti pitäneet Oshiin versioista. Tänäkin vuonna Oshiilla on työn alla ainakin kaksi elokuvaa.
Minun oma kokemukseni Mamoru Oshiin elokuvista on ollut, että ne ovat jollain tavalla rampoja. Niistä ikään kuin puuttuu tärkeitä palasia. Katsoja jätetään hämmennyksen valtaan.
Brian Ruhin tutkielmasta tulin siihen käsitykseen, että tuo rampuus on tarkoituksellista. Oshii jättää katsojan mielikuvituksen ja päättelykyvyn varaan huomattavasti enemmän kuin elokuvissa tavallisesti jätetään. Jokainen katsoja saa muodostaa elokuvista omat henkilökohtaiset kokonaisuutensa.
Oshii on sanonutkin, että ”kaikki elokuvat ovat keskeneräisiä, kuten myös ne jutut joita kutsutaan ’elämäksi’ ja ’todellisuudeksi'”. Oshiin elokuvat liikkuvat usein todellisuuden ja virtuaalitodellisuuden rajamaastossa. Usein ei ole ollenkaan selvää, mikä on ”oikeasti” totta. Ihmisten ja koneiden väliset suhteet osoittautuvat hyvin monimutkaisiksi. Avalonin Murphy ja Ghost in the Shellin Kusanagi katoavat kokonaan verkkoon.
BRIAN Ruh löytää valtavia määriä merkityksiä Oshiin elokuvien pienistäkin yksityiskohdista. Myös pieniä viittauksia kirjallisuuteen on pilvin pimein.
Itse asiassa Ruhin tulkinnat ovat myös varsin uskottavia, sillä useimmille löytyy tukea Oshiin vuosien varrella antamista haastatteluista ja lausunnoista. Ruh itse ei kertomansa mukaan ole vielä koskaan tavannut Oshiita. Ainoa tapaamisyritys meni mynkään Oshiin sairastuttua.
Ruhin tietämyksen kasvu kirjan ensimmäisen laitoksen jälkeen näkyy toiseen laitokseen lisätyissä luvuissa. Kun alkuosan analyysi keskittyy paljolti yksityiskohtiin, loppuluvuissa Ruh tutkii Oshiin töiden suhdetta maailman kirjallisuuteen, politiikkaan, historiaan, mediaan ja japanilaiseen yhteiskuntaan.
Oshii on syvästi kiinnostunut uskonnoista ja mytologioista. Hän on jopa suunnitellut aikoinaan teologian opiskelemista. Hänen elokuvissaan esiintyy paljon uskonnollisia symboleja; kristinuskosta, juutalaisuudesta, shintolaisuudesta, buddhalaisuudesta, konfutselaisuudesta. Mytologisia aineksia on poimittu niin Raamatusta ja Pyöreän pöydän ritareista kuin skandinaavisesta tarustosta ja japanilaisista no-näytelmistäkin.
Esimerkiksi Avalonin lähtöidea on tiettävästi syntynyt Unkarin vuoden 1956 kansannoususta. Tarinan runko on paljolti peräisin kuningas Arthuria ja Morgan le Fayta kuvaavista tarinoista, mutta mukana on myös Odinin unohduksen kypärä ja taikasormus sekä palasia 1980-luvun Wizardry-tietokonepelistä. Näytelmäelokuva kuvattiin Puolassa, koska siellä oli käytettävissä elokuvissa tarvittuja panssarivaunuja. Siellä myös aseiden käsittely kuvauksissa oli vapaampaa kuin Japanissa.
Koirat kuuluvat Oshiin tuotantoon, etenkin bassetit. Esimerkiksi Ghost in the Shellin Batou ja Avalonin Ash ovat samanlaisia siinä, että he huolehtivat koiristaan paljon paremmin kuin itsestään. Eikä edes ole varmaa, että Ashin koira on fyysisesti olemassa.
Tähän kirjaan kannattaa tarttua vain jos on oikeasti innostunut Mamoru Oshiin elokuvista tai japanilaisesta elokuvasta laajemmin. Kannattaa myös muistaa, että teksti sisältää paljon spoilereita. Siksi elokuvat on hyvä katsoa ensin ja lukea kirja vasta sitten.